sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Kahdet oharit ja Kissapatsas.

Tänään olin luvannut mennä Lidiyan seuraksi kirkkoon.
 Me oltiin sovittu että tavataan kirkossa kello 13.15.
Tekstasin aamulla Lidiyalle että vieläkö hän on tulossa siihen tilaisuuteen, mutten saanut vastausta.

Niinpä lähdin itse kiireellä kirkkoon (heräsin myöhään), ja ajattelin että ehkä en itse niin paljon tahtoisi tällä kertaa mennä sinne, koska matkakin on ongelma (kun central line ei toimi).
Menin kuitenkin.
Matkalla kun olin jo puolessa välissä matkaa Lidiya tekstaa mulle että "sori, mutta mä en pääsekään tänään..."
Ajattelin että, no miksen menisi yksin kerran olen jo matkalla. Kivaa siitä tulee silti.

Tilaisuus oli ihana! En todellakaan kadu että menin sinne yksin. En ikinä kadu sitä. Hehe.
Siellä oli tosi hauska puhuja, joka on myös psykologi. Yhdisti hienosti uskon ja tieteen ja taiteen.


Tilaisuuden jälkeen lähdin suoraa päätä takaisin kotiin päin. Katsos tiesin että Nina ja Jim palaa lomaltaan tänään, ja on kotona joskus 19 aikaan.
Olimme vieläpä suunnitelleet Saran kanssa, että Sara kokkaa heille, ja minä siivoan koko talon.
Alunperin olin suunnitellut että teen itse molemmat, mutta kun Sara vaati että saisi kokata heille, niin suostuin.
Kun pääsin kotiin, siivosin kaiken, ja siinä lähemmäs kuuden aikaan rupesin miettimään että "missäs Sara on..." Se ei ollut vielä kotona, joten soitin sille.
Sara sanoi ettei pääsekään kotiin ajoissa, koska oli missannut jonkun bussin, ja siksi ei tule kotiin pitkään aikaan.
Niinpä mulla oli se tunti aikaa keksiä jotain syötävää kotiin saapuville kämppiksille.
EIhän mun olisi tarvinnut, mutta halusin.
Joten tein jotain mihin kaapista löytyi ainekset: makaroonilaatikkoa.

Oli tosi ihanaa nähdä taas Ninaa ja Jimmyä.
Ne toi mulle tuliaiseksi milka suklaata, sekä upean kissapatsaan! Sellainen super värikäs istuva kissa, joka katsoo kieroon ja näyttää kiukkuiselta. Mahtavaa!!!

Sitten vietettiin loppuilta yhdessä. Syötiin mun erikoista kasvismakaroonilaatikkoa, johon vahingossa olin pistänyt erikoisia mausteita (tulisten mausteitten lisäksi kanelia ja sen sellaista.), kokkasin niin kiireellä, että hutiloin vähän. Heh.

Kissa on sekoillut tänään. Ensinnäkin heräsin yöllä siihen että se oli mun sääressäni kiinni kynsin ja hampain.
Heitin sen sitten ulos mun huoneesta. Koko päivän se on mua kiusannut! Hyökkäillyt mun kimppuuni.
Elina kertoi myös, että oli kuullut tänään kovaa maukumista meidän vessasta. Siis sellaista maukumista, että se ajatteli että nyt on elämästä ja kuolemasta kyse. Meni sitten katsomaan, ja löysi kissan vessanpytystä.
Siis niin että sen yläruumis oli sisällä vessanpytyssä, ja takaruumis oli vielä istuimella. Ei päässyt sieltä itse ylös.
Tyhmä Kissa.
Sitten tänään vielä, kun kokkasin kauheella kiireellä, se hyppi häiritsevästi aina siihen pöydälle, jossa tein milloