Nina ja Jim lähti lomailemaan tänään.
On jo nyt ikävä!
Se varmaan johtuu ihan siitä, että mulla on tänään vapaapäivä. Jos olisin töissä, en edes ajattelisi moista.
Tänään kävin vähän shoppailemassa tarpeellisia juttuja stratfordista.
Oli tarkoituksena tavata yhtä suomalaista tyttöä, mutta hän ei ole tekstannut eikä soittanut, vaikka lupaili, joten oletan ettei hänellä olekaan aikaa.
Nyt istuskelen juuri siivotussa huoneessani, ihanalla säkkituolillani.
Kyllä. Kuukausiin en ole tätä käyttänyt, ja olen lähinnä harmitellut sitä että se vie vaan tilaa.
Mutta tänään päätin vaihteeksi istua siinä,ja hyvänen aika! Mikään ei voi saada mua tästä ylös enää!
Ihan ylimukava.
Kissakin hengailee mun seurassani. Se suorastaan rakastaa mun huonettani. Tuossa se makaa keskellä mun sänkyä.
Myönnän, että rakastan syksyä. Mun mielestä on ihanaa, kun tulee ihan pimeää.
Työkaverit valittelee sitä miten kylmä on, ja mä salaa nautin siitä.
Tykkään kaikista vuodenajoista. Varsinkin aina siitä muutoksen ajasta. Toisinsanoen tykkään keväästä kun alkaa olemaan lämpimämpää, tykkään kun lehdet kasvaa puihin, tykkään kun lehdet muuttuu värikkäiksi ja putoaa, tykkään ensilumesta jne.
(kaksi tuntia myöhemmin)
Hups, unohdin kirjoittaa loppuun.
Eipä tässä mitään ihmeellistä. Kissa on jo nukahtanut, voisin liittyä sen seuraan nukkumaan.
Vai katsonko ensin jotain sarjaa? Tai ehkä luen. hmm.
Öitä!
keskiviikko 30. lokakuuta 2013
tiistai 29. lokakuuta 2013
Taas uskovaisen hörhöily puheita. Huoh.
Tekee mieli kirjoittaa.
Mä tykkään ajattelemisesta. Ja varsinkin ajatusteni ylös kirjoittamisesta. Parasta on aloittaa kirjoittaminen niin ettei tiedä yhtään mitä kirjoittaa, ja antaa vain ajatuksen virrata.
Oivalsin tänään jotain uutta. Katsos, en ole koskaan oikeastaan hävennyt Jumalaa, mutta olen hävennyt kristinuskoa uskontona. Onko kauheaa myöntää tällaista?
Mutta se johtuu vain siitä, että uskovaiset usein yleistetään tiukkiksiksi jotka ei osaa nauttia elämästä, hölmöiksi ja hörhöileviksi, tuomitseviksi, pedofiileiksi ja sen sellaisiksi.
On siihen syykin... Jotkut uskovat ovat tuollaisia. En oikeastaan käyttäisi sanaa uskova, vaan uskonnollinen.
Tästä syystä on myös ymmärrettävää, miksi ihmiset luulee Jumalan olevan samanlainen kuin hänen julkiset seuraajansa.
Olen tullut siihen johtopäätökseen, että mun kannattaisi vain unohtaa kristinusko uskontona, ja elää kuin moista uskontoa ei olisikaan. Sillä en tunne kuuluvani siihen uskonnollisten ihmisten joukkoon.
Tunnen kuitenkin Jumalan, eikä se johdu siitä että käyn kirkossa ja luokittaudun kristityksi. Se johtuu ihan vain siitä että mulla on henkilökohtainen suhde Jumalaan. Se on kaikki mitä tarvin kristinuskosta.
Raamattua lukemalla oppii, jos ei ota sen lukemista raskaana velvoitteena. Se on jälleen uskonnollista.
"En pääse taivaaseen ellen lue tarpeeksi raamattua"...tai "Jumala pettyy jos jätän lukematta,"... tai "oon huono kristitty ellen lue raamattua",
Ei, vaan asenteen tulisi olla se, että lukee aidosta mielenkiinnosta, ja mietiskelee niitä tarinoita syvemmin.
Raamattu on loppujen lopuksi aika vähäsanainen kirja- Siellä ei ole turhia koristeluita (huom, turhia koristeluita), muuten se olisi aivan liian suuri kirja. Joten niitä tarinoita saa itse mietiskellä ja pohdiskella.
Mun tulisi elää Jumalan kanssa, kuin kukaan ei tietäisi mitään kristinuskoa... Ja kenties kertoa uskostani heille. Eli siitä mitä mulla on elämässäni, ja pyytää heitä unohtamaan ennakkoluulonsta, joita heillä luultavasti on toisten uskovaisten (tai uskonnollisten) takia, tai ei-uskovaisten takia, tai esim median takia, joka mieluusti pilkkaa kristinuskoa sekä kristittyjä, leimaten heidät hörhöiksi.
Usko ja uskonto ovat kaksi eri asiaa. Musta tuntuu että moni ei tiedä sitä.
Usko on oma henk.koht suhde Jumalaan. Se on jotain yksityistä ja uniikkia, vähän kuin salaistakin, mutta kuitenkin niin suuri osa elämää, ettei se oikein voi pysyä vain salassa.
Uskonto on liuta sääntöjä ja velvotteita, joita pitää noudattaa omassa voimassaan. Se on pätemistä, mutta myös pelkäämistä. Sääntöjä noudatetaan siksi että "pääsisi taivaaseen" tai jotain, eikä siksi että tietää niiden olevan parhaaksi itselleen. Se on jotain, jossa ihminen yrittää tehdä itsestään "hyvän", jotta pääsisi taivaaseen. Mutta se ei ole mahdollista. Kukaan ei ole niin hyvä. Ehkä vain vauvat, jotka on viattomia.
Ja sitä varten Jumala teki ihmisten kanssa diilin, ja kärsi itse syntien rangaistuksen, että kaikilla on mahkut päästä taivaaseen. Kaikilla, jotka uskoo häneen. (Ja tuo on suuri lahja. Jumala itse kuoli ihmisten puolesta, rakkaudesta. Mutta ihmiset eivät halua edes uskoa hänen olemassa oloonsa. Ja sitten vielä pilkkaavat häntä. Pöh.)
Mietin että se mitä mulla on, on jotain niin upeaa, että on sääli ettei ihmiset halua sitä samaa omaan elämäänsä, ennakkoluulojensa tähden.
Se on kai myös jotain niin erilaista, kuin ne on missään tottunut tai törmännyt, että sekin saattaa pelästyttää ja nolottaa.
Esim jos joku tavis kävelee huvikseen vaikka rukouskokoukseen, jossa vaikka joku rukoilee ääneen tai kaikki laulaa yhdessä, se saattaa tuntua liian oudolta, koska siihen ei ole tottunut.
Se tunteellisuuskin saattaa vaivaannuttaa.
Ei oikein tiedä miten päin olisi, kun ei vielä ymmärrä että mistä ne tunteilee.
Varsinkin jos ei itse tunne mitään sellaista, mistä pitäisi tunteilla. Haha. Ymmärrettävää vähän säikähtää.
Jos tuon seikan kuitenkin unohtaa, ja jatkaa kokouksissa käymistä, saattaa huomata että ne on ei-uskovallekin mielenkiintoisia. Ja ehkä myöhemmin itsekin tajuaa sen syyn tunteiluun.
Jos en olisi uskossa, ja menisin huvikseni vaikka Lontoon Hillsong kirkon tilaisuuteen, mua yllättäisi se iloinen ilmapiiri. Sen tuntee nyt uskovanakin, kun kävelee ensin Lontoon kaduilla, ja sitten kävelee sisään kirkkoon. Se ilmapiirin muutos on valtava. Ja jos katselee siellä kirkossa ympärilleen, näkee vain paljon elinvoimaisia, onnellisia ja sisäisesti ehjiä ihmisiä. Sen näkee että heillä on rauha itsensä kanssa, ja muidenkin kanssa.
Jotenkin se saa heidät näyttämään kauniimmiltakin.
Hillsongin itse tilaisuuskin yllättäisi mut ei-uskovana. Miettisin että "Miksi nämä kaikki nuoret jaksaa tulla tänne?" ja ihmettelisin myös kaikkea sitä siihen tilaisuuteen panostamista.
Jos ottaa huomioon, että työskentelen paikassa, jossa pidetään joka ilta hauskaa. Se on kai maailman silmissä hauskanpidon paikka: baari.
Vaikka miten upea ilta meillä olisi Monkeyssä; kaikilla olisi hullun hauskaa, sitä ei voi verrata siihen onneen joka suorastaan säteilee Jumalan ihmisistä.
Kuinka tuon kaiken voi sitten saada itselleen? Siis henk.koht suhteen Jumalaan?
Parasta on vain alkaa juttelemaan Jumalalle (kuinka hölmöksi itsensä sitten tunteekaan).
Voi vaikkapa kysyä Jumalalta merkkiä olemassa olostaan.
Uskon että moni ihminen on rukoillut vähintään kerran elämässään. Mutta yleensä tietynlaisissa tilanteissa, esim kun lottoaa, rukoilee kovasti voittoa, ja kun ei voitakaan, sitten kiroaa Jumalaa ja uskottelee ettei hän ole olemassa, kun ei vastannut rukoukseen. Pitänee ottaa huomioon, että lottovoitto ei ole oikeasti kaikille parhaaksi.
Sitten vielä se fakta että rukousvastaukset ei ole se tärkein syy, miksi olen uskossa, vaan se suhde Jumalaan. Se on hienompaa kuin ne rukousvastaukset, oli ne sitten lottovoittoja tai jotain sellaista.
Mites nyt järjestelisin nämä ajatukseni ja ehkä lopettaisin tämän kirjoittamisen?
Raamatunkohta?
psalmi 1:1-3 "Hyvä on sen osa, joka ei vaella jumalattomien tavoin, ei astu syntisten teille,ei istu pilkkaajien parissa, vaan löytää ilonsa Herran laista(raamatusta), tutkii stiä päivin ja öin. Hän on kuin puu, vetten äärelle istutettu; se antaa hedelmän ajallaan, eivätkä sen lehdet lakastu, hän menestyy kaikissa toimissaan."
(tuokin raamatun kohta voi kuulostaa jonkun mielestä uskonnollista, mutta jos sitä hetken pohdiskelee, näkee siinä hienoja lupauksia. sen voisi kääntää myös näin päin: "hyvä on sen osa, joka löytää ilonsa raamatusta, sen tähden hän ei elä ei-uskovien tavoin, sillä se on luonnollinen reaktio joka seuraa raamatun lukemisesta...." Hihi.
ps. mulla ei ole muuten mitään uusia kuulumisia oikeen, siksi tällainen syvällinen mietintä normaalien kuulumisten sijaan.
Nyt on vapaapäivä, ja huomenna myös. Nina ja Jim menee lomailemaan Jerseyn saarelle viikoksi. Mun vakaa aikomukseni on tavata mahd. monia ystäviä sillä välillä, sekä urheilla. Niin ehkä harhautan itseäni Nina-Jim-ikävältä.
Öitä!
Tässä vielä jotain, mitä teidänkin kannattaisi harkita: http://www.youtube.com/watch?v=h7hSzQhFTwg
(mä vaan vitsailen! Vai vitsailenko?)
Mä tykkään ajattelemisesta. Ja varsinkin ajatusteni ylös kirjoittamisesta. Parasta on aloittaa kirjoittaminen niin ettei tiedä yhtään mitä kirjoittaa, ja antaa vain ajatuksen virrata.
Oivalsin tänään jotain uutta. Katsos, en ole koskaan oikeastaan hävennyt Jumalaa, mutta olen hävennyt kristinuskoa uskontona. Onko kauheaa myöntää tällaista?
Mutta se johtuu vain siitä, että uskovaiset usein yleistetään tiukkiksiksi jotka ei osaa nauttia elämästä, hölmöiksi ja hörhöileviksi, tuomitseviksi, pedofiileiksi ja sen sellaisiksi.
On siihen syykin... Jotkut uskovat ovat tuollaisia. En oikeastaan käyttäisi sanaa uskova, vaan uskonnollinen.
Tästä syystä on myös ymmärrettävää, miksi ihmiset luulee Jumalan olevan samanlainen kuin hänen julkiset seuraajansa.
Olen tullut siihen johtopäätökseen, että mun kannattaisi vain unohtaa kristinusko uskontona, ja elää kuin moista uskontoa ei olisikaan. Sillä en tunne kuuluvani siihen uskonnollisten ihmisten joukkoon.
Tunnen kuitenkin Jumalan, eikä se johdu siitä että käyn kirkossa ja luokittaudun kristityksi. Se johtuu ihan vain siitä että mulla on henkilökohtainen suhde Jumalaan. Se on kaikki mitä tarvin kristinuskosta.
Raamattua lukemalla oppii, jos ei ota sen lukemista raskaana velvoitteena. Se on jälleen uskonnollista.
"En pääse taivaaseen ellen lue tarpeeksi raamattua"...tai "Jumala pettyy jos jätän lukematta,"... tai "oon huono kristitty ellen lue raamattua",
Ei, vaan asenteen tulisi olla se, että lukee aidosta mielenkiinnosta, ja mietiskelee niitä tarinoita syvemmin.
Raamattu on loppujen lopuksi aika vähäsanainen kirja- Siellä ei ole turhia koristeluita (huom, turhia koristeluita), muuten se olisi aivan liian suuri kirja. Joten niitä tarinoita saa itse mietiskellä ja pohdiskella.
Mun tulisi elää Jumalan kanssa, kuin kukaan ei tietäisi mitään kristinuskoa... Ja kenties kertoa uskostani heille. Eli siitä mitä mulla on elämässäni, ja pyytää heitä unohtamaan ennakkoluulonsta, joita heillä luultavasti on toisten uskovaisten (tai uskonnollisten) takia, tai ei-uskovaisten takia, tai esim median takia, joka mieluusti pilkkaa kristinuskoa sekä kristittyjä, leimaten heidät hörhöiksi.
Usko ja uskonto ovat kaksi eri asiaa. Musta tuntuu että moni ei tiedä sitä.
Usko on oma henk.koht suhde Jumalaan. Se on jotain yksityistä ja uniikkia, vähän kuin salaistakin, mutta kuitenkin niin suuri osa elämää, ettei se oikein voi pysyä vain salassa.
Uskonto on liuta sääntöjä ja velvotteita, joita pitää noudattaa omassa voimassaan. Se on pätemistä, mutta myös pelkäämistä. Sääntöjä noudatetaan siksi että "pääsisi taivaaseen" tai jotain, eikä siksi että tietää niiden olevan parhaaksi itselleen. Se on jotain, jossa ihminen yrittää tehdä itsestään "hyvän", jotta pääsisi taivaaseen. Mutta se ei ole mahdollista. Kukaan ei ole niin hyvä. Ehkä vain vauvat, jotka on viattomia.
Ja sitä varten Jumala teki ihmisten kanssa diilin, ja kärsi itse syntien rangaistuksen, että kaikilla on mahkut päästä taivaaseen. Kaikilla, jotka uskoo häneen. (Ja tuo on suuri lahja. Jumala itse kuoli ihmisten puolesta, rakkaudesta. Mutta ihmiset eivät halua edes uskoa hänen olemassa oloonsa. Ja sitten vielä pilkkaavat häntä. Pöh.)
Mietin että se mitä mulla on, on jotain niin upeaa, että on sääli ettei ihmiset halua sitä samaa omaan elämäänsä, ennakkoluulojensa tähden.
Se on kai myös jotain niin erilaista, kuin ne on missään tottunut tai törmännyt, että sekin saattaa pelästyttää ja nolottaa.
Esim jos joku tavis kävelee huvikseen vaikka rukouskokoukseen, jossa vaikka joku rukoilee ääneen tai kaikki laulaa yhdessä, se saattaa tuntua liian oudolta, koska siihen ei ole tottunut.
Se tunteellisuuskin saattaa vaivaannuttaa.
Ei oikein tiedä miten päin olisi, kun ei vielä ymmärrä että mistä ne tunteilee.
Varsinkin jos ei itse tunne mitään sellaista, mistä pitäisi tunteilla. Haha. Ymmärrettävää vähän säikähtää.
Jos tuon seikan kuitenkin unohtaa, ja jatkaa kokouksissa käymistä, saattaa huomata että ne on ei-uskovallekin mielenkiintoisia. Ja ehkä myöhemmin itsekin tajuaa sen syyn tunteiluun.
Jos en olisi uskossa, ja menisin huvikseni vaikka Lontoon Hillsong kirkon tilaisuuteen, mua yllättäisi se iloinen ilmapiiri. Sen tuntee nyt uskovanakin, kun kävelee ensin Lontoon kaduilla, ja sitten kävelee sisään kirkkoon. Se ilmapiirin muutos on valtava. Ja jos katselee siellä kirkossa ympärilleen, näkee vain paljon elinvoimaisia, onnellisia ja sisäisesti ehjiä ihmisiä. Sen näkee että heillä on rauha itsensä kanssa, ja muidenkin kanssa.
Jotenkin se saa heidät näyttämään kauniimmiltakin.
Hillsongin itse tilaisuuskin yllättäisi mut ei-uskovana. Miettisin että "Miksi nämä kaikki nuoret jaksaa tulla tänne?" ja ihmettelisin myös kaikkea sitä siihen tilaisuuteen panostamista.
Jos ottaa huomioon, että työskentelen paikassa, jossa pidetään joka ilta hauskaa. Se on kai maailman silmissä hauskanpidon paikka: baari.
Vaikka miten upea ilta meillä olisi Monkeyssä; kaikilla olisi hullun hauskaa, sitä ei voi verrata siihen onneen joka suorastaan säteilee Jumalan ihmisistä.
Kuinka tuon kaiken voi sitten saada itselleen? Siis henk.koht suhteen Jumalaan?
Parasta on vain alkaa juttelemaan Jumalalle (kuinka hölmöksi itsensä sitten tunteekaan).
Voi vaikkapa kysyä Jumalalta merkkiä olemassa olostaan.
Uskon että moni ihminen on rukoillut vähintään kerran elämässään. Mutta yleensä tietynlaisissa tilanteissa, esim kun lottoaa, rukoilee kovasti voittoa, ja kun ei voitakaan, sitten kiroaa Jumalaa ja uskottelee ettei hän ole olemassa, kun ei vastannut rukoukseen. Pitänee ottaa huomioon, että lottovoitto ei ole oikeasti kaikille parhaaksi.
Sitten vielä se fakta että rukousvastaukset ei ole se tärkein syy, miksi olen uskossa, vaan se suhde Jumalaan. Se on hienompaa kuin ne rukousvastaukset, oli ne sitten lottovoittoja tai jotain sellaista.
Mites nyt järjestelisin nämä ajatukseni ja ehkä lopettaisin tämän kirjoittamisen?
Raamatunkohta?
psalmi 1:1-3 "Hyvä on sen osa, joka ei vaella jumalattomien tavoin, ei astu syntisten teille,ei istu pilkkaajien parissa, vaan löytää ilonsa Herran laista(raamatusta), tutkii stiä päivin ja öin. Hän on kuin puu, vetten äärelle istutettu; se antaa hedelmän ajallaan, eivätkä sen lehdet lakastu, hän menestyy kaikissa toimissaan."
(tuokin raamatun kohta voi kuulostaa jonkun mielestä uskonnollista, mutta jos sitä hetken pohdiskelee, näkee siinä hienoja lupauksia. sen voisi kääntää myös näin päin: "hyvä on sen osa, joka löytää ilonsa raamatusta, sen tähden hän ei elä ei-uskovien tavoin, sillä se on luonnollinen reaktio joka seuraa raamatun lukemisesta...." Hihi.
ps. mulla ei ole muuten mitään uusia kuulumisia oikeen, siksi tällainen syvällinen mietintä normaalien kuulumisten sijaan.
Nyt on vapaapäivä, ja huomenna myös. Nina ja Jim menee lomailemaan Jerseyn saarelle viikoksi. Mun vakaa aikomukseni on tavata mahd. monia ystäviä sillä välillä, sekä urheilla. Niin ehkä harhautan itseäni Nina-Jim-ikävältä.
Öitä!
Tässä vielä jotain, mitä teidänkin kannattaisi harkita: http://www.youtube.com/watch?v=h7hSzQhFTwg
(mä vaan vitsailen! Vai vitsailenko?)
maanantai 28. lokakuuta 2013
tuplavuoro
Tänä aamuna heräsin aikaisin myrsyn ääniin.
Ehkä joskus 05.00 aikaan heräsin ensimmäisen kerran.
Tuuli niin kovaa, että pelkäsin ikkunoiden irtoavan!
En oikeasti muista että olenko koskaan ennen nähnyt tuollaista myrskyä.
Suomessa oli joku kesä sellaisia trombi myrskyjä, mutta niistä muistan vain että satoi ihan sikana.
Nyt ei satanut loppujen lopuksi niin paljoa, mutta tuuli pelottavan kovaa.
Meiltä katkesi takapihalta puu. Heh. Kuulostaa ehkä turhan dramaattiselta, se puu oli jo kuollut. Heikko ja pieni.
Aamulla ajattelin että "Jipii! Vain aamuvuoro, joten pääsen ajoissa kotiin pesemään pyykkiä, leipomaan leipää ja muuta sellaista..." Pöh, ei mitään.
Gwen soitti töihin ja pyysi että voisiko jutella kanssani puhelimitse.
Tietenkin hän pyysi että tekisin tänään hänen iltavuoronsa. Eli tuplavuoro.
No aluksi sanoin että ei onnistu, kun mulla on jo suunnitelmia tälle illalle, mutta sitten se alkoi itkemään. Hitto vie!
Se tyttö on yksi esimerkki siitä että kaikille tuo työ ei sovi.
Täytyy olla henkisesti vakaa jaksaakseen tuollaista.
Jäin sitten töihin, mutta onneksi järjestelin työvuoroni niin että sain huomisen vapaaksi. Jee!
Töissä oli muuten ihan rento päivä. Oikeastaan on hyvä että tein tuplavuoroni tänään, koska maanantai on varmaan rennoin päivä tehdä tuplavuoro.
Plussaa oli myös, että työskentelin lemppari työntekijöitteni kanssa!
Lemppareihini luokittelen sellaiset työntekijät, joiden seurassa tunnen voivani välillä rentoutua, ja olla ihan oma itseni. Jostain syystä ne hermoheikoimmat työkaverit ei kuulu noihin mun lemppareihin. Heh.
En vain koe oloani mukavaksi, jos tietää että toinen saattaa napsahtaa hetkenä minä hyvänsä.
Mun on vaikea tietää mitä sellaisen ihmisen päässä liikkuu. Sitten on vielä sellaisiakin jotka ottaa kaiken henkilökohtaisesti. Jos unohdan täyttää kaikki chilikastike purkit tiettyyn aikaan, se on henkilökohtainen loukkaus hänelle jne.
Vaikka työskentelin vain kivojen kanssa, silti yksi heistä oli ihan hermona. Mutta se on jo mulle niin tuttu, että pystyin käsittelemään sen tilanteen ja rauhoittamaan vähän sitä ihmistä. haha.
Tänään töissä tajusin (katsellessani joitakin tilanteita asiakkaiden kanssa, sekä ihan työkavereita seuratessa) että tosi moni ihminen kamppailee oman luonteensa kanssa. Tarkoitan että ei pysty kontrolloimaan tunteitaan, jotka on vahvoja ja negatiivisia. Sitten ne tunteet purkautuu ulos lapsellisena käytöksenä ja pätemisenä.
Jotkut ihmiset on myös täynnä vihaa ja kiukkua. Niin täynnä vihaa, ettei pysty olemaan edes kohtelias normaalissa tilanteessa tarjoilijalle, joka tekee kyllä parhaansa.
Tuo kaikki saa mut miettimään, että kuinka paljon mielipahaa nämä ihmiset jakaa ympärilleen.
Mutta näen myös kolikon kääntöpuolen.
Miten paljon kurjemmalta heistä itsestään tuntuu.
Tuo käytös vain heijastaa siihen mitä he kantavat sisällään. Niin paljon pahaa oloa ja turhautuneisuutta ja katkeruutta.
Mun mielestä tämä on surullista.
Nämä ihmiset eivät ole päässeet kasvamaan vaikeuksistaan, vaan sen sijaan ovat jääneet paikoilleen "lapsen tasolle", ja ovat ottaneet vastoinkäymiset vain raskaiksi taakoiksi, joiden alla heistä tulee katkeria ja vainoharhaisia. Vastoinkäymiset voi ottaa myös vastaan niin että niistä oppii jotain, oppii itsestään ja muista ihmisistä. Sillä tavoin oppii myös ajattelemaan positiivisemmin.
Nyt joku voisi ehkä ajatella että "paraskin puhuja, Milka... Mitä sä tiedät vastoinkäymisistä?"
Vastaisin tuohon että "paljonkin."
Ymmärrän jos se on vaikea uskoa, koska en ikinä puhu mistään "isoista vastoinkäymisistäni", mutta sen teen siksi, että käyn ne läpi salassa Jumalan kanssa.
Itsekkin olen kamppaillut vaikean luoteeni kanssa (ja vahvojen negatiivisten tunteiden kanssa), mutta olen onneksi päässyt jo kasvamaan jonkinverran.
Tuo on prosessi, joka alkoi "uskoon tuloni jälkeen"
Tuon "tapahtuman" jälkeen yht äkkiä näin asiat aivan erilain. Kuin joku olisi avannut mun silmäni näkemään asiat aivan toisin, ja avartanut jotenkin mun mielen, niin että ymmärsin asiat laajemmin.
Silloin myös näin että mun tulee muuttua.
Mutta se ei tietenkään tapahdu yhdessä yössä. Se vaatii aikaa. Se on koulu, johon Jumala pistää jokaisen uskovaisen, joka siihen kouluun suostuu.
ps.32:8 "Minä opetan sinua, sanoo Herra, minä osoitan sinulle oikean tien. Minä neuvon sinua, katseeni seuraa askeltasi"
Mitä tuo koulu toisin sanoen on?
Erilaisia vastoinkäymisiä, ja niiden kautta kasvamista.
Miten kauan se kestää?
Väittäisin että loppuelämän, mutta jossain vaiheessa kai on jo kasvanut niin paljon, että siitä on jotain hyötyä Jumalalle ja ihmisille ympärillä jne.
En nyt väitä, että VAIN uskovainen voi oppia vastoinkäymisistä.
Tuo on vain minun kokemukseni nyt.
Tällaisia mietiskelyitä tänä iltana.
Voisin katsoa jonkun leffan pitkästä aikaa...
Hyvää yötä!!!
Ehkä joskus 05.00 aikaan heräsin ensimmäisen kerran.
Tuuli niin kovaa, että pelkäsin ikkunoiden irtoavan!
En oikeasti muista että olenko koskaan ennen nähnyt tuollaista myrskyä.
Suomessa oli joku kesä sellaisia trombi myrskyjä, mutta niistä muistan vain että satoi ihan sikana.
Nyt ei satanut loppujen lopuksi niin paljoa, mutta tuuli pelottavan kovaa.
Meiltä katkesi takapihalta puu. Heh. Kuulostaa ehkä turhan dramaattiselta, se puu oli jo kuollut. Heikko ja pieni.
Aamulla ajattelin että "Jipii! Vain aamuvuoro, joten pääsen ajoissa kotiin pesemään pyykkiä, leipomaan leipää ja muuta sellaista..." Pöh, ei mitään.
Gwen soitti töihin ja pyysi että voisiko jutella kanssani puhelimitse.
Tietenkin hän pyysi että tekisin tänään hänen iltavuoronsa. Eli tuplavuoro.
No aluksi sanoin että ei onnistu, kun mulla on jo suunnitelmia tälle illalle, mutta sitten se alkoi itkemään. Hitto vie!
Se tyttö on yksi esimerkki siitä että kaikille tuo työ ei sovi.
Täytyy olla henkisesti vakaa jaksaakseen tuollaista.
Jäin sitten töihin, mutta onneksi järjestelin työvuoroni niin että sain huomisen vapaaksi. Jee!
Töissä oli muuten ihan rento päivä. Oikeastaan on hyvä että tein tuplavuoroni tänään, koska maanantai on varmaan rennoin päivä tehdä tuplavuoro.
Plussaa oli myös, että työskentelin lemppari työntekijöitteni kanssa!
Lemppareihini luokittelen sellaiset työntekijät, joiden seurassa tunnen voivani välillä rentoutua, ja olla ihan oma itseni. Jostain syystä ne hermoheikoimmat työkaverit ei kuulu noihin mun lemppareihin. Heh.
En vain koe oloani mukavaksi, jos tietää että toinen saattaa napsahtaa hetkenä minä hyvänsä.
Mun on vaikea tietää mitä sellaisen ihmisen päässä liikkuu. Sitten on vielä sellaisiakin jotka ottaa kaiken henkilökohtaisesti. Jos unohdan täyttää kaikki chilikastike purkit tiettyyn aikaan, se on henkilökohtainen loukkaus hänelle jne.
Vaikka työskentelin vain kivojen kanssa, silti yksi heistä oli ihan hermona. Mutta se on jo mulle niin tuttu, että pystyin käsittelemään sen tilanteen ja rauhoittamaan vähän sitä ihmistä. haha.
Tänään töissä tajusin (katsellessani joitakin tilanteita asiakkaiden kanssa, sekä ihan työkavereita seuratessa) että tosi moni ihminen kamppailee oman luonteensa kanssa. Tarkoitan että ei pysty kontrolloimaan tunteitaan, jotka on vahvoja ja negatiivisia. Sitten ne tunteet purkautuu ulos lapsellisena käytöksenä ja pätemisenä.
Jotkut ihmiset on myös täynnä vihaa ja kiukkua. Niin täynnä vihaa, ettei pysty olemaan edes kohtelias normaalissa tilanteessa tarjoilijalle, joka tekee kyllä parhaansa.
Tuo kaikki saa mut miettimään, että kuinka paljon mielipahaa nämä ihmiset jakaa ympärilleen.
Mutta näen myös kolikon kääntöpuolen.
Miten paljon kurjemmalta heistä itsestään tuntuu.
Tuo käytös vain heijastaa siihen mitä he kantavat sisällään. Niin paljon pahaa oloa ja turhautuneisuutta ja katkeruutta.
Mun mielestä tämä on surullista.
Nämä ihmiset eivät ole päässeet kasvamaan vaikeuksistaan, vaan sen sijaan ovat jääneet paikoilleen "lapsen tasolle", ja ovat ottaneet vastoinkäymiset vain raskaiksi taakoiksi, joiden alla heistä tulee katkeria ja vainoharhaisia. Vastoinkäymiset voi ottaa myös vastaan niin että niistä oppii jotain, oppii itsestään ja muista ihmisistä. Sillä tavoin oppii myös ajattelemaan positiivisemmin.
Nyt joku voisi ehkä ajatella että "paraskin puhuja, Milka... Mitä sä tiedät vastoinkäymisistä?"
Vastaisin tuohon että "paljonkin."
Ymmärrän jos se on vaikea uskoa, koska en ikinä puhu mistään "isoista vastoinkäymisistäni", mutta sen teen siksi, että käyn ne läpi salassa Jumalan kanssa.
Itsekkin olen kamppaillut vaikean luoteeni kanssa (ja vahvojen negatiivisten tunteiden kanssa), mutta olen onneksi päässyt jo kasvamaan jonkinverran.
Tuo on prosessi, joka alkoi "uskoon tuloni jälkeen"
Tuon "tapahtuman" jälkeen yht äkkiä näin asiat aivan erilain. Kuin joku olisi avannut mun silmäni näkemään asiat aivan toisin, ja avartanut jotenkin mun mielen, niin että ymmärsin asiat laajemmin.
Silloin myös näin että mun tulee muuttua.
Mutta se ei tietenkään tapahdu yhdessä yössä. Se vaatii aikaa. Se on koulu, johon Jumala pistää jokaisen uskovaisen, joka siihen kouluun suostuu.
ps.32:8 "Minä opetan sinua, sanoo Herra, minä osoitan sinulle oikean tien. Minä neuvon sinua, katseeni seuraa askeltasi"
Mitä tuo koulu toisin sanoen on?
Erilaisia vastoinkäymisiä, ja niiden kautta kasvamista.
Miten kauan se kestää?
Väittäisin että loppuelämän, mutta jossain vaiheessa kai on jo kasvanut niin paljon, että siitä on jotain hyötyä Jumalalle ja ihmisille ympärillä jne.
En nyt väitä, että VAIN uskovainen voi oppia vastoinkäymisistä.
Tuo on vain minun kokemukseni nyt.
Tällaisia mietiskelyitä tänä iltana.
Voisin katsoa jonkun leffan pitkästä aikaa...
Hyvää yötä!!!
sunnuntai 27. lokakuuta 2013
Varsin huvittavaa
Meidän kissa leikkaaminen oli sittenkin aika monimutkaista.
Ensikerralla kun veimme hänet leikattavaksi, hän oli ilmeisesti liian nuori leikattavaksi.
Toisella kertaa Nina vahingossa ruokki sen aamulla ennen leikkausta, joten sitä ei voitu leikata.
Kolmas kerta toden sanoo...
Paitsi että kuulemma eläinlääkäri kysyi että "niin haluatko että leikataan kivekset??"
Me kun oltiin eletty siinä luulossa että Kissa on tyttö.
Hehe.
Mikä nöyryytys, olen kutsunut Kissaa prinsessaksi.
No leikattiinhan me kissa joka tapauksessa.
Eilen meillä oli halloween bileet töissä.
Ensi viikolla niitä pitäis olla lisääkin.
Meille tuli ihan maskeeraaja töihin, ja se teki kaikille meikit.
Mä oli. Zombi. Ylläri.
Maskeeraaja oli kiva, mutta suoraan sanottuna mä olisin pystynyt samaan. Parempaankin, ilman hienoja meikkejä.
Meikkiin lisäksi oli kivat vaatteetkin. Ihan vaatesuunnittelijaa (kämppistä) pyysin repimään hameeni hienoksi.
Töiden jälkeen oli vielä pakollinen työporukalla juhliminen.
Huoh. Aina sama homma: unohdan syödä töissä, ja töiden jälkeen olen muutenkin niin uupunut että yksikin juoma riittää hyvin pistämään mut sekaisin.
No, onneksi pääsin kotiin turvallisesti.
Tänään oli rento päivä.
Ihme asiakkaita kylläkin. Esim yksi mun pöytä alkoi riitelemään keskenään siitä että maksaako ne service chargen vai ei. Niiden viereiselle pöydälle oli myös annettu lasku samaan aikaan, ja ne selkeästi kuunteli vierus pöytäläisten riitaa. Kun sitten otin maksun tuolta "ei riitelevältä pöydältä ", ne maksoi service chargen sekä 10 puntaa vielä ylimääräistä, katsellen samalla ylimielisesti viereistä pöytää. Oli vaikeaa olla nauramatta. Kyllä se toinenkin pöytä maksoi sitten palvelu maksut.
Huomenna on aamuvuoro, joten menen nukkumaan tästä, öit.
Ensikerralla kun veimme hänet leikattavaksi, hän oli ilmeisesti liian nuori leikattavaksi.
Toisella kertaa Nina vahingossa ruokki sen aamulla ennen leikkausta, joten sitä ei voitu leikata.
Kolmas kerta toden sanoo...
Paitsi että kuulemma eläinlääkäri kysyi että "niin haluatko että leikataan kivekset??"
Me kun oltiin eletty siinä luulossa että Kissa on tyttö.
Hehe.
Mikä nöyryytys, olen kutsunut Kissaa prinsessaksi.
No leikattiinhan me kissa joka tapauksessa.
Eilen meillä oli halloween bileet töissä.
Ensi viikolla niitä pitäis olla lisääkin.
Meille tuli ihan maskeeraaja töihin, ja se teki kaikille meikit.
Mä oli. Zombi. Ylläri.
Maskeeraaja oli kiva, mutta suoraan sanottuna mä olisin pystynyt samaan. Parempaankin, ilman hienoja meikkejä.
Meikkiin lisäksi oli kivat vaatteetkin. Ihan vaatesuunnittelijaa (kämppistä) pyysin repimään hameeni hienoksi.
Töiden jälkeen oli vielä pakollinen työporukalla juhliminen.
Huoh. Aina sama homma: unohdan syödä töissä, ja töiden jälkeen olen muutenkin niin uupunut että yksikin juoma riittää hyvin pistämään mut sekaisin.
No, onneksi pääsin kotiin turvallisesti.
Tänään oli rento päivä.
Ihme asiakkaita kylläkin. Esim yksi mun pöytä alkoi riitelemään keskenään siitä että maksaako ne service chargen vai ei. Niiden viereiselle pöydälle oli myös annettu lasku samaan aikaan, ja ne selkeästi kuunteli vierus pöytäläisten riitaa. Kun sitten otin maksun tuolta "ei riitelevältä pöydältä ", ne maksoi service chargen sekä 10 puntaa vielä ylimääräistä, katsellen samalla ylimielisesti viereistä pöytää. Oli vaikeaa olla nauramatta. Kyllä se toinenkin pöytä maksoi sitten palvelu maksut.
Huomenna on aamuvuoro, joten menen nukkumaan tästä, öit.
torstai 24. lokakuuta 2013
MUTTA
Tämä päivä alkoi niin että päätin syödä aamupalan ennen suihkussa käyntiä. Ja kun kotona ei näyttänyt olevan ketään muuta, ajattelin että "thank the Lord! Pääsen suihkuun ilman jonoa. "
Vannon, heti kun olin tuon ajatellut, ulko-ovi kävi, ja joku (Sara) tuli sisälle. Se ei edes tullut keittiöön mua moikkaamaan, vaan meni suoraa päätä suihkuun, ja pysyi siellä seuraavan puoli tuntia.
Eli ei suihkua mulle tänään.
Sitten kun lähdin viimein kotoa, myöhässä aikataulusta, tajusin puolessa välissä matkaa jättäneeni oyster korttini kotiin. En koskaan jätä sitä! Ja se on aivan välttämätön matkustamiseen.
Niinpä palasin ja hain sen.
Matkassa oli vielä muitakin pikku mutkia, mutten jaksa valittaa niistä.
MUTTA!!!!
Mun päiväni pelasti se, että pöytiä kattaessa aamulla, löysin juoma menun välistä 25 puntaa!!!
Olen oppinut että jos löydän rahaa, siitä ei kannata alkaa hihkumaan innoissaan kovaan ääneen, joten sujautin sen heti vähin äänin turvallisimpaan paikkaan jonka tiedän: rintaliiveihini.
Nyt olen tauolla töistä. Istuskelemaan kahvilassa. Vannoin itselleni että rajoittaisin kahvin juontiani (nopeasti lyövän sydämeni takia, haha) mutta koska tämä päivä oli kakka, ja sitten satuin löytämään rahaa,... No, en ole vielä keksinyt parempaa tapaa käyttää tuo raha, kuin hemmottelemalla itseäni.
Hyvää illan jatkoa kaikki! Lähden tästä takaisin töihin.
Vannon, heti kun olin tuon ajatellut, ulko-ovi kävi, ja joku (Sara) tuli sisälle. Se ei edes tullut keittiöön mua moikkaamaan, vaan meni suoraa päätä suihkuun, ja pysyi siellä seuraavan puoli tuntia.
Eli ei suihkua mulle tänään.
Sitten kun lähdin viimein kotoa, myöhässä aikataulusta, tajusin puolessa välissä matkaa jättäneeni oyster korttini kotiin. En koskaan jätä sitä! Ja se on aivan välttämätön matkustamiseen.
Niinpä palasin ja hain sen.
Matkassa oli vielä muitakin pikku mutkia, mutten jaksa valittaa niistä.
MUTTA!!!!
Mun päiväni pelasti se, että pöytiä kattaessa aamulla, löysin juoma menun välistä 25 puntaa!!!
Olen oppinut että jos löydän rahaa, siitä ei kannata alkaa hihkumaan innoissaan kovaan ääneen, joten sujautin sen heti vähin äänin turvallisimpaan paikkaan jonka tiedän: rintaliiveihini.
Nyt olen tauolla töistä. Istuskelemaan kahvilassa. Vannoin itselleni että rajoittaisin kahvin juontiani (nopeasti lyövän sydämeni takia, haha) mutta koska tämä päivä oli kakka, ja sitten satuin löytämään rahaa,... No, en ole vielä keksinyt parempaa tapaa käyttää tuo raha, kuin hemmottelemalla itseäni.
Hyvää illan jatkoa kaikki! Lähden tästä takaisin töihin.
tiistai 22. lokakuuta 2013
robotteja ja muuta tärkeää
Arvatkaa mitä, musta on alkanut tuntumaan, että jos en kirjoita jotain tärkeää informaatiota sisältävää tekstiä, tai jotain tosi viihdyttävää, mun ei kannata kirjoittaa lainkaan.
Mulla on ollut tuo tunne jo useana kertana kun olen kirjoittanut, enkä silti ole estänyt itseäni jaarittelemasta turhia! Tälläkään kertaa minulla ei ole mitään tärkeää tai mielenkiintoista sanottavaa. Hitto.
Nyt kello on 00.40. Istun jälleen pimessä keittiössä, ja ihmettelen tuota outoa ääntä, jonka kuulen! Se on kuin jonkilaisen kellon tikitystä, mutta se ei ole meidän kello. Meidän kello on rikki. Nyt se tikitys loppui, ja tilalle tuli uusi ääni! Pelottavaa. Luulenpa että se on meidän pakastin. Sen oveen on syttynyt uusi punainen valo, jota siinä ei aiemmin ollut.
Tiedättekö mitä, mä epäilen että se on pommi. EI ei! se on robotti! Meidän pakastin on koko ajan ollut robotti, ja nyt se yrittää kommunikoida mun kanssani, ja kertoa mulle olevansa robotti.
Tiettekö, mulla on ihan loistava olo!
Syön superterveellisesti, sekä urheilen sikana, mikä yhdistelmä!
Mulla ei ole mitään valitettavaa. Halleluuja!
Mun työssäni on ihan hyviäkin puolia: Melkein aina kun/jos haluan, saan ilmaiseksi kiinalaista ruokaa, Ben&Jerrys jäätelöä sekä alkoholia.
Mun työkaverit on kohtalaisen rentoja, ottaen huomioon kaiken stressin ja kiireen.
Saan myös ihan hyvin tippejä.
Rahaakin saan ajallaan ja ihan tarpeeksi, vaikka joka kerta joudun laskemaan rahani, jotta varmasti saan kaiken mikä kuuluu mulle. Mun yksi työkaveri sanoi sopivasti, että meille maksetaan kuin strippareille: lauantai yönä käteisellä.
Mulla kävi onni: sain vapaaksi sunnuntain, maanantain ja tiistain. Huomenna takaisin töihin.
Mutta oli kyllä ihanat 3 päivää.
Tänään hengailin vain kotona kämppisten kanssa. Sanoinko "Vain kotona"? Jätetään se "vain" pois. Tämä koti on ihana vankila. On melkein mahdotonta lähteä täältä ulos, kun täällä on niin mukavaa.
Tämä on nyt ihan asiasta toiseen, mutta mitähän tarkoittaa se, kun olen nyt nähnyt unia edesmenneestä pupustani parina viime yönä.Unissa olen unohtanut ruokkia pupua, ja tunnen siitä syyllisyyttä. Unissa tuntuu myös että olen epäonnistunut pupun omistajana, ja siksi pupu on vain onneton. Hmm. Olen myös nähnyt pari unta edesmenneestä koirastamme. Unissa koira on vanha ja höpsö.
Näen aina kausittain tiettyjä teemaunia.
Esim vähän aikaa sitten, noin kuukausi, pari sitten näin toistuvasti unia, joissa minulla oli kova kiire lentokoneeseen, joka oli matkalla Suomeen. Olin aina melkein myöhässä, ja ehdein siihen juuri ja juuri, ellen herännyt ennen sitä. Välillä kun ehdin koneeseen, se olikin ihan pieni ja hutera, noin auton kokoinen lentokone, ja pelkäsin että se putoaa.
Yllättäen Suomen reissun jälkeen en ole nähnyt moisia unia. Nyt selkeästi teemauniini kuuluu entiset lemmikit.
Vähän aikaa sitten näin unta, että vaihdoin veljen poikani vaippaa! Hän on jo 3 v, eikä käytä tosi elämässä enää vaippaa paitsi nukkuessaan ehkä. Luin että vaipan vaihtaminen unessa tarkoittaa että tahdon muuttua. Tahdon päästä lapsellisesta luonteenpiirteestäni tai tavastani.
Unet on mielenkiintoisia. Ne on kuin hauskoja apuvälineitä auttamaan ymmärtää alitajuntaamme. Aina ne ei ole hauskoja, ja välillä epäilen että onko ne tosiaan vain alitajunnasta lähtöisin.
Höhöö. Olkaat hyvät, erittäin viisas ja tärkeä teksti jälleen kerran!
Itseasiassa, tämä teksti on niinkin mielenkiintoinen ja tärkeä, että kokoan siitä runon! Modernin runon.
Kas tässä:
Tuo tunne,, kun kirjoittanut
Pimeässä keittiössä, outoa ääntä kuulen
Kellon tikitys, mutta ei meidän kello
Se yrittää kommunikoida kanssani
Mahdotonta lähteä täältä ulos
Koti on ihana vankila
Pieni ja hutera, pelkäsin että se putoaa
Mutta mitähän se tarkoittaa
Aina melkein myöhässä
Ehdein siihen juuri ja juuri
Kellon tikitys,
mutta ei meidän kello
Tuo tunne.
Hahaha :D anteeksi. Olen väsynyt.
Tuolla runolla voisin aloittaa tulevan urani runoilijana, eikö?
Näette varmaan mussa piilevät lahjat!
En itseasiassa KOSKAAN kirjoita runoja. Se on yllättävän hauskaa. Tuohan ei rimmaa yhtään ,mutta eihän niiden tarvi rimmata?
Noukein kaikki nuo lauseet tekstistäni.
Vielä loistavampi idea olisi kirjoittaa mun uneni runomuodossa! Niistä tulisi niin absurdeja runoja.
Naah, tässä aitoa runoutta, joka on toosi vanhaa. Vaikea sanoa kuinka vanhaa, mutta alkuperäiset tekstit on lähemmäs 2000 vuotta vanhaa:
"The call of wisdom" san.1:20-23 viisaus huutaa kadulla, antaa äänensä kuulua toreilla;meluisten katujen kulmissa se kutsuu, porttien ovilta kaupungissa sanansa sanoo: Kuinka kauan te yksinkertaiset, rakastatte yksinkertaisuutta, kuinka kauan pilkkaajilla on halu pilkkaan ja tyhmät vihaavat tietoa? Kääntykää minun nuhdeltavikseni. Katso, minä vuodatan teille henkeäni,saatan sanani tiedoksenne"
Mulla on ollut tuo tunne jo useana kertana kun olen kirjoittanut, enkä silti ole estänyt itseäni jaarittelemasta turhia! Tälläkään kertaa minulla ei ole mitään tärkeää tai mielenkiintoista sanottavaa. Hitto.
Nyt kello on 00.40. Istun jälleen pimessä keittiössä, ja ihmettelen tuota outoa ääntä, jonka kuulen! Se on kuin jonkilaisen kellon tikitystä, mutta se ei ole meidän kello. Meidän kello on rikki. Nyt se tikitys loppui, ja tilalle tuli uusi ääni! Pelottavaa. Luulenpa että se on meidän pakastin. Sen oveen on syttynyt uusi punainen valo, jota siinä ei aiemmin ollut.
Tiedättekö mitä, mä epäilen että se on pommi. EI ei! se on robotti! Meidän pakastin on koko ajan ollut robotti, ja nyt se yrittää kommunikoida mun kanssani, ja kertoa mulle olevansa robotti.
Tiettekö, mulla on ihan loistava olo!
Syön superterveellisesti, sekä urheilen sikana, mikä yhdistelmä!
Mulla ei ole mitään valitettavaa. Halleluuja!
Mun työssäni on ihan hyviäkin puolia: Melkein aina kun/jos haluan, saan ilmaiseksi kiinalaista ruokaa, Ben&Jerrys jäätelöä sekä alkoholia.
Mun työkaverit on kohtalaisen rentoja, ottaen huomioon kaiken stressin ja kiireen.
Saan myös ihan hyvin tippejä.
Rahaakin saan ajallaan ja ihan tarpeeksi, vaikka joka kerta joudun laskemaan rahani, jotta varmasti saan kaiken mikä kuuluu mulle. Mun yksi työkaveri sanoi sopivasti, että meille maksetaan kuin strippareille: lauantai yönä käteisellä.
Mulla kävi onni: sain vapaaksi sunnuntain, maanantain ja tiistain. Huomenna takaisin töihin.
Mutta oli kyllä ihanat 3 päivää.
Tänään hengailin vain kotona kämppisten kanssa. Sanoinko "Vain kotona"? Jätetään se "vain" pois. Tämä koti on ihana vankila. On melkein mahdotonta lähteä täältä ulos, kun täällä on niin mukavaa.
Tämä on nyt ihan asiasta toiseen, mutta mitähän tarkoittaa se, kun olen nyt nähnyt unia edesmenneestä pupustani parina viime yönä.Unissa olen unohtanut ruokkia pupua, ja tunnen siitä syyllisyyttä. Unissa tuntuu myös että olen epäonnistunut pupun omistajana, ja siksi pupu on vain onneton. Hmm. Olen myös nähnyt pari unta edesmenneestä koirastamme. Unissa koira on vanha ja höpsö.
Näen aina kausittain tiettyjä teemaunia.
Esim vähän aikaa sitten, noin kuukausi, pari sitten näin toistuvasti unia, joissa minulla oli kova kiire lentokoneeseen, joka oli matkalla Suomeen. Olin aina melkein myöhässä, ja ehdein siihen juuri ja juuri, ellen herännyt ennen sitä. Välillä kun ehdin koneeseen, se olikin ihan pieni ja hutera, noin auton kokoinen lentokone, ja pelkäsin että se putoaa.
Yllättäen Suomen reissun jälkeen en ole nähnyt moisia unia. Nyt selkeästi teemauniini kuuluu entiset lemmikit.
Vähän aikaa sitten näin unta, että vaihdoin veljen poikani vaippaa! Hän on jo 3 v, eikä käytä tosi elämässä enää vaippaa paitsi nukkuessaan ehkä. Luin että vaipan vaihtaminen unessa tarkoittaa että tahdon muuttua. Tahdon päästä lapsellisesta luonteenpiirteestäni tai tavastani.
Unet on mielenkiintoisia. Ne on kuin hauskoja apuvälineitä auttamaan ymmärtää alitajuntaamme. Aina ne ei ole hauskoja, ja välillä epäilen että onko ne tosiaan vain alitajunnasta lähtöisin.
Höhöö. Olkaat hyvät, erittäin viisas ja tärkeä teksti jälleen kerran!
Itseasiassa, tämä teksti on niinkin mielenkiintoinen ja tärkeä, että kokoan siitä runon! Modernin runon.
Kas tässä:
Tuo tunne,, kun kirjoittanut
Pimeässä keittiössä, outoa ääntä kuulen
Kellon tikitys, mutta ei meidän kello
Se yrittää kommunikoida kanssani
Mahdotonta lähteä täältä ulos
Koti on ihana vankila
Pieni ja hutera, pelkäsin että se putoaa
Mutta mitähän se tarkoittaa
Aina melkein myöhässä
Ehdein siihen juuri ja juuri
Kellon tikitys,
mutta ei meidän kello
Tuo tunne.
Hahaha :D anteeksi. Olen väsynyt.
Tuolla runolla voisin aloittaa tulevan urani runoilijana, eikö?
Näette varmaan mussa piilevät lahjat!
En itseasiassa KOSKAAN kirjoita runoja. Se on yllättävän hauskaa. Tuohan ei rimmaa yhtään ,mutta eihän niiden tarvi rimmata?
Noukein kaikki nuo lauseet tekstistäni.
Vielä loistavampi idea olisi kirjoittaa mun uneni runomuodossa! Niistä tulisi niin absurdeja runoja.
Naah, tässä aitoa runoutta, joka on toosi vanhaa. Vaikea sanoa kuinka vanhaa, mutta alkuperäiset tekstit on lähemmäs 2000 vuotta vanhaa:
"The call of wisdom" san.1:20-23 viisaus huutaa kadulla, antaa äänensä kuulua toreilla;meluisten katujen kulmissa se kutsuu, porttien ovilta kaupungissa sanansa sanoo: Kuinka kauan te yksinkertaiset, rakastatte yksinkertaisuutta, kuinka kauan pilkkaajilla on halu pilkkaan ja tyhmät vihaavat tietoa? Kääntykää minun nuhdeltavikseni. Katso, minä vuodatan teille henkeäni,saatan sanani tiedoksenne"
sunnuntai 20. lokakuuta 2013
Nimittäin se vaikuttaa paljon, miten sä ruokit itseäsi.
Yksi mikä mun pitäisi lopettaa, on öinen napostelu.
Miten tuostakin tavasta voi päästä eroon, kun valvon aina super pitkään. Pääsen muutenkin töistä myöhään, ja silloin olen yleensä myös nälkäinen.
Tässä pulma, mihin aion löytää ratkaisun.
En kuitenkaan nyt. Nyt aion syödä tämän herkullisen leivän palan...
Tänään mulla oli vapaapäivä.
Nina ja Jim oli suunnitellut että vietetään koko päivä yhdessä, ja että tekisimme sen jopa talon ulkopuolella!
Ja niin teimme!
Helppoa se ei kyllä ollut. Meillä oli suunnitelmissa mennä yhteen paikkaan (jonka nimeä en enää muista, heh), joka on metrokartalla northern linella. Aluksi kävelimme Leytoniin, josta otimme bussin, pitkän odottelun jälkeen, Walthamstow centraliin. Sieltä otimme junan kohti nimetöntä kohdettamme! Junassa kuitenkin vasta tajusimme, että se juna ei menekään sinne asti, koska se juna reitti oli jostain syystä tänään suljettu.
No sitten jäimme junasta pois, ja menimme odottamaan bussia, mutta sitten tajusimme olevamme väärällä pysäkillä, joten palasimme takaisin asemalle, ja sieltä löysimme oikean pysäkin kyselemällä!
Lopulta löysimme oikean bussin, ja silloin sopivasti alkoi myös satamaan.
Lopulta päätimme jäädä pois Camdenissa, olimme liian väsyneitä lähteä etsimään tuota alkuperäistä kohdettamme. Joten bussista noustuamme, menimme ensimmäiseen ravintolaan jonka näimme edessämme (Marokkolainen, kiva ravintola, halpakin!). Ruoka oli tosi hyvää, seurakin oli ihan jees.
Tuohon lounas hetkeen sisäiltyi kaikenlaista väittelemistä ja riitelemistä, sitten myös asioiden listaamista, mitä meidän pitäisi tehdä yhdessä ennen kuin muutan Suomeen, ja sitten vähän lisää väittelyä siitä aiheesta, että muutan Suomeen...
Lovely.
No ei, hauskaa oli!
Tässä tekemämme lista, jos muistan kaiken:
-Pitää mennä elokuviin (en ole kertaakaan käynyt elokuvissa Lontoossa)
-Mennä yhdessä ulos kaikkien kämppisten kanssa, Drunken Monkeyyn syömään ehkä
-Mennä taide näyttelyyn
-Mennä ehkä Brightoniin koko päiväksi
-
Mitä unohdin tuosta? montakin juttua. Onneksi Nina kirjoitti ylös.
Lounaan jälkeen menimme kiertelemään Camdenin keskustaan, joka ei ollut lainkaan paha kokemus. Ei ollut liikaa ihmisiä.
Mun ja Ninan kimppuun "hyökkäsi "kylläkin joukko kampaajia, jotka epätoivoisesti etsi hiusmalleja. Se oli vähän huvittavaa. Ollaan molemmat käyty just vähän aikaa sitten kampaajalla.
No, mikäs siinä, voishan sitä uudestaankin. Se on aika cool nimi se Saco täällä Lontoossa meinaan.
Kun olimme aikamme kierrelty siinä turistirysässä, palasimme kotiin samaa reittiä.
Kotona katsoimme telkkaria ja söimme.
Oli niinkin hauska ja "kiireinen" päivä, että aivan unohdin mun ihanan veljenpoikani 3 v. synttärit. (olen kauhea ihminen! Kuka voi unohtaa moisen asian? )
Nyt on tietenkin liian myöhä soittaa ja onnitella, kello on täällä 01.34, sekä Suomessa 03.34...
Huomenna soitan, ja yritän keksiä oikein kivan lahjan korvatakseni tämän. Hän on kuitenkin mun spesiaali ystävä, sekä ehkä maailman ihanin pikkupoika (isolla luonteella).
Nyt mulla on ihan sairas halu "taiteilla" jotain.
Ikävöin hulluna tanssimista, yhyy!
Sekä pianoa ja musiikkia ja maalaamista!!
Nyt aion piirtää.
Illan sana:
matt.7:12-14
"Kaikki minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. Tässä on laki ja profeetat.
Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen. Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat sen löytävät."
(huh. raamatussa on monia paikkoja, joita lukiessa vähän pistää sydämestä. Se johtuu siitä, kun tajuaa ettei omassa voimassaan voi mitenkään noudattaa niitä juttuja. Kun tajuaa, miten epäonnistunut mä olen jos raamatun valossa katsotaan. "kaikki minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille..." Toisin sanoen; kohtele kaikkia ihmisiä tasa-arvoisesti ja kunnioituksella... Niitäkin joista en pidä?
Olisi helppoa mennä tuosta "avarasta portista" ja kävellä elämäni tuota "laveaa tietä" jota moni kulkee.
Mutta kun saan tuon pistoksen sydämeeni, muistan että eihän mun tarvikkaan omassa voimassani ahtautua siitä ahtaasta portista sisälle, tai kävellä sitä kapeaa, lähes näkymätöntä tietä. Jos kerran Jumala rakastaa mua niin paljon ,että on kuollut mun puolestani hirvittävän kidutuskuoleman, toki hän pitää musta huolen ja antaa mulle voiman kävellä tätä kapeaa tietä. Muuta en tarvi kuin luottamuksen häneen.
Ootteko koskaan leikkinyt lapsena sellaista peliä, jossa joutuu kävelemään silmät kiinni, ja jossa kaveri johdattaa eteenpäin kädestä pitäen? Tämä "kapeaa tietä kulkeminen" on juuri samanlaista. Ei voi muuta kuin totutella luottamaan että joku pitää kädestä ja johdattaa, eikä kuljeta mua päin puuta.
Eli jos raamattua lukiessa tulee jotenkin huono olo, kun tajuaa miten huono on, ei kannata heittää sitä kirjaa nurkkaan pölyttymään, vaan kannattaa jatkaa lukemista ja miettiä niitä tekstejä syvemmin. Niin sitä muuttuu.
Nimittäin se vaikuttaa paljon, miten sä ruokit itseäsi.
höhöö- hyvää yötä!
Miten tuostakin tavasta voi päästä eroon, kun valvon aina super pitkään. Pääsen muutenkin töistä myöhään, ja silloin olen yleensä myös nälkäinen.
Tässä pulma, mihin aion löytää ratkaisun.
En kuitenkaan nyt. Nyt aion syödä tämän herkullisen leivän palan...
Tänään mulla oli vapaapäivä.
Nina ja Jim oli suunnitellut että vietetään koko päivä yhdessä, ja että tekisimme sen jopa talon ulkopuolella!
Ja niin teimme!
Helppoa se ei kyllä ollut. Meillä oli suunnitelmissa mennä yhteen paikkaan (jonka nimeä en enää muista, heh), joka on metrokartalla northern linella. Aluksi kävelimme Leytoniin, josta otimme bussin, pitkän odottelun jälkeen, Walthamstow centraliin. Sieltä otimme junan kohti nimetöntä kohdettamme! Junassa kuitenkin vasta tajusimme, että se juna ei menekään sinne asti, koska se juna reitti oli jostain syystä tänään suljettu.
No sitten jäimme junasta pois, ja menimme odottamaan bussia, mutta sitten tajusimme olevamme väärällä pysäkillä, joten palasimme takaisin asemalle, ja sieltä löysimme oikean pysäkin kyselemällä!
Lopulta löysimme oikean bussin, ja silloin sopivasti alkoi myös satamaan.
Lopulta päätimme jäädä pois Camdenissa, olimme liian väsyneitä lähteä etsimään tuota alkuperäistä kohdettamme. Joten bussista noustuamme, menimme ensimmäiseen ravintolaan jonka näimme edessämme (Marokkolainen, kiva ravintola, halpakin!). Ruoka oli tosi hyvää, seurakin oli ihan jees.
Tuohon lounas hetkeen sisäiltyi kaikenlaista väittelemistä ja riitelemistä, sitten myös asioiden listaamista, mitä meidän pitäisi tehdä yhdessä ennen kuin muutan Suomeen, ja sitten vähän lisää väittelyä siitä aiheesta, että muutan Suomeen...
Lovely.
No ei, hauskaa oli!
Tässä tekemämme lista, jos muistan kaiken:
-Pitää mennä elokuviin (en ole kertaakaan käynyt elokuvissa Lontoossa)
-Mennä yhdessä ulos kaikkien kämppisten kanssa, Drunken Monkeyyn syömään ehkä
-Mennä taide näyttelyyn
-Mennä ehkä Brightoniin koko päiväksi
-
Mitä unohdin tuosta? montakin juttua. Onneksi Nina kirjoitti ylös.
Lounaan jälkeen menimme kiertelemään Camdenin keskustaan, joka ei ollut lainkaan paha kokemus. Ei ollut liikaa ihmisiä.
Mun ja Ninan kimppuun "hyökkäsi "kylläkin joukko kampaajia, jotka epätoivoisesti etsi hiusmalleja. Se oli vähän huvittavaa. Ollaan molemmat käyty just vähän aikaa sitten kampaajalla.
No, mikäs siinä, voishan sitä uudestaankin. Se on aika cool nimi se Saco täällä Lontoossa meinaan.
Kun olimme aikamme kierrelty siinä turistirysässä, palasimme kotiin samaa reittiä.
Kotona katsoimme telkkaria ja söimme.
Oli niinkin hauska ja "kiireinen" päivä, että aivan unohdin mun ihanan veljenpoikani 3 v. synttärit. (olen kauhea ihminen! Kuka voi unohtaa moisen asian? )
Nyt on tietenkin liian myöhä soittaa ja onnitella, kello on täällä 01.34, sekä Suomessa 03.34...
Huomenna soitan, ja yritän keksiä oikein kivan lahjan korvatakseni tämän. Hän on kuitenkin mun spesiaali ystävä, sekä ehkä maailman ihanin pikkupoika (isolla luonteella).
Nyt mulla on ihan sairas halu "taiteilla" jotain.
Ikävöin hulluna tanssimista, yhyy!
Sekä pianoa ja musiikkia ja maalaamista!!
Nyt aion piirtää.
Illan sana:
matt.7:12-14
"Kaikki minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. Tässä on laki ja profeetat.
Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen. Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat sen löytävät."
(huh. raamatussa on monia paikkoja, joita lukiessa vähän pistää sydämestä. Se johtuu siitä, kun tajuaa ettei omassa voimassaan voi mitenkään noudattaa niitä juttuja. Kun tajuaa, miten epäonnistunut mä olen jos raamatun valossa katsotaan. "kaikki minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille..." Toisin sanoen; kohtele kaikkia ihmisiä tasa-arvoisesti ja kunnioituksella... Niitäkin joista en pidä?
Olisi helppoa mennä tuosta "avarasta portista" ja kävellä elämäni tuota "laveaa tietä" jota moni kulkee.
Mutta kun saan tuon pistoksen sydämeeni, muistan että eihän mun tarvikkaan omassa voimassani ahtautua siitä ahtaasta portista sisälle, tai kävellä sitä kapeaa, lähes näkymätöntä tietä. Jos kerran Jumala rakastaa mua niin paljon ,että on kuollut mun puolestani hirvittävän kidutuskuoleman, toki hän pitää musta huolen ja antaa mulle voiman kävellä tätä kapeaa tietä. Muuta en tarvi kuin luottamuksen häneen.
Ootteko koskaan leikkinyt lapsena sellaista peliä, jossa joutuu kävelemään silmät kiinni, ja jossa kaveri johdattaa eteenpäin kädestä pitäen? Tämä "kapeaa tietä kulkeminen" on juuri samanlaista. Ei voi muuta kuin totutella luottamaan että joku pitää kädestä ja johdattaa, eikä kuljeta mua päin puuta.
Eli jos raamattua lukiessa tulee jotenkin huono olo, kun tajuaa miten huono on, ei kannata heittää sitä kirjaa nurkkaan pölyttymään, vaan kannattaa jatkaa lukemista ja miettiä niitä tekstejä syvemmin. Niin sitä muuttuu.
Nimittäin se vaikuttaa paljon, miten sä ruokit itseäsi.
höhöö- hyvää yötä!
perjantai 18. lokakuuta 2013
Jostain syystä aina pinkit hiukset.
Olin jo unohtanut, miltä tuntuu herätä tosi aikaisin.
No, ei se niin aikaisin edes ollut. 07.30.
Mun piti herätä kampaajalle, Tony&Guylle.
Se oli harvinaisen mukava kampaaja käynti. Ne kohtelee mua siellä tosi vieraanvaraisesti.
Tällä kertaa sanoin etten mä välitä yhtään, millainen tukka mulle tulee. Se on totta, mua ei kiinnostanut yhtään, vaikka tulis rumatkin hiukset.
No nämä on nyt vaan vähän lyhyemmät, ja jälleen vähän pinkihtävät. Tykkään itse aika paljon.
Hyviä puolia tuossa on just se, että saan hiukset ilmaiseksi, taidokkailta kampaajilta.
Sitten ne vielä tarjoilee mulle kahvit ja juttuseurat.
Huono puoli on se, että en koskaan tiedä millaisen tukan saan, tai milloin Mattialle sopii leikata mun tukka.
Huonoihin puoliin luokittelisin tämän päivän jälkeen myös sen, että mun täytyy aina pukeutua heidän muotivaatteisiinsa, koska toiminhan mä mallina.
Tänään sain jalkoihini hullun korkeat korot, jotka oli kokoa liian isot, sekä hyvin lyhyen, tiukan ja pienen kultaisen minihameen (se oli muka kokoa 36, yeah right! Ei voinut olla, mun vaatekoko on 36. Oli aika tuskastuttava tilanne pukuhuoneessa, kun tajusin miten pieni se hame on, enkä kehdannut pyytää mitään muuta sen tilalle, joten ängin vain pakosti ison pyllyni siihen hameeseen. Voin sanoa; seuraavat 5 tuntia ei ollut mitään kovin mukavaa. )
Kaiken lisäksi mulle iski pissahätä lavalla. Johtui varmaan siitä hameesta!
Jos jotain tuohon voi vielä lisätä, niin kun mun tukkaa värjättiin,.. Huhhuh koko sitä sirkusta. Ensinnäkin se kampaaja kaatoi vahingossa sen pöydän jolla oli ne hiusvärit, lattialle, yleisön eteen. sitten se onnistui saamaan vaalennusainetta omiin hiuksiinsa, sekä mun naamaani. Ja kun se värjäsi mun tukkaa, en tiedä mikä mulle tuli, mutta sain jonkun allergisen reaktion tai jonkun yliherkkyys kohtauksen, mitä en ole koskaan saanut! Se sattui ihan sikana, tuntui kuin se olisi levittänyt happoa mun päähäni.
No mä vaan purin hammasta ja kestin kivun kuin nainen!
Mutta jos noita juttuja ei oteta huomioon, oli erittäin mukava ja onnistunut kampaaja käynti!
Hiusmalleilun jälkeen menin vain kotiin, jossa hengailin hetken kämppisten kanssa.
Kotonakin sain malleilla vielä uudelle kämppiksellemme, joka on vaatesuunnittelija.
Hänellä on jokin projekti meneillään. Mun tehtävään kuului vain paikoillaan seisominen, kun hän ripusti muhun kankaita kiinni neuloilla. Jee.
Töissä oli kiireinen päivä.
Olin alakerrassa töissä, joka on plussaa.
Mulla oli ainakin 1 tosi vaikea tilanne, mitä en osaa vieläkään selittää. Yksi pariskunta tilasi 8 eri ruokalajia, mutta sai niistä vain 3. Tuo on iso virhe. 5 ruokaa meni muiden pöytiin kai sitten.
Hoidin tuon jutun, alennusten kera, mutta ne ei ollut mitään helppoja asiakkaita. Lopulta ne vaati ihan sairaan ison alennuksen. Huhhuh.
Kuitenkin ne oli sitten kehunut mun asiakaspalvelua mun managerille, vaikka ravintolan ne haukkui ihan paskaksi.
Kivojakin asiakkaita eksyi tielleni!
Olen sanonut tämän ennenkin : en ole rasisti, mutta jokin siinä on, kun joukko tummia tyttöjä kokoontuu viettäään baari-iltaa... Minä en ole ainoa joka tätä sanoo: kaikki tarjoilijat on samaa mieltä. Tummatkin.
Kuitenkin tänään sain joukon tummia tyttöjä alueelleni, ja ne oli aivan ihania!
Se oli mukava yllätys, ja sitten vielä yksi tyttö, joka ei ollut mun asiakas edes, tuli halaamaan mua, ja sanoi että "You are the most beautiful girl in this bar.. And Im not a lesbian. So thats a big compliment, you know."
Oli tosi piristävää. Varsinkin kun hän itse oli super kaunis! Hän oli kylläkin tosi kännissä. Pari tuntia myöhemmin näin saman tytön tanssilattialla tekevän siltakaadon. hehe.
Tiettekö, pakko vielä hehkuttaa ruokavaliostani:
Mun ei ole tehnyt mieli edes mitään karkkeja tai herkkuja kun jätin lihan pois ruokavaliosta.
En tiedä miksi. Ehkä se on vain yhteensattumaa.
Nyt varmaan kannattaisi mennä nukkumaan, etten herää huomenna klo 12.
Tänä aamuna sain Jimmyltä tekstarin klo 11.30 aikaan "Wake up milka, you lazy cow!"
Se luuli että olen vieläkin nukkumassa, vaikka olin lähtenyt jo aikoja sitten kampaajalle.
Pelkään että huomenna nukun oikeasti tuolloin.
Öitä, rakkaat!
(nyt ei heru illan sanaaa, olen liian väsynyt :S)
ps, kaikille jotka lukee tämän tekstin huomenna päivä aikaan: toivotan teille oikein kivaa, aurinkoista ja siunattua päivää. hehe.
Aina toivotan hyvää yötä, en ikinä hyvää huomenta tai päivää.
Pps, yritän ensi kerralla muistaa kirjoittaa jotain järkevämpää, kuin töistä marisemista ja sen sellaista.
Nonni, moi.
No, ei se niin aikaisin edes ollut. 07.30.
Mun piti herätä kampaajalle, Tony&Guylle.
Se oli harvinaisen mukava kampaaja käynti. Ne kohtelee mua siellä tosi vieraanvaraisesti.
Tällä kertaa sanoin etten mä välitä yhtään, millainen tukka mulle tulee. Se on totta, mua ei kiinnostanut yhtään, vaikka tulis rumatkin hiukset.
No nämä on nyt vaan vähän lyhyemmät, ja jälleen vähän pinkihtävät. Tykkään itse aika paljon.
Hyviä puolia tuossa on just se, että saan hiukset ilmaiseksi, taidokkailta kampaajilta.
Sitten ne vielä tarjoilee mulle kahvit ja juttuseurat.
Huono puoli on se, että en koskaan tiedä millaisen tukan saan, tai milloin Mattialle sopii leikata mun tukka.
Huonoihin puoliin luokittelisin tämän päivän jälkeen myös sen, että mun täytyy aina pukeutua heidän muotivaatteisiinsa, koska toiminhan mä mallina.
Tänään sain jalkoihini hullun korkeat korot, jotka oli kokoa liian isot, sekä hyvin lyhyen, tiukan ja pienen kultaisen minihameen (se oli muka kokoa 36, yeah right! Ei voinut olla, mun vaatekoko on 36. Oli aika tuskastuttava tilanne pukuhuoneessa, kun tajusin miten pieni se hame on, enkä kehdannut pyytää mitään muuta sen tilalle, joten ängin vain pakosti ison pyllyni siihen hameeseen. Voin sanoa; seuraavat 5 tuntia ei ollut mitään kovin mukavaa. )
Kaiken lisäksi mulle iski pissahätä lavalla. Johtui varmaan siitä hameesta!
Jos jotain tuohon voi vielä lisätä, niin kun mun tukkaa värjättiin,.. Huhhuh koko sitä sirkusta. Ensinnäkin se kampaaja kaatoi vahingossa sen pöydän jolla oli ne hiusvärit, lattialle, yleisön eteen. sitten se onnistui saamaan vaalennusainetta omiin hiuksiinsa, sekä mun naamaani. Ja kun se värjäsi mun tukkaa, en tiedä mikä mulle tuli, mutta sain jonkun allergisen reaktion tai jonkun yliherkkyys kohtauksen, mitä en ole koskaan saanut! Se sattui ihan sikana, tuntui kuin se olisi levittänyt happoa mun päähäni.
No mä vaan purin hammasta ja kestin kivun kuin nainen!
Mutta jos noita juttuja ei oteta huomioon, oli erittäin mukava ja onnistunut kampaaja käynti!
Hiusmalleilun jälkeen menin vain kotiin, jossa hengailin hetken kämppisten kanssa.
Kotonakin sain malleilla vielä uudelle kämppiksellemme, joka on vaatesuunnittelija.
Hänellä on jokin projekti meneillään. Mun tehtävään kuului vain paikoillaan seisominen, kun hän ripusti muhun kankaita kiinni neuloilla. Jee.
Töissä oli kiireinen päivä.
Olin alakerrassa töissä, joka on plussaa.
Mulla oli ainakin 1 tosi vaikea tilanne, mitä en osaa vieläkään selittää. Yksi pariskunta tilasi 8 eri ruokalajia, mutta sai niistä vain 3. Tuo on iso virhe. 5 ruokaa meni muiden pöytiin kai sitten.
Hoidin tuon jutun, alennusten kera, mutta ne ei ollut mitään helppoja asiakkaita. Lopulta ne vaati ihan sairaan ison alennuksen. Huhhuh.
Kuitenkin ne oli sitten kehunut mun asiakaspalvelua mun managerille, vaikka ravintolan ne haukkui ihan paskaksi.
Kivojakin asiakkaita eksyi tielleni!
Olen sanonut tämän ennenkin : en ole rasisti, mutta jokin siinä on, kun joukko tummia tyttöjä kokoontuu viettäään baari-iltaa... Minä en ole ainoa joka tätä sanoo: kaikki tarjoilijat on samaa mieltä. Tummatkin.
Kuitenkin tänään sain joukon tummia tyttöjä alueelleni, ja ne oli aivan ihania!
Se oli mukava yllätys, ja sitten vielä yksi tyttö, joka ei ollut mun asiakas edes, tuli halaamaan mua, ja sanoi että "You are the most beautiful girl in this bar.. And Im not a lesbian. So thats a big compliment, you know."
Oli tosi piristävää. Varsinkin kun hän itse oli super kaunis! Hän oli kylläkin tosi kännissä. Pari tuntia myöhemmin näin saman tytön tanssilattialla tekevän siltakaadon. hehe.
Tiettekö, pakko vielä hehkuttaa ruokavaliostani:
Mun ei ole tehnyt mieli edes mitään karkkeja tai herkkuja kun jätin lihan pois ruokavaliosta.
En tiedä miksi. Ehkä se on vain yhteensattumaa.
Nyt varmaan kannattaisi mennä nukkumaan, etten herää huomenna klo 12.
Tänä aamuna sain Jimmyltä tekstarin klo 11.30 aikaan "Wake up milka, you lazy cow!"
Se luuli että olen vieläkin nukkumassa, vaikka olin lähtenyt jo aikoja sitten kampaajalle.
Pelkään että huomenna nukun oikeasti tuolloin.
Öitä, rakkaat!
(nyt ei heru illan sanaaa, olen liian väsynyt :S)
ps, kaikille jotka lukee tämän tekstin huomenna päivä aikaan: toivotan teille oikein kivaa, aurinkoista ja siunattua päivää. hehe.
Aina toivotan hyvää yötä, en ikinä hyvää huomenta tai päivää.
Pps, yritän ensi kerralla muistaa kirjoittaa jotain järkevämpää, kuin töistä marisemista ja sen sellaista.
Nonni, moi.
torstai 17. lokakuuta 2013
Prett rakastaa mua!
Hello.
Tänään Mattia, mun kampaaja, viimein vastasi tekstariin, ja sanoi että huomenna aamulla olisi aikaa. Jee! Ainoa miinus näissä hiusmalleilu jutuissa on se, etten koskaan täysin tiedä millaisen tukan saan. Vielä ei ole tullut mitään ihan hirvittävää, mutta joka kerta silti vähän jännittää. Mattia on kyllä silti paras, hän tietää mikä sopii mulle, ja osaa käsitellä mun hiuksia.
Tänään oli ihan hyvä päivä. Oikeastaan voisin sanoa, tänään mulla on hyvä olo. Töissä ei ollut muuten hääppöistä, mutta sentään oon taas saanut oikean asenteeni takaisin (hukkasin sen joksikin aikaa, katotaan milloin taas kadotan sen ) .
Syitä hyvään oloon voi myös olla se, että ennen töitä hengailin Jimmyn kanssa. Ennen töitä sorruin myös hakemaan Prettistä taas take away kahvin, ja sain sen TAAS ilmaiseksi! Se oli jopa eri Prett ja eri myyjä. Mikähän niitä vaivaa? No, en valita.
Töiden jälkeen jutustelin kadulla asuvan ystäväni kanssa.
Hänellä on loistava idea jaloilleen pääsyyn.
Katsos Lontoossa ei voi saada kunnollista työpaikkaa, jollei omista pankkitiliä. . Pankkitiliä ei voi hankkia ellei ole pätevää asuin osoitetta, tai esim työpaikan osoitetta. Niinpä hän keksi että voisi vuokrata jonkun halpis toimistotilan, ja siihen osoitteeseen tilata kortit ja muut.
En tiedä voiko se aivan toimia noin, mutta toivon että toimisi.
Kun tänään palasin kotiin, en löytänyt Kissaa mistään. Se ei ollut normaaleissa nukkumapaikoissaan.
Hetkeksi pelästyivät että onko nuo jättänyt sen vahingossa ulos tai jotain. Mutta kun aikani huhuilin Kissaa keittiössä, se maukaisi mulle kiukkuisesti keittiön jakkaralta, jolla se oli nukkunut, Ninan vaatekasan päällä. En nähnyt sitä kun se on niin musta.
Eipä tässä oikeen mitään järkevää sanottavaa ole. Kello on jo 01.22, vois harkita nukkumista.
Varhaisen aamun sana: Matt. 6:7-8: "rukoillessanne älkää hokeko tyhjää niin kuin pakanat, jotka kuvittelevat tulevansa kuulluksi, kun vain latelevat sanoja. Älkää ruvetko heidän kaltaisikseen.
Teidän isänne kyllä tietää mitä te tarvitsette, jo ennen kuin olette häneltä pyytäneetkään,"
-Jeesus
Tänään Mattia, mun kampaaja, viimein vastasi tekstariin, ja sanoi että huomenna aamulla olisi aikaa. Jee! Ainoa miinus näissä hiusmalleilu jutuissa on se, etten koskaan täysin tiedä millaisen tukan saan. Vielä ei ole tullut mitään ihan hirvittävää, mutta joka kerta silti vähän jännittää. Mattia on kyllä silti paras, hän tietää mikä sopii mulle, ja osaa käsitellä mun hiuksia.
Tänään oli ihan hyvä päivä. Oikeastaan voisin sanoa, tänään mulla on hyvä olo. Töissä ei ollut muuten hääppöistä, mutta sentään oon taas saanut oikean asenteeni takaisin (hukkasin sen joksikin aikaa, katotaan milloin taas kadotan sen ) .
Syitä hyvään oloon voi myös olla se, että ennen töitä hengailin Jimmyn kanssa. Ennen töitä sorruin myös hakemaan Prettistä taas take away kahvin, ja sain sen TAAS ilmaiseksi! Se oli jopa eri Prett ja eri myyjä. Mikähän niitä vaivaa? No, en valita.
Töiden jälkeen jutustelin kadulla asuvan ystäväni kanssa.
Hänellä on loistava idea jaloilleen pääsyyn.
Katsos Lontoossa ei voi saada kunnollista työpaikkaa, jollei omista pankkitiliä. . Pankkitiliä ei voi hankkia ellei ole pätevää asuin osoitetta, tai esim työpaikan osoitetta. Niinpä hän keksi että voisi vuokrata jonkun halpis toimistotilan, ja siihen osoitteeseen tilata kortit ja muut.
En tiedä voiko se aivan toimia noin, mutta toivon että toimisi.
Kun tänään palasin kotiin, en löytänyt Kissaa mistään. Se ei ollut normaaleissa nukkumapaikoissaan.
Hetkeksi pelästyivät että onko nuo jättänyt sen vahingossa ulos tai jotain. Mutta kun aikani huhuilin Kissaa keittiössä, se maukaisi mulle kiukkuisesti keittiön jakkaralta, jolla se oli nukkunut, Ninan vaatekasan päällä. En nähnyt sitä kun se on niin musta.
Eipä tässä oikeen mitään järkevää sanottavaa ole. Kello on jo 01.22, vois harkita nukkumista.
Varhaisen aamun sana: Matt. 6:7-8: "rukoillessanne älkää hokeko tyhjää niin kuin pakanat, jotka kuvittelevat tulevansa kuulluksi, kun vain latelevat sanoja. Älkää ruvetko heidän kaltaisikseen.
Teidän isänne kyllä tietää mitä te tarvitsette, jo ennen kuin olette häneltä pyytäneetkään,"
-Jeesus
keskiviikko 16. lokakuuta 2013
No voi kakka
Pyysin tänään pomolta, josko voisin työskennellä vain osa-aikaisena.
Ei onnistu.
Hänellä on omat syynsä. Se oli niin pitkä syy, etten jaksa selittää sitä teille.
Nyt en tiedä mitä teen.
Ehkä pystyn työskentelemään siellä vielä marraskuun, mutta en kyllä pitemmälle.
Sitten olen mielummin vaikka työtön.
En halua menettää järkeäni täysin.
Okei. Juttelin sen mun hedelmäkojuystävän kanssa äsken. Hän sanoi että Liverpoolstreet stationilla on joku hieno maali kauppa joka etsii työntekijää. Vien sinne cv:ni huomenna ennen töitä.
Nyt pääsin jo kotiin asti, jee. Tänään ne päästi mut kotiin aiemmin, kun ei ollut kiireistä yhtään.
Kotona kaikki oli vielä valveilla, puol yhdeltätoista.
Yksi kämppiksistämme työskentelee viikonloppuisin hajuvesi myyjänä, ja hän toi meille testereitä haisteltavaksi. Sain jopa itselleni yhden ruusuille tuoksuvan.
Mukava illan vietto.
Nyt olen ollut jo 4 (vaiko vasta 3??) päivää ilman punaista lihaa tai kanaa tai karkkeja tai alkoholia, ja olo senkun paranee! Tänään mulla oli tuplavuoro töissä, eikä mua väsyttänyt lainkaan koko päivän aikana. Mitä ihmettä? Yleensä väsyn lähes heti kun olen syönyt töissä. Tällä kertaa valitsin sellaisen salaatin missä ei ole mitään lihaa. Olo oli sen jälkeen tosi hyvä.
Karkkien sijaan napostelen pähkinöitä ja rusinoita.
Yritän olla tekemättä tästä blogista jotain ruokapäiväkirjaa, mutta oon innoissani kun tämä "lihapaasto" toimii!
Nyt mulla on hassun levoton olo, ei pysty keskittymään kirjoittamiseen sen enempää, sori.
(luultavasti tuo levottomuus ei liity mitenkään ruokavaliooni, se on enemmän stressi ja huoli...)
ps, kirjoitin aiemmin siitä miten saan töissä noita outoja sydämen ylikierros kohtauksia, niin äiti tietenkin sai jonkun herslaagin (en vieläkään tiedä mitä tuo sana tarkoittaa tai missä yhteydessä sitä voi käyttää, joten kokeilen sitä vähän kaikkialla). Hän epäilee että mulla on joku sydänlihas tulehdus. En usko silti.
Oon nyt urheillutkin paljon, enkä koskaan silloin saa noita kohtauksia. En koskaan muuten, paitsi jos mua stressaa tosi paljon tai ahdistaa. Jos edes ajattelen töitä, saan tuollaisen kohtauksen. Oikeasti.
Mikään muu ei aiheuta mulle sitä, joten epäilen että se on vahvasti kytköksissä mun työstressiin.
Minä ja mun herkkä sydämeni. Huoh.
tässä mun tämän hetkiseen tilanteeseen sopivat raamatunpaikat :)
-Room.5:3 Me riemuitsemme jopa ahdingosta, sillä tiedämme, että ahdinko saa aikaan kestävyyttä, kestävyys auttaa selviytymään koetuksesta ja koetuksesta selviytyminen antaa toivoa.
-ps.46:11 Lakatkaa te huolehtimasta! Tietäkää, että minä olen Jumala, kaikkia kansoja mahtavampi, korkein koko maailmassa...
Ensimmäinen noista on jotain mitä mun kannattais pitää mielessä kun olen ahdistunut.
Toka on yksi niistä monista raamatun kohdista, joissa kehotetaan luottamaan Jumalaan.
Luottamus on Jumalalle selkeästi tärkeää. ^^
Ei onnistu.
Hänellä on omat syynsä. Se oli niin pitkä syy, etten jaksa selittää sitä teille.
Nyt en tiedä mitä teen.
Ehkä pystyn työskentelemään siellä vielä marraskuun, mutta en kyllä pitemmälle.
Sitten olen mielummin vaikka työtön.
En halua menettää järkeäni täysin.
Okei. Juttelin sen mun hedelmäkojuystävän kanssa äsken. Hän sanoi että Liverpoolstreet stationilla on joku hieno maali kauppa joka etsii työntekijää. Vien sinne cv:ni huomenna ennen töitä.
Nyt pääsin jo kotiin asti, jee. Tänään ne päästi mut kotiin aiemmin, kun ei ollut kiireistä yhtään.
Kotona kaikki oli vielä valveilla, puol yhdeltätoista.
Yksi kämppiksistämme työskentelee viikonloppuisin hajuvesi myyjänä, ja hän toi meille testereitä haisteltavaksi. Sain jopa itselleni yhden ruusuille tuoksuvan.
Mukava illan vietto.
Nyt olen ollut jo 4 (vaiko vasta 3??) päivää ilman punaista lihaa tai kanaa tai karkkeja tai alkoholia, ja olo senkun paranee! Tänään mulla oli tuplavuoro töissä, eikä mua väsyttänyt lainkaan koko päivän aikana. Mitä ihmettä? Yleensä väsyn lähes heti kun olen syönyt töissä. Tällä kertaa valitsin sellaisen salaatin missä ei ole mitään lihaa. Olo oli sen jälkeen tosi hyvä.
Karkkien sijaan napostelen pähkinöitä ja rusinoita.
Yritän olla tekemättä tästä blogista jotain ruokapäiväkirjaa, mutta oon innoissani kun tämä "lihapaasto" toimii!
Nyt mulla on hassun levoton olo, ei pysty keskittymään kirjoittamiseen sen enempää, sori.
(luultavasti tuo levottomuus ei liity mitenkään ruokavaliooni, se on enemmän stressi ja huoli...)
ps, kirjoitin aiemmin siitä miten saan töissä noita outoja sydämen ylikierros kohtauksia, niin äiti tietenkin sai jonkun herslaagin (en vieläkään tiedä mitä tuo sana tarkoittaa tai missä yhteydessä sitä voi käyttää, joten kokeilen sitä vähän kaikkialla). Hän epäilee että mulla on joku sydänlihas tulehdus. En usko silti.
Oon nyt urheillutkin paljon, enkä koskaan silloin saa noita kohtauksia. En koskaan muuten, paitsi jos mua stressaa tosi paljon tai ahdistaa. Jos edes ajattelen töitä, saan tuollaisen kohtauksen. Oikeasti.
Mikään muu ei aiheuta mulle sitä, joten epäilen että se on vahvasti kytköksissä mun työstressiin.
Minä ja mun herkkä sydämeni. Huoh.
tässä mun tämän hetkiseen tilanteeseen sopivat raamatunpaikat :)
-Room.5:3 Me riemuitsemme jopa ahdingosta, sillä tiedämme, että ahdinko saa aikaan kestävyyttä, kestävyys auttaa selviytymään koetuksesta ja koetuksesta selviytyminen antaa toivoa.
-ps.46:11 Lakatkaa te huolehtimasta! Tietäkää, että minä olen Jumala, kaikkia kansoja mahtavampi, korkein koko maailmassa...
Ensimmäinen noista on jotain mitä mun kannattais pitää mielessä kun olen ahdistunut.
Toka on yksi niistä monista raamatun kohdista, joissa kehotetaan luottamaan Jumalaan.
Luottamus on Jumalalle selkeästi tärkeää. ^^
tiistai 15. lokakuuta 2013
Ajatusten virta
TÖISTÄ:
En saanut puhelinsoittoa tänään, eli se tarkoittaa etten saanut sitä kahvilatyötä.
Jostain syystä mua ei edes hirveästi harmita.
Ihan sama.
Huomenna siis pyydän mun pomolta, jos saisin vähemmän työvuoroja tästä lähin.
Tänään mulla oli oikein kiva päivä. Vapaapäivä.
Menin lenkille ja jumppasin. Tein leipää ja kävin ostamassa sukkia (mun kaikki sukat oli kadonnut!!! Siis kaikki.). Sitten siivosin ja hengailin loppu päivän Jimmyn ja kissan kanssa. Ninankin kanssa, kun hän pääsi töistä.
Täydellistä.
Huomenna on tuplavuoro, mutta kestän sen sen ajatuksen voimalla, että pian saan vähemmän vuoroja.
Pian. Se saattaa olla jo ensi viikolla, tai sitten vasta seuraavalla. Tämä viikko on täyttä töiden tekoa.
Ei enempää töistä.
ELÄMÄN TAPOJEN UUSIMISTA?
Olen taas innostunut urheilusta kunnolla, sekä terveellisestä ruuasta. Myös ihan joistain ruuista ja juomista pidättäytymisestä.
Nyt olen ollut ilman karkkeja ja alkoholia ja punaista lihaa vain pari päivää, ja olo on jo paljon parempi.
Olen miettinyt että pitäisikö ihan jättää jotkut lihat pois kokonaan. Esim punainen liha, koska se ei ole terveellistä. Ja sitten myös kana, koska kanoja kasvatetaan hormooneilla, joka on mun mielestä epäilyttävää ja ällöttävää.
Kalaa voin silti syödä, ja kaikenlaisia kasviksia! Nam.
Karkit on yksi paholaisen keksintö, niissä on koukuttavia sokereita, jotka ei tee muuta kuin pahaa.
Alkoholiakin tahdon rajoittaa, koska jos sitä juo liian usein, saattaa unohtaa miten pitää hauskaa tai käyttäytyä sosiaalisissa tilanteissa ilman sitä. Ja muutenkin.
Urheilu on välillä pain in the ass... Kirjaimellisestikin... Mutta siitä seuraa niin paljon hyviä puolia: energisempi olo, positiivisempi mieli, ja tietenkin parempi kroppa, josta luonnollisesti seuraa myös parempi itsetunto.
Nyt oon innostunut myös taiteesta. Taas.
Jos mulla on stressaantunut olo, on pari asiaa jotka mun kannattaa tehdä helpottaakseni oloani:
1. Mennä lenkille ja tehdä kunnon treeni. Niin pääsen siitä fyysisestä jännityksestä eroon.
2.Piirtää tai kirjoittaa tai suunnitella jotain luovaa. Se auttaa lähinnä tunteisiin.
Jos tuohon listaan pitäisi lisätä jotain, niin sen olisi kai 3. Laittaa terveellistä ruokaa (kuunnellen samalla rentouttavaa musiikkia), ja nauttien sen kivojen ihmisten kanssa. Hihi.
Nyt lakkaan höpöttämästä tänne näitä "Milkan-paremman-elämän-ohjeita"!!!
MUUTOKSET JÄNNITTÄÄ:
Olen vähän confused.
Olen muuttamassa Suomeen 2 ja puolen kuukauden päästä.
Se tuntuu yhtä epätodelliselta, kuin tasan vuosi sitten ajatus Lontooseen muuttamisesta.
Silloin en tiennyt yhtään mitä odottaa, ja jos odotin mun elämän olevan täällä tietynlaista, se odotus oli väärä ja outo.
Nyt mietin, millaistahan mun elämä tulee Suomessa olemaan?
Ei se ainakaan samalaiseksi palaa, kuin se silloin vuosi sitten oli. Se on varmaa. Olen muuttunut niin paljon siitä. Vaikka mut laitettaisiin asumaan samaan kaupunkiin ja vaikka samaan asuntoonkin, mun elämä olisi silti erilaista.Mun mielestä tämä muutos on hyvä.
Mutta mietin vain, että entä jos se tulee silti olemaan erilaista kuin ehkä odotan. Negatiivisessa mielessä.
Ja onhan se surullista jättää nämä ystävät tänne, tämä koti. Kissa.
Samoin se oli silti surullista silloin vuosi sitten jättää perhe ja ystävät Suomeen, ja muuttaa tänne.
Mulla on hassu olo, että mä tulen aina olemaan se joka lähtee.
En ole koskaan täysin tuntenut kuuluvani minnekään.
En ikinä Poriin, kotikaupunkiini.
En Ryttylään, jossa asuin myös vuoden.
En minnekään kaupunkiin. En myöskään tänne.
Noissa kaikissa mulla on ollut todella rakkaita ihmisiä, jotka on tehnyt noista kaupungeista mulle kotoisat.
Kuitenkin aina jossain vaiheessa mulle tulee hassu levoton olo, missä olenkin, ja se kasvaa ja kasvaa niin kauan kunnes mun on pakko muuttaa. Aivan kuin mun tekisi mieli aina juosta karkuun, uuteen elämän tilanteeseen. Ja mua aina pelottaa paljon tuo uusi elämäntilanne etukäteen, mutta silti se on mulle ihan vastustamaton.
Toivoisin että asia ei olisi noin.
Ehkä siksi olin Porissa masentunut pitkän aikaa, koska asuin siinä samassa kaupungissa niin kauan.
JOS NYT ITSEANALYYSIN PUOLELLE MENNÄÄN; niin mitä se kertoo musta etten pysty pysymään paikoillani?
En pysty sitoutumaan edes kotiini. Hui.
Musta aina vähän tuntuu siltä etten kuulu minnekään tiettyyn paikkaan.
Mutta tämä ei rajoitu pelkästään kaupunkeihin ja paikkoihin, vaan myös ihmisiin.
Usein en tunne kuuluvani porukkaan, mutta aina satun jostain löytämään ne loistavimmat tyypit. Sitten mä noukin ne parhaiksi ystävikseni.
Kiinnyn noihin "noukkimiini" ihmisiin suunnattomasti. Nuo ihmiset ovat ne, jotka tekee mistä tahansa paikasta kotoisan.
Eli johtopäätös on se, että ihmiset tekee paikasta kuin paikasta kodikkaan. Oikeat ihmiset oikeaan aikaan.
Mutta silti mua ahdistaa paikoilleen jääminen. Hmm... Voisin sanoa olevani pelkuri. Mua kai pelottaa jäädä paikoilleni (ehkä pelkään jonkinsortin "tylsää elämää"), ja pelkään myös muutosta, mutta tuon pelon voitan aina.
Ahdistava ajatus tuo mun "sitoutumiskammoisuus", mistähän sekin juontaa juurensa?
Ahdistuksesta tulikin mieleeni, tajusin että mitä ne sydämen ylikierros-rintakehän puristus kohtaukset on... Ehkä ahdistuskohtauksia? Aina saan niitä vain ahdistavissa tilanteissa. Enimmäkseen töissä.
Nyt pakko lopettaa kirjoittaminen, muuten tulee aivan liian pitkä teksti. Kirjoitan vielä illan sanan ja jotain, mutta ensin pakko vähän organisoida tätä mun villiksi kasvanutta tekstiä pikku otsikoilla. Haha.
Tässä vähän psalmeja vaihteeksi:
- ps.138:7 ja 8 Vaikka minä kuljen ahdingosta ahdinkoon, sinä annat minulle voimaa elää. Minkä olet osalleni varannut, sen sinä Herra, viet päätökseen.
-ps.23:3-4 Hän virvoittaa minun sieluni, hän ohjaa minua oikeaa tietä nimensä kunnian tähden. Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani. Sinä suojelet minua kädelläsi, johdata paimensauvallasi.
(psalmit on ihania. Mä ainakin tarvin aika usein "sielun virvoittamista", sen saan Jumalalta. Tuo raamatunkohta myös lupaa, että Jumala johdattaa mua oman nimensä kunnian tähden. Ei siksi että mä oon niin loistava tyyppi, vaan koska hän on. Mahtavia lupauksia itse Jumalalta mulle. Nice. )
Öitä kaikille!!
En saanut puhelinsoittoa tänään, eli se tarkoittaa etten saanut sitä kahvilatyötä.
Jostain syystä mua ei edes hirveästi harmita.
Ihan sama.
Huomenna siis pyydän mun pomolta, jos saisin vähemmän työvuoroja tästä lähin.
Tänään mulla oli oikein kiva päivä. Vapaapäivä.
Menin lenkille ja jumppasin. Tein leipää ja kävin ostamassa sukkia (mun kaikki sukat oli kadonnut!!! Siis kaikki.). Sitten siivosin ja hengailin loppu päivän Jimmyn ja kissan kanssa. Ninankin kanssa, kun hän pääsi töistä.
Täydellistä.
Huomenna on tuplavuoro, mutta kestän sen sen ajatuksen voimalla, että pian saan vähemmän vuoroja.
Pian. Se saattaa olla jo ensi viikolla, tai sitten vasta seuraavalla. Tämä viikko on täyttä töiden tekoa.
Ei enempää töistä.
ELÄMÄN TAPOJEN UUSIMISTA?
Olen taas innostunut urheilusta kunnolla, sekä terveellisestä ruuasta. Myös ihan joistain ruuista ja juomista pidättäytymisestä.
Nyt olen ollut ilman karkkeja ja alkoholia ja punaista lihaa vain pari päivää, ja olo on jo paljon parempi.
Olen miettinyt että pitäisikö ihan jättää jotkut lihat pois kokonaan. Esim punainen liha, koska se ei ole terveellistä. Ja sitten myös kana, koska kanoja kasvatetaan hormooneilla, joka on mun mielestä epäilyttävää ja ällöttävää.
Kalaa voin silti syödä, ja kaikenlaisia kasviksia! Nam.
Karkit on yksi paholaisen keksintö, niissä on koukuttavia sokereita, jotka ei tee muuta kuin pahaa.
Alkoholiakin tahdon rajoittaa, koska jos sitä juo liian usein, saattaa unohtaa miten pitää hauskaa tai käyttäytyä sosiaalisissa tilanteissa ilman sitä. Ja muutenkin.
Urheilu on välillä pain in the ass... Kirjaimellisestikin... Mutta siitä seuraa niin paljon hyviä puolia: energisempi olo, positiivisempi mieli, ja tietenkin parempi kroppa, josta luonnollisesti seuraa myös parempi itsetunto.
Nyt oon innostunut myös taiteesta. Taas.
Jos mulla on stressaantunut olo, on pari asiaa jotka mun kannattaa tehdä helpottaakseni oloani:
1. Mennä lenkille ja tehdä kunnon treeni. Niin pääsen siitä fyysisestä jännityksestä eroon.
2.Piirtää tai kirjoittaa tai suunnitella jotain luovaa. Se auttaa lähinnä tunteisiin.
Jos tuohon listaan pitäisi lisätä jotain, niin sen olisi kai 3. Laittaa terveellistä ruokaa (kuunnellen samalla rentouttavaa musiikkia), ja nauttien sen kivojen ihmisten kanssa. Hihi.
Nyt lakkaan höpöttämästä tänne näitä "Milkan-paremman-elämän-ohjeita"!!!
MUUTOKSET JÄNNITTÄÄ:
Olen vähän confused.
Olen muuttamassa Suomeen 2 ja puolen kuukauden päästä.
Se tuntuu yhtä epätodelliselta, kuin tasan vuosi sitten ajatus Lontooseen muuttamisesta.
Silloin en tiennyt yhtään mitä odottaa, ja jos odotin mun elämän olevan täällä tietynlaista, se odotus oli väärä ja outo.
Nyt mietin, millaistahan mun elämä tulee Suomessa olemaan?
Ei se ainakaan samalaiseksi palaa, kuin se silloin vuosi sitten oli. Se on varmaa. Olen muuttunut niin paljon siitä. Vaikka mut laitettaisiin asumaan samaan kaupunkiin ja vaikka samaan asuntoonkin, mun elämä olisi silti erilaista.Mun mielestä tämä muutos on hyvä.
Mutta mietin vain, että entä jos se tulee silti olemaan erilaista kuin ehkä odotan. Negatiivisessa mielessä.
Ja onhan se surullista jättää nämä ystävät tänne, tämä koti. Kissa.
Samoin se oli silti surullista silloin vuosi sitten jättää perhe ja ystävät Suomeen, ja muuttaa tänne.
Mulla on hassu olo, että mä tulen aina olemaan se joka lähtee.
En ole koskaan täysin tuntenut kuuluvani minnekään.
En ikinä Poriin, kotikaupunkiini.
En Ryttylään, jossa asuin myös vuoden.
En minnekään kaupunkiin. En myöskään tänne.
Noissa kaikissa mulla on ollut todella rakkaita ihmisiä, jotka on tehnyt noista kaupungeista mulle kotoisat.
Kuitenkin aina jossain vaiheessa mulle tulee hassu levoton olo, missä olenkin, ja se kasvaa ja kasvaa niin kauan kunnes mun on pakko muuttaa. Aivan kuin mun tekisi mieli aina juosta karkuun, uuteen elämän tilanteeseen. Ja mua aina pelottaa paljon tuo uusi elämäntilanne etukäteen, mutta silti se on mulle ihan vastustamaton.
Toivoisin että asia ei olisi noin.
Ehkä siksi olin Porissa masentunut pitkän aikaa, koska asuin siinä samassa kaupungissa niin kauan.
JOS NYT ITSEANALYYSIN PUOLELLE MENNÄÄN; niin mitä se kertoo musta etten pysty pysymään paikoillani?
En pysty sitoutumaan edes kotiini. Hui.
Musta aina vähän tuntuu siltä etten kuulu minnekään tiettyyn paikkaan.
Mutta tämä ei rajoitu pelkästään kaupunkeihin ja paikkoihin, vaan myös ihmisiin.
Usein en tunne kuuluvani porukkaan, mutta aina satun jostain löytämään ne loistavimmat tyypit. Sitten mä noukin ne parhaiksi ystävikseni.
Kiinnyn noihin "noukkimiini" ihmisiin suunnattomasti. Nuo ihmiset ovat ne, jotka tekee mistä tahansa paikasta kotoisan.
Eli johtopäätös on se, että ihmiset tekee paikasta kuin paikasta kodikkaan. Oikeat ihmiset oikeaan aikaan.
Mutta silti mua ahdistaa paikoilleen jääminen. Hmm... Voisin sanoa olevani pelkuri. Mua kai pelottaa jäädä paikoilleni (ehkä pelkään jonkinsortin "tylsää elämää"), ja pelkään myös muutosta, mutta tuon pelon voitan aina.
Ahdistava ajatus tuo mun "sitoutumiskammoisuus", mistähän sekin juontaa juurensa?
Ahdistuksesta tulikin mieleeni, tajusin että mitä ne sydämen ylikierros-rintakehän puristus kohtaukset on... Ehkä ahdistuskohtauksia? Aina saan niitä vain ahdistavissa tilanteissa. Enimmäkseen töissä.
Nyt pakko lopettaa kirjoittaminen, muuten tulee aivan liian pitkä teksti. Kirjoitan vielä illan sanan ja jotain, mutta ensin pakko vähän organisoida tätä mun villiksi kasvanutta tekstiä pikku otsikoilla. Haha.
Tässä vähän psalmeja vaihteeksi:
- ps.138:7 ja 8 Vaikka minä kuljen ahdingosta ahdinkoon, sinä annat minulle voimaa elää. Minkä olet osalleni varannut, sen sinä Herra, viet päätökseen.
-ps.23:3-4 Hän virvoittaa minun sieluni, hän ohjaa minua oikeaa tietä nimensä kunnian tähden. Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani. Sinä suojelet minua kädelläsi, johdata paimensauvallasi.
(psalmit on ihania. Mä ainakin tarvin aika usein "sielun virvoittamista", sen saan Jumalalta. Tuo raamatunkohta myös lupaa, että Jumala johdattaa mua oman nimensä kunnian tähden. Ei siksi että mä oon niin loistava tyyppi, vaan koska hän on. Mahtavia lupauksia itse Jumalalta mulle. Nice. )
Öitä kaikille!!
sunnuntai 13. lokakuuta 2013
rytmihäiriö
Kun se kerran on käynyt mielessä se ajatus, että eroaisi työstään, sitä tulee ajattelemaan siitä lähin päivittäin töissä.
Ainakin minä.
Tänään menin "työharjotteluun" sinne kahvilaan ennen töitä.
Tein parhaani, ja luulen että olin ihan hyvä.
En vaan tiiä. Mun kaikki motivaatio on kadonnut kokonaan työskentelyn suhteen.
Töissä juttelin yhden työkaverin kanssa aiheesta. Hänkin oli ennen kokoaikaisena työntekijänä, muttei vaan kestänyt enää. Nyt hän on vain osa-aikaisena, ja silti hänestä tuntuu ettei hän jaksaisi.
Mietin myös sitä vaihtoehtoa että pyytäisin että saisin olla vain osa-aikaisena.
Eniten mua harmittaa tässä työssä se, että mulla ei ole päivän aikana mitään mitä odottaa.
Normaalissa työssä voisin aina odottaa että pääsen töistä, koska silloin olisi ilta vapaa ja voisi hengailla ystävien kanssa ja tehdä mitä ikinä! Mutta tässä työssä en ikinä näe ketään töiden jälkeen. Menen kotiin, jossa kaikki on jo nukkumassa, ja sitten menen nukkumaan. Aamulla taas, kun mä olisin vapaalla, mun ystävät on töissä tai koulussa. Miten masentavaa!
En voi odottaa viikonloppua, koska se on mun työpaikalla kiireisintä aikaa. En koskaan saa viikonloppua vapaaksi! Harvoin saan edes kahta päivää peräkkäin vapaaksi. Yleensä ne 2 vapaapäivää ollaan ripoteltu eri puolille viikkoa (muttei ikinä viikonlopulle!!).
Mutta on mulla jotain odotettavaa joka päivä. Kaksi asiaa: 1. aamuisin odotan kauhulla töihin menoa (se vähän kuin pilaa sen rajatun vapaa-ajan ennen töitä), ja 2. töissä odotan että pääsen kotiin.
Jo nyt mietin kauhulla huomista. En vaan jaksais. Olen niin väsynyt, enkä vain tästä päivästä, vaan yhä eilisestä.
Kaiken lisäksi, olen ruvennut saamaan jotain outoja sydämen rytmihäiriöitä. Sellaisia että yhtäkkiä sydän hakkaa kovempaa tai epärytmisesti, ja rintakehää puristaa. Siis nyt ehkä pari viikkoa olen saanut noita joka päivä töissä, ja myös kotona. Joskus nukkuessakin. Olen myös nähnyt outoja unia sydänkohtauksiin liittyen. Heh. Pitäisikö huolestua? (älkää te huolestuko oikeasti. Jos jonkun pitää huolestua niin minun.. Tai sit ei? Jos huolestutan itseäni yhtään enempää, saan vielä sydärin. )
Toivotaan että se kahvila harjottelu meni hyvin. Toisaalta, se on vain osa-aikainen työ. Siinä mun pitäis työskennellä just viikonloppuisin, ja se merkitsisi etten voisi pitää Drunken Monkeyta siinä sivulla, koska Monkeyssa mua tarvitaan varsinkin viikonloppuisin, jos joskus.
Mun mielestä on vain ajan haaskausta ja aikamoinen menetys se, että asun tällaisessa hienossa kaupungissa, enkä voi koskaan nauttia siitä töiden takia. Ja olen viettänyt täällä yli 9 kuukautta ystävieni kanssa, enkä ole saanut nauttia heidän seurastaan paljoa. Onko mitään järkeä?
Sori että valitan taas! Kuinka monta kertaa olen luvannut olla valittamatta tänne enää?
Mutta toisaalta, enhän tapaa ystäviäni melkein ikinä, ja jos tapaan, en tahdo pilata heidän päiväänsä valittamalla, joten olen viisas ja pilaan teidän päivänne! Hähää.
Anteeksi.
Pakko mennä nukkumaan, huomenna aamuvuoro. Moi.
Ainakin minä.
Tänään menin "työharjotteluun" sinne kahvilaan ennen töitä.
Tein parhaani, ja luulen että olin ihan hyvä.
En vaan tiiä. Mun kaikki motivaatio on kadonnut kokonaan työskentelyn suhteen.
Töissä juttelin yhden työkaverin kanssa aiheesta. Hänkin oli ennen kokoaikaisena työntekijänä, muttei vaan kestänyt enää. Nyt hän on vain osa-aikaisena, ja silti hänestä tuntuu ettei hän jaksaisi.
Mietin myös sitä vaihtoehtoa että pyytäisin että saisin olla vain osa-aikaisena.
Eniten mua harmittaa tässä työssä se, että mulla ei ole päivän aikana mitään mitä odottaa.
Normaalissa työssä voisin aina odottaa että pääsen töistä, koska silloin olisi ilta vapaa ja voisi hengailla ystävien kanssa ja tehdä mitä ikinä! Mutta tässä työssä en ikinä näe ketään töiden jälkeen. Menen kotiin, jossa kaikki on jo nukkumassa, ja sitten menen nukkumaan. Aamulla taas, kun mä olisin vapaalla, mun ystävät on töissä tai koulussa. Miten masentavaa!
En voi odottaa viikonloppua, koska se on mun työpaikalla kiireisintä aikaa. En koskaan saa viikonloppua vapaaksi! Harvoin saan edes kahta päivää peräkkäin vapaaksi. Yleensä ne 2 vapaapäivää ollaan ripoteltu eri puolille viikkoa (muttei ikinä viikonlopulle!!).
Mutta on mulla jotain odotettavaa joka päivä. Kaksi asiaa: 1. aamuisin odotan kauhulla töihin menoa (se vähän kuin pilaa sen rajatun vapaa-ajan ennen töitä), ja 2. töissä odotan että pääsen kotiin.
Jo nyt mietin kauhulla huomista. En vaan jaksais. Olen niin väsynyt, enkä vain tästä päivästä, vaan yhä eilisestä.
Kaiken lisäksi, olen ruvennut saamaan jotain outoja sydämen rytmihäiriöitä. Sellaisia että yhtäkkiä sydän hakkaa kovempaa tai epärytmisesti, ja rintakehää puristaa. Siis nyt ehkä pari viikkoa olen saanut noita joka päivä töissä, ja myös kotona. Joskus nukkuessakin. Olen myös nähnyt outoja unia sydänkohtauksiin liittyen. Heh. Pitäisikö huolestua? (älkää te huolestuko oikeasti. Jos jonkun pitää huolestua niin minun.. Tai sit ei? Jos huolestutan itseäni yhtään enempää, saan vielä sydärin. )
Toivotaan että se kahvila harjottelu meni hyvin. Toisaalta, se on vain osa-aikainen työ. Siinä mun pitäis työskennellä just viikonloppuisin, ja se merkitsisi etten voisi pitää Drunken Monkeyta siinä sivulla, koska Monkeyssa mua tarvitaan varsinkin viikonloppuisin, jos joskus.
Mun mielestä on vain ajan haaskausta ja aikamoinen menetys se, että asun tällaisessa hienossa kaupungissa, enkä voi koskaan nauttia siitä töiden takia. Ja olen viettänyt täällä yli 9 kuukautta ystävieni kanssa, enkä ole saanut nauttia heidän seurastaan paljoa. Onko mitään järkeä?
Sori että valitan taas! Kuinka monta kertaa olen luvannut olla valittamatta tänne enää?
Mutta toisaalta, enhän tapaa ystäviäni melkein ikinä, ja jos tapaan, en tahdo pilata heidän päiväänsä valittamalla, joten olen viisas ja pilaan teidän päivänne! Hähää.
Anteeksi.
Pakko mennä nukkumaan, huomenna aamuvuoro. Moi.
perjantai 11. lokakuuta 2013
Kaloja ja kissoja ja apinoita
Mä annan teille neuvon, ystävät:
älkää erehtykö menemään Liverpoolstreet stationille klo 17-19 aikaan. Älkää ikinä.
Se tuntuu siltä, kuin olisit pieni kala valtavassa kalaparvessa. Mutta se kalaparvi ei ole mikään mukava kalaparvi, jossa kaikki olisi ystäviä keskenään, ja menisi kaikki onnellisesti ja hyvässä järjestyksessä samaan suuntaan, vaan se on vain joukko kaikenlaisia kaloja, matkalla kovaa vauhtia eri suuntiin, törmäillen toisiinsa.
Tai siis... Jos olet kiinnostunut tuosta kokemuksesta, niin sitten suosittelen.
Mä koin tänään tuon ihanan kokemuksen, kun menin hakemaan töitä Bricklanelta.
Sää ei myöskään suosinut minua, eikä sateenvarjoni (joka sateen ja tuulen myrskyssä kääntyi ainakin kolmesti ympäri). Joten lopulta näytin varmaan samalta kuin meidän Kissa, joka tänään meni meidän puutarhaan sateessa, ja juoksi täysillä takaisin sisälle kiukkuisen näköisenä ja läpimärkänä.
Joka tapauksessa, tämän päivän tulos on se että sunnuntaina mulla on trial yhdessä kahvilassa (mikä trial on suomeksi? Kun ne testaa mua siellä pari tuntia että miten sovin joukkoon jne)
Pari muutakin paikkaa oli aika lupaavia. Let's see.
Jos en saa pian muita töitä kuin tämä nykyinen, en tiedä kauanko jaksan asua Lontoossa.
Ongelma siis ei ole asuminen täällä... Tämä koti mikä mulla täällä on, on aivan ihana (ehkä paras?)...
Mutta en kestä noita paskoja duuneja joita teen.
Monkeyta jaksoin noin 2ja puol kuukautta, ihan vain siksi että se oli uusi työ ja uudet ihmiset, uudet haasteet.
Nyt siellä ei ole mitään uutta.
Yleensäkin jaksan tän tyyppisiä töitä vain muutaman kuukauden, ja sitten saan tarpeekseni.
En tiedä kertooko se, että mä en ole pitkäpinnainen ja sinnikäs ihminen tai jotain.
Taidan olla vähän sellainen enemmän projekti tyyppinen ihminen töiden suhteen. Eli lyhyen aikaa jaksan innostuneesti tehdä töitä, vaikka paljonkin, mutta en kauaa.
Tuo pätee myös mun taide harrastus juttuihin. Rakastan pieniä, intensiivisiä taide projekteja.
Sitten taas olen ihan vastakohta esim ihmisten kanssa. Saatan lämmetä vähän hitaasti, mutta mitä kauemmin tunnen heidät, sitä enemmän pidän heistä.
Eikö olisi täydellistä, jos mun ei tarvisi tehdä enää töitä Lontoossa sinä aikana kun oon täällä, ja voisin vain rentoutua (ja vaikka keskittyä niihin taide projekteihini? Ja ihaniin kämppiksiini ja ystäviini. Yhyy kunpa voisin vaan tehdä niin)
Koska tunnen jatkuvasti painetta. Suomen lomalla sen kunnolla tajusin. Siellä oli niin levollista, että näin tuon valtavan eron.
Pelkään että saan vielä sydänkohtauksen tai jonkun herslaagin!! (En tiedä mikä on herslaagi, kuulin tuon sanan Suomessa. Se on aika ärsyttävä)
Nyt mun pitäisi olla nukkumassa, mutta en pysty.
Jotain positiivista: meidän taloon muutti suomalainen tyttö!
Hän on hirmukiva. Outo positiivisella tavalla.
Menen tästä nukkumaan.
Yön sana: sananlaskuja; tuo kaikki hankkeesi Herran eteen, niin suunnitelmani menestyvät.
Ihminen suunnittelee tiensä, mutta Herra ohjaa hänen askeleensa. (Pitäis pitää mielessä)
älkää erehtykö menemään Liverpoolstreet stationille klo 17-19 aikaan. Älkää ikinä.
Se tuntuu siltä, kuin olisit pieni kala valtavassa kalaparvessa. Mutta se kalaparvi ei ole mikään mukava kalaparvi, jossa kaikki olisi ystäviä keskenään, ja menisi kaikki onnellisesti ja hyvässä järjestyksessä samaan suuntaan, vaan se on vain joukko kaikenlaisia kaloja, matkalla kovaa vauhtia eri suuntiin, törmäillen toisiinsa.
Tai siis... Jos olet kiinnostunut tuosta kokemuksesta, niin sitten suosittelen.
Mä koin tänään tuon ihanan kokemuksen, kun menin hakemaan töitä Bricklanelta.
Sää ei myöskään suosinut minua, eikä sateenvarjoni (joka sateen ja tuulen myrskyssä kääntyi ainakin kolmesti ympäri). Joten lopulta näytin varmaan samalta kuin meidän Kissa, joka tänään meni meidän puutarhaan sateessa, ja juoksi täysillä takaisin sisälle kiukkuisen näköisenä ja läpimärkänä.
Joka tapauksessa, tämän päivän tulos on se että sunnuntaina mulla on trial yhdessä kahvilassa (mikä trial on suomeksi? Kun ne testaa mua siellä pari tuntia että miten sovin joukkoon jne)
Pari muutakin paikkaa oli aika lupaavia. Let's see.
Jos en saa pian muita töitä kuin tämä nykyinen, en tiedä kauanko jaksan asua Lontoossa.
Ongelma siis ei ole asuminen täällä... Tämä koti mikä mulla täällä on, on aivan ihana (ehkä paras?)...
Mutta en kestä noita paskoja duuneja joita teen.
Monkeyta jaksoin noin 2ja puol kuukautta, ihan vain siksi että se oli uusi työ ja uudet ihmiset, uudet haasteet.
Nyt siellä ei ole mitään uutta.
Yleensäkin jaksan tän tyyppisiä töitä vain muutaman kuukauden, ja sitten saan tarpeekseni.
En tiedä kertooko se, että mä en ole pitkäpinnainen ja sinnikäs ihminen tai jotain.
Taidan olla vähän sellainen enemmän projekti tyyppinen ihminen töiden suhteen. Eli lyhyen aikaa jaksan innostuneesti tehdä töitä, vaikka paljonkin, mutta en kauaa.
Tuo pätee myös mun taide harrastus juttuihin. Rakastan pieniä, intensiivisiä taide projekteja.
Sitten taas olen ihan vastakohta esim ihmisten kanssa. Saatan lämmetä vähän hitaasti, mutta mitä kauemmin tunnen heidät, sitä enemmän pidän heistä.
Eikö olisi täydellistä, jos mun ei tarvisi tehdä enää töitä Lontoossa sinä aikana kun oon täällä, ja voisin vain rentoutua (ja vaikka keskittyä niihin taide projekteihini? Ja ihaniin kämppiksiini ja ystäviini. Yhyy kunpa voisin vaan tehdä niin)
Koska tunnen jatkuvasti painetta. Suomen lomalla sen kunnolla tajusin. Siellä oli niin levollista, että näin tuon valtavan eron.
Pelkään että saan vielä sydänkohtauksen tai jonkun herslaagin!! (En tiedä mikä on herslaagi, kuulin tuon sanan Suomessa. Se on aika ärsyttävä)
Nyt mun pitäisi olla nukkumassa, mutta en pysty.
Jotain positiivista: meidän taloon muutti suomalainen tyttö!
Hän on hirmukiva. Outo positiivisella tavalla.
Menen tästä nukkumaan.
Yön sana: sananlaskuja; tuo kaikki hankkeesi Herran eteen, niin suunnitelmani menestyvät.
Ihminen suunnittelee tiensä, mutta Herra ohjaa hänen askeleensa. (Pitäis pitää mielessä)
torstai 10. lokakuuta 2013
Burnout
OK.
Nyt musta tuntuu että olisin saanut tarpeekseni tuosta ravintolasta.
Tiedän tiedän, just vähän aikaa sitten kehuskelin asenteenmuutoksellani...
Nyt on kuitenkin joka päivä enemmän ja enemmän tuntunut siltä, etten jaksa enää.
En nauti siitä työstä, ja tuntuu ettei siellä ole enää mitään haastetta mulle (ei positiivisessa mielessä, joka päivä on kuitenkin haastava...)
Tämä päivä oli viimeinen pisara.
Olin yksin keittiöllä töissä, ja se vaan oli ihan vitsin hullua. En tiedä että laiskotteliko muut tarjoilijat, mutta tuntuu että tein kaiken työn yksin. Vein ruuat pöytiin ja yritin samalla pestä chili-kastike purkkeja (varmaan tiedätte että mä vihaan niitä!), ja sitten siihen päälle olisi vielä pitänyt pitää keittiö siistinä. No se ei tietenkään ollut mahdollista, kun tein yksin ainakin 3 ihmisen työt.
Sitten ravintolan omistaja saapui välillä tarkkailemaan keittiötä, ja jotain valitti vielä että miten sotkuista.
Olisi tehnyt mieli sanoa että "no jos sä haluut kokeilla pyörittää yksin tätä keittiötä, niin oot vapaa kokeilemaan!" ei varmaan ole ikinä kokeillut.
Eli huomenna vietän vapaapäiväni jakaen cv:itäni kaupungilla.
Kyllä mä muita töitä löydän.
Nyt jotain positiivisempaa ajateltavaa??
Hitsi kun ei pysty nyt ajattelemaan mitään positiivista.
Tässä mielenkiintoisia linkkejä, jotka saattaa keventää/ huvittaa/ kiinnostaa teitä, rakkaat lukijat.
(ps. kiitos kun jaksatte aina kuunnella mun marisemistani! )
http://www.youtube.com/watch?v=ua1FAlHt_Ys
http://hazizpiikki.blogspot.fi/2013/10/lorpotys-haziz-piikki-ja-pokeri-illat.html
(molemmat saattavat sisältää outoa huumoria :D )
Nyt musta tuntuu että olisin saanut tarpeekseni tuosta ravintolasta.
Tiedän tiedän, just vähän aikaa sitten kehuskelin asenteenmuutoksellani...
Nyt on kuitenkin joka päivä enemmän ja enemmän tuntunut siltä, etten jaksa enää.
En nauti siitä työstä, ja tuntuu ettei siellä ole enää mitään haastetta mulle (ei positiivisessa mielessä, joka päivä on kuitenkin haastava...)
Tämä päivä oli viimeinen pisara.
Olin yksin keittiöllä töissä, ja se vaan oli ihan vitsin hullua. En tiedä että laiskotteliko muut tarjoilijat, mutta tuntuu että tein kaiken työn yksin. Vein ruuat pöytiin ja yritin samalla pestä chili-kastike purkkeja (varmaan tiedätte että mä vihaan niitä!), ja sitten siihen päälle olisi vielä pitänyt pitää keittiö siistinä. No se ei tietenkään ollut mahdollista, kun tein yksin ainakin 3 ihmisen työt.
Sitten ravintolan omistaja saapui välillä tarkkailemaan keittiötä, ja jotain valitti vielä että miten sotkuista.
Olisi tehnyt mieli sanoa että "no jos sä haluut kokeilla pyörittää yksin tätä keittiötä, niin oot vapaa kokeilemaan!" ei varmaan ole ikinä kokeillut.
Eli huomenna vietän vapaapäiväni jakaen cv:itäni kaupungilla.
Kyllä mä muita töitä löydän.
Nyt jotain positiivisempaa ajateltavaa??
Hitsi kun ei pysty nyt ajattelemaan mitään positiivista.
Tässä mielenkiintoisia linkkejä, jotka saattaa keventää/ huvittaa/ kiinnostaa teitä, rakkaat lukijat.
(ps. kiitos kun jaksatte aina kuunnella mun marisemistani! )
http://www.youtube.com/watch?v=ua1FAlHt_Ys
http://hazizpiikki.blogspot.fi/2013/10/lorpotys-haziz-piikki-ja-pokeri-illat.html
(molemmat saattavat sisältää outoa huumoria :D )
maanantai 7. lokakuuta 2013
Kuningatar olo
Tänään oli ihan kiva päivä.
Ja tänään alkoi minun viikonloppuni. Eli tiistai ja keskiviikko vapaata! Jipii!
Tänään oli myöskin aamuvuoro.
Päivä alkoi niin että menin ennen töitä hakemaan Liverpoolstreetillä olevasta Prettistä kahvin mukaani. Niin teen yleensä noin kerran viikossa, jos olen vaikkapa herännyt liian myöhään, enkä ole ehtinyt juomaan kahveja, tai sitten muista syistä.
Tänä aamuna kuitenkin se myyjä oli silleen että "tällä kertaa saat tän ilmaiseksi". Ihan vain siksi että se tunnisti mut "kanta-asiakkaaksi".
Tuollainen pieni juttu piristi mun päivääni!
Jostain syystä Liverpoolstreet stationin lähettyvillä ihmiset on mulle kivoja.
Kuulostaa hassulta, mutta esim tuo Prettin poika tunnisti mut, ja antoi ilmaisen kahvin.
Sitten siellä on se hedelmä/karkki koju asemalla, josta saan lähes aina vähintään 50 % alennuksen, ellen ihan ilmaiseksi saa jonkun ompun.
Mulla on aika kuningatar olo!
Huomenna vietän siivouspäivän, ja illalla tapaan ihanaa Lidiyaa.
Keskiviikkona voisin mennä jakamaan cv:itäni kahviloihin.
Jep.
Oon päättänyt että voishan sitä yrittää hakea jotain parempaakin.
Nyt mulla on jotenkin levoton olo. Johtuukohan noista 3 tee mukillisesta jotka join?
Voishan sitä vaikka piirtää tai jotain.
Tässä aivan mielettömän kiinnostavia videoita teille (jotka joku lukijoistani pisti mulle linkkinä!)
http://www.youtube.com/watch?v=mnFUDVpFwFQ
http://www.youtube.com/watch?v=YMDu3JdQ8Ow
Ja tänään alkoi minun viikonloppuni. Eli tiistai ja keskiviikko vapaata! Jipii!
Tänään oli myöskin aamuvuoro.
Päivä alkoi niin että menin ennen töitä hakemaan Liverpoolstreetillä olevasta Prettistä kahvin mukaani. Niin teen yleensä noin kerran viikossa, jos olen vaikkapa herännyt liian myöhään, enkä ole ehtinyt juomaan kahveja, tai sitten muista syistä.
Tänä aamuna kuitenkin se myyjä oli silleen että "tällä kertaa saat tän ilmaiseksi". Ihan vain siksi että se tunnisti mut "kanta-asiakkaaksi".
Tuollainen pieni juttu piristi mun päivääni!
Jostain syystä Liverpoolstreet stationin lähettyvillä ihmiset on mulle kivoja.
Kuulostaa hassulta, mutta esim tuo Prettin poika tunnisti mut, ja antoi ilmaisen kahvin.
Sitten siellä on se hedelmä/karkki koju asemalla, josta saan lähes aina vähintään 50 % alennuksen, ellen ihan ilmaiseksi saa jonkun ompun.
Mulla on aika kuningatar olo!
Huomenna vietän siivouspäivän, ja illalla tapaan ihanaa Lidiyaa.
Keskiviikkona voisin mennä jakamaan cv:itäni kahviloihin.
Jep.
Oon päättänyt että voishan sitä yrittää hakea jotain parempaakin.
Nyt mulla on jotenkin levoton olo. Johtuukohan noista 3 tee mukillisesta jotka join?
Voishan sitä vaikka piirtää tai jotain.
Tässä aivan mielettömän kiinnostavia videoita teille (jotka joku lukijoistani pisti mulle linkkinä!)
http://www.youtube.com/watch?v=mnFUDVpFwFQ
http://www.youtube.com/watch?v=YMDu3JdQ8Ow
sunnuntai 6. lokakuuta 2013
Tajuutteko?
Tänään ei ollut hassumpi päivä.
Jälleen kerran, naiset ja herrat; Milkan asenteen muutos.
Alkaa jo vähän nolottamaan tämä kierre:
Marisen jostain aiheesta jotain viikon tai pari, sitten saan jonkun loistavan oivalluksen ja teen asenteen muutoksen ja olen taas onnellinen ehkä kuukauden, ja sitten löydän uuden syyn marista viikon tai pari.
Tällä kertaa marisin, koska tajusin hyvin selkeästi että millaista mun elämä VOISI olla. Kuinka paljon helpompaa se voisi olla. No Suomessa tietenkin.
Tänään mietein, että joo-o, nyt olen tehnyt päätöksen että muutan takaisin Suomeen Joulun jälkeen... Mutta mä asun täällä vielä sen 3 kuukautta. Ja jos kerran asun vielä täällä, turha sitä on ajatella etten asuisi enää täällä.
Tajuatteko?
Tää on vieläkin mun elämäni ja kotini ja kotikaupunkini.
Tajusin myös että turhaan mä valitan töistä (no en nyt ihan turhaan. Kuitenkin....), valittaminen ei muuta mitään. Ja jos en ole valmis tekemään paljon töitä muutoksen eteen, mulla ei ole oikeutta marista.
Se nyt sattuu olemaan mun työni, ja mä vietän siellä hitosti aikaa, joten on hyvä etsiä oikea asenne siihen. Muutenhan sitä masentuu.
Nyt juon tässä kotona toista kuppia teetä, ja syön mun tuliais-salmiakkeja. <3
Kissa on ihana. Hän on kasvanut niin paljon.
Tässä rakkauslaulu Kissalle:
" Miten kaunis oletkaan, kalleinpani, miten kaunis on katseesi! Kyyhkyjä ovat sinun silmäsi, hunnun verhoamat. Sinun hiuksesi ovat kuin mustien vuohien lauma, joka karkaa Gileadin rinteitä alas. Sinun hampaasi hohtavat valkoisina kuin vastakerityt lampaat, vedestä nousseet. Ne ovat kuin karitsat kaksittain, ei yksikään ole pariaan vailla. Sinun huulesi ovat kuin purppuranauha, suloinen on sinun suusi. Kauniisti, kuin granaattiomena, kaartuu sinun otsasi hunnun alla. Ylväänä kuin Daavidin torni kohoaa sinun kaulasi..."
Ja tuo on suoraan raamatusta! ( sananlaskut 4:1-4).
Aika upea runo. Paitsi että jos tuo on meidän kissalle, niin en sanoisi että sen hampaat on kuin vastakerityt lampaat, vaan mielummin kuin terävät miekat.
Tuo on silti aika loistava paikka raamatussa. Se jatkuu myös näin: (jakeessa 5) "Sinun rintasi ovat kuin peuranvasat, kuin gasellin kaksoset, jotka käyvät laitumella liljojen keskellä..."
Tuo ei enää sovi meidän Kissalle...
(Oonko juonut liikaa teetä tälle illalle?)
No, raamatusta löytyy vaikka mitä, eikö?
Ihanaa! Mulla on huomenna aamuvuoro, eli ilta on vapaa, ja sitten mulla on tiistai ja keskiviikko vapaata! Jipii!
Näissä tunnelmissa nukkumaan.
Minä ja Kissa (tai apinako se on, en ole enää varma.. Tuossa se hyppii kuin hullu), toivotamme hyvää yötä!
Jälleen kerran, naiset ja herrat; Milkan asenteen muutos.
Alkaa jo vähän nolottamaan tämä kierre:
Marisen jostain aiheesta jotain viikon tai pari, sitten saan jonkun loistavan oivalluksen ja teen asenteen muutoksen ja olen taas onnellinen ehkä kuukauden, ja sitten löydän uuden syyn marista viikon tai pari.
Tällä kertaa marisin, koska tajusin hyvin selkeästi että millaista mun elämä VOISI olla. Kuinka paljon helpompaa se voisi olla. No Suomessa tietenkin.
Tänään mietein, että joo-o, nyt olen tehnyt päätöksen että muutan takaisin Suomeen Joulun jälkeen... Mutta mä asun täällä vielä sen 3 kuukautta. Ja jos kerran asun vielä täällä, turha sitä on ajatella etten asuisi enää täällä.
Tajuatteko?
Tää on vieläkin mun elämäni ja kotini ja kotikaupunkini.
Tajusin myös että turhaan mä valitan töistä (no en nyt ihan turhaan. Kuitenkin....), valittaminen ei muuta mitään. Ja jos en ole valmis tekemään paljon töitä muutoksen eteen, mulla ei ole oikeutta marista.
Se nyt sattuu olemaan mun työni, ja mä vietän siellä hitosti aikaa, joten on hyvä etsiä oikea asenne siihen. Muutenhan sitä masentuu.
Nyt juon tässä kotona toista kuppia teetä, ja syön mun tuliais-salmiakkeja. <3
Kissa on ihana. Hän on kasvanut niin paljon.
Tässä rakkauslaulu Kissalle:
" Miten kaunis oletkaan, kalleinpani, miten kaunis on katseesi! Kyyhkyjä ovat sinun silmäsi, hunnun verhoamat. Sinun hiuksesi ovat kuin mustien vuohien lauma, joka karkaa Gileadin rinteitä alas. Sinun hampaasi hohtavat valkoisina kuin vastakerityt lampaat, vedestä nousseet. Ne ovat kuin karitsat kaksittain, ei yksikään ole pariaan vailla. Sinun huulesi ovat kuin purppuranauha, suloinen on sinun suusi. Kauniisti, kuin granaattiomena, kaartuu sinun otsasi hunnun alla. Ylväänä kuin Daavidin torni kohoaa sinun kaulasi..."
Ja tuo on suoraan raamatusta! ( sananlaskut 4:1-4).
Aika upea runo. Paitsi että jos tuo on meidän kissalle, niin en sanoisi että sen hampaat on kuin vastakerityt lampaat, vaan mielummin kuin terävät miekat.
Tuo on silti aika loistava paikka raamatussa. Se jatkuu myös näin: (jakeessa 5) "Sinun rintasi ovat kuin peuranvasat, kuin gasellin kaksoset, jotka käyvät laitumella liljojen keskellä..."
Tuo ei enää sovi meidän Kissalle...
(Oonko juonut liikaa teetä tälle illalle?)
No, raamatusta löytyy vaikka mitä, eikö?
Ihanaa! Mulla on huomenna aamuvuoro, eli ilta on vapaa, ja sitten mulla on tiistai ja keskiviikko vapaata! Jipii!
Näissä tunnelmissa nukkumaan.
Minä ja Kissa (tai apinako se on, en ole enää varma.. Tuossa se hyppii kuin hullu), toivotamme hyvää yötä!
lauantai 5. lokakuuta 2013
Varhaisen aamun sana:
Sananlaskut. 8:6-7:
Rakkaus on väkevä kuin kuolema, kiivas ja kyltymätön kuin tuonela..
Sen hehku on tulen hehkua, sen liekki on Herran liekki.
Suuret vedet eivät voi sitä sammuttaa, virran tulva ei vie sitä mukanaan.
Jos joku tarjoaisi talot ja tavarat rakkauden hinnaksi, hän saisi vain toisten pilkan.
Rakkaus on väkevä kuin kuolema, kiivas ja kyltymätön kuin tuonela..
Sen hehku on tulen hehkua, sen liekki on Herran liekki.
Suuret vedet eivät voi sitä sammuttaa, virran tulva ei vie sitä mukanaan.
Jos joku tarjoaisi talot ja tavarat rakkauden hinnaksi, hän saisi vain toisten pilkan.
perjantai 4. lokakuuta 2013
Mieluusti kaikki kolme, kiitos!
Heij.
Kyllä täytyy vaan totutella takaisin normaaliin elämääni. Loman jälkeen on aina aika vastahakoinen fiilis töihin/kouluun paluun suhteen. Huoh.
Tämän työpäivän kohokohtia oli se, kun erään asiakkaan korkokengän korko juuttui hameeni helmaan kiinni. En tiedä miten se on edes mahdollista, mutta niin sattui.
Muuten päivä kului ilman suuria katastrofeja. Itse asiassa päivä kului oikein sutjakkaasti.
Kuitenkin jossain vaiheessa työpäivää mulle tuli hassun epätodellinen olo. Mietin vain että "mitä hittoa mä teen täällä Drunken Monkeyssä, koko päivän palvelen ärsyttäviä asiakkaita, ja palkaksi saan vain aika pienet rahat.." Ja siitä aloin miettimään että miten mä jaksan sitä,. Rakastanko mä työtäni todella niin paljon, että tahdon viettää siellä koko päivän?
Munn mielestä töiden teolla pitäisi olla vain joku näistä motiiveista (jos niitä on lisää, kertokaa ihmeessä!)
1. tykkää työstään
2. siitä saa hyvin rahaa
3. työajat sallii mun elää myös töiden ulkopuolella.
Mieluusti nuo kaikki kolme, kiitos.
Harmillisesti mun työssäni ei ole mitään noista positiivisista asioista.
En tykkää työstäni (siunatkoon! Kuka siitä tykkäisi?), palkka ei ole hyvä, ja työvuorojen takia mulla ei paljon ole elämää töiden ulkopuolella. Jipii!
Työkaverit on samaa mieltä. Ei pelkästään tästä paskasta työstä, vaan myös elämästä Lontoossa: onhan se kokemisen arvoista. Hieno kokemus tosissaan, mutta... Ei pidemmälle ajalle. Mitä täällä on muuta kuin työt ja bilettäminen? (Ja minä kun en oikeastaan biletä)
Tämä on kai loman jälkeistä marisemista?
Möh möh.
Tässä hieno laulu ketuista:
http://www.youtube.com/watch?v=jofNR_WkoCE
Ja illan sana: http://www.youtube.com/watch?v=7QR2KGmL50k
Kyllä täytyy vaan totutella takaisin normaaliin elämääni. Loman jälkeen on aina aika vastahakoinen fiilis töihin/kouluun paluun suhteen. Huoh.
Tämän työpäivän kohokohtia oli se, kun erään asiakkaan korkokengän korko juuttui hameeni helmaan kiinni. En tiedä miten se on edes mahdollista, mutta niin sattui.
Muuten päivä kului ilman suuria katastrofeja. Itse asiassa päivä kului oikein sutjakkaasti.
Kuitenkin jossain vaiheessa työpäivää mulle tuli hassun epätodellinen olo. Mietin vain että "mitä hittoa mä teen täällä Drunken Monkeyssä, koko päivän palvelen ärsyttäviä asiakkaita, ja palkaksi saan vain aika pienet rahat.." Ja siitä aloin miettimään että miten mä jaksan sitä,. Rakastanko mä työtäni todella niin paljon, että tahdon viettää siellä koko päivän?
Munn mielestä töiden teolla pitäisi olla vain joku näistä motiiveista (jos niitä on lisää, kertokaa ihmeessä!)
1. tykkää työstään
2. siitä saa hyvin rahaa
3. työajat sallii mun elää myös töiden ulkopuolella.
Mieluusti nuo kaikki kolme, kiitos.
Harmillisesti mun työssäni ei ole mitään noista positiivisista asioista.
En tykkää työstäni (siunatkoon! Kuka siitä tykkäisi?), palkka ei ole hyvä, ja työvuorojen takia mulla ei paljon ole elämää töiden ulkopuolella. Jipii!
Työkaverit on samaa mieltä. Ei pelkästään tästä paskasta työstä, vaan myös elämästä Lontoossa: onhan se kokemisen arvoista. Hieno kokemus tosissaan, mutta... Ei pidemmälle ajalle. Mitä täällä on muuta kuin työt ja bilettäminen? (Ja minä kun en oikeastaan biletä)
Tämä on kai loman jälkeistä marisemista?
Möh möh.
Tässä hieno laulu ketuista:
http://www.youtube.com/watch?v=jofNR_WkoCE
Ja illan sana: http://www.youtube.com/watch?v=7QR2KGmL50k
torstai 3. lokakuuta 2013
Moi.
En ole kirjoittanut yli viikkoon.
En kertonut tästä aiemmin, mutta menin Suomeen lomalle.
En kertonut teille, koska halusin sen olevan perheelleni yllätys. Koska perheeni lukee tätä blogia, en tietenkään kirjoittanut siitä mitään. Vaikeaa se kyllä oli.
Eli olin Suomessa 25.9-2.10. Viikon.
Oli ehkä paras loma vähään aikaan (Suomessa! Kyllä!).
Lensin Ryanairilla ensin Tampereelle, sieltä otin junan Helsinkiin. Hesassa oli määrä tavata kavereita, ja hengailla pari päivää heidän kanssaan, ja sitten mennä loppu lomaksi Poriin perheen luo.
Loma alkoi heti pienillä vaikeuksilla, katsos olen hukannut Suomalaisen sim-korttini.
Ajattelin kuitenkin, että kyllä varmaan nuo englantilaiset liittymät toimii Suomessakin, vähän kalliimmalla hinnalla vaan.
Olin väärässä.
Oli ihan hauska tunne, kun oli tarkoitus mennä ystävän luokse kylään, eikä tiedä osoitetta, eikä voi edes soittaa ja kysyä.
Lopulta otin vaan junan Helsinkiin, ja pyysin vieressä istuvalta mummolta lainaksi puhelinta.
Päädyin sitten vielä lainaamaan erään mukavan miehenkin puhelinta Pasilassa.
(Olisi varmaan pitänyt kertoa Sumpulle, että pyysin puhelinta lainaksi tuntemattomilta. Se kuulemma soitteli sitten niille molemmille useaan otteeseen, kun yritti tavoittaa mua)
Viimein löysin Sumpun luokse Haten kanssa (jonka tapasin Pasilassa).
Nuo pari päivää menivät aivan liian nopeasti. Jäi harmittamaan, että miksen jäänyt heille vielä ainakin yhdeksi yöksi.
Perjantaina matkustin Poriin Haten sekä hänen siskonsa kyydillä.
Jotenkin nostalgista ajaa Haten kanssa Helsingin suunnalta Poriin päin autolla.
Noin puolitoista vuotta sitten tehtiin niin useinkin, kun opiskelimme Ryttylässä.
Porissa kävelin laukkuineni suoraan isoveljeni ovelle. Siellä minua oli vastassa ihanat veljenpojat sekä heidän vanhempansa.
He olivat suunnitelleet hyvän juonen äitin yllättämiseksi. He olivat pyytäneet äitiä lastenvahdiksi sille illalle.
Äiti yllättyikin kovasti. Ei meinannut tunnistaa mua!
Olenhan mä vähän muuttunut 9 kuukaudessa, mutta kyllä hetken jo pelästyin, että onko se oikeasti unohtanut mut tai jotain, kun katsoi silmiin eikä tunnistanut! :D
Porissa lomailuun sisältyi paljon rauhallisia koti-iltoja, kävelyjä, kirppiksillä kiertelyä, vanhojen tavaroideni penkomista ullakolla, ruuan laittoa, veljenpoikien kanssa leikkimistä, ja paljon kahvin juomista (en muistanutkaan miten paljon mun perhe litkii kahvia).
Hate tuli vielä yhtenä päivänä kattomaan mua Poriin, kun sattui itsekin olemaan lähistöllä. Me mentiin kaakaolle ja kävelylle.
Se viikko meni tosi nopeasti. Tuntui vain 3 päivältä.
Mutta Suomessa tein päätöksen, että muutan takaisin.
Kyllähän mä sitä suunnittelin jo aiemminkin, mutta siellä siitä tuli aika lopullista.
Jotenkin Suomessa tuntui siltä että sydän olisi levännyt.
Ei ollut kiire minnekään.
Tiedän, lomat tuntuu siltä, mutta sitten muistin ne kaikki mahtavat asiat mitä mulla oli Suomessa....
Musta tuntuu että mulla on enemmän Suomessa kuin täällä.
Ja se elämäntyyli ja kulttuuri on enemmän munlaiset, kuin tämä täällä.
Eli suunnittelen muuttavani takaisin Joulun jälkeen.
Tänään oli ensimmäinen työpäivä loman jälkeen.
Ei tosiaan tehnyt mieli mennä töihin.
Työkaverit sanoi että mä näytin ihanan levänneeltä ja rennolta. No, se ulkonäkö on varmasti historiaa työpäivän jälkeen.
Illan sana: Joh.13:14-17:
Jos siis minä, teidän Herranne ja opettajanne, olen pessyt teidän jalkanne, olette tekin velvolliset pesemään toistenne jalat. Totisesti, totisesti minä sanon teille: ei ole palvelija herraansa suurempi eikä lähettiläs lähettäjäänsä suurempi. Jos te tämän tiedätte, niin olette autuaat, jos te sen teette.
( autuas tarkoittaa onnellista. Ja vielä sen verran, että jalkojen pesu oli tuohon aikaan vain palvelijoiden tehtävä. Ja se oli aika likainen työ, koska siihen aikaan porukka käytti sandaaleja. Tuossa tarinassa Jeesus pesi ystäviensä jalat ennen ateriointia. Se oli jotain tosi outoa. )
Hyvää yötä! Olen super väsynyt.
En kertonut tästä aiemmin, mutta menin Suomeen lomalle.
En kertonut teille, koska halusin sen olevan perheelleni yllätys. Koska perheeni lukee tätä blogia, en tietenkään kirjoittanut siitä mitään. Vaikeaa se kyllä oli.
Eli olin Suomessa 25.9-2.10. Viikon.
Oli ehkä paras loma vähään aikaan (Suomessa! Kyllä!).
Lensin Ryanairilla ensin Tampereelle, sieltä otin junan Helsinkiin. Hesassa oli määrä tavata kavereita, ja hengailla pari päivää heidän kanssaan, ja sitten mennä loppu lomaksi Poriin perheen luo.
Loma alkoi heti pienillä vaikeuksilla, katsos olen hukannut Suomalaisen sim-korttini.
Ajattelin kuitenkin, että kyllä varmaan nuo englantilaiset liittymät toimii Suomessakin, vähän kalliimmalla hinnalla vaan.
Olin väärässä.
Oli ihan hauska tunne, kun oli tarkoitus mennä ystävän luokse kylään, eikä tiedä osoitetta, eikä voi edes soittaa ja kysyä.
Lopulta otin vaan junan Helsinkiin, ja pyysin vieressä istuvalta mummolta lainaksi puhelinta.
Päädyin sitten vielä lainaamaan erään mukavan miehenkin puhelinta Pasilassa.
(Olisi varmaan pitänyt kertoa Sumpulle, että pyysin puhelinta lainaksi tuntemattomilta. Se kuulemma soitteli sitten niille molemmille useaan otteeseen, kun yritti tavoittaa mua)
Viimein löysin Sumpun luokse Haten kanssa (jonka tapasin Pasilassa).
Nuo pari päivää menivät aivan liian nopeasti. Jäi harmittamaan, että miksen jäänyt heille vielä ainakin yhdeksi yöksi.
Perjantaina matkustin Poriin Haten sekä hänen siskonsa kyydillä.
Jotenkin nostalgista ajaa Haten kanssa Helsingin suunnalta Poriin päin autolla.
Noin puolitoista vuotta sitten tehtiin niin useinkin, kun opiskelimme Ryttylässä.
Porissa kävelin laukkuineni suoraan isoveljeni ovelle. Siellä minua oli vastassa ihanat veljenpojat sekä heidän vanhempansa.
He olivat suunnitelleet hyvän juonen äitin yllättämiseksi. He olivat pyytäneet äitiä lastenvahdiksi sille illalle.
Äiti yllättyikin kovasti. Ei meinannut tunnistaa mua!
Olenhan mä vähän muuttunut 9 kuukaudessa, mutta kyllä hetken jo pelästyin, että onko se oikeasti unohtanut mut tai jotain, kun katsoi silmiin eikä tunnistanut! :D
Porissa lomailuun sisältyi paljon rauhallisia koti-iltoja, kävelyjä, kirppiksillä kiertelyä, vanhojen tavaroideni penkomista ullakolla, ruuan laittoa, veljenpoikien kanssa leikkimistä, ja paljon kahvin juomista (en muistanutkaan miten paljon mun perhe litkii kahvia).
Hate tuli vielä yhtenä päivänä kattomaan mua Poriin, kun sattui itsekin olemaan lähistöllä. Me mentiin kaakaolle ja kävelylle.
Se viikko meni tosi nopeasti. Tuntui vain 3 päivältä.
Mutta Suomessa tein päätöksen, että muutan takaisin.
Kyllähän mä sitä suunnittelin jo aiemminkin, mutta siellä siitä tuli aika lopullista.
Jotenkin Suomessa tuntui siltä että sydän olisi levännyt.
Ei ollut kiire minnekään.
Tiedän, lomat tuntuu siltä, mutta sitten muistin ne kaikki mahtavat asiat mitä mulla oli Suomessa....
Musta tuntuu että mulla on enemmän Suomessa kuin täällä.
Ja se elämäntyyli ja kulttuuri on enemmän munlaiset, kuin tämä täällä.
Eli suunnittelen muuttavani takaisin Joulun jälkeen.
Tänään oli ensimmäinen työpäivä loman jälkeen.
Ei tosiaan tehnyt mieli mennä töihin.
Työkaverit sanoi että mä näytin ihanan levänneeltä ja rennolta. No, se ulkonäkö on varmasti historiaa työpäivän jälkeen.
Illan sana: Joh.13:14-17:
Jos siis minä, teidän Herranne ja opettajanne, olen pessyt teidän jalkanne, olette tekin velvolliset pesemään toistenne jalat. Totisesti, totisesti minä sanon teille: ei ole palvelija herraansa suurempi eikä lähettiläs lähettäjäänsä suurempi. Jos te tämän tiedätte, niin olette autuaat, jos te sen teette.
( autuas tarkoittaa onnellista. Ja vielä sen verran, että jalkojen pesu oli tuohon aikaan vain palvelijoiden tehtävä. Ja se oli aika likainen työ, koska siihen aikaan porukka käytti sandaaleja. Tuossa tarinassa Jeesus pesi ystäviensä jalat ennen ateriointia. Se oli jotain tosi outoa. )
Hyvää yötä! Olen super väsynyt.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)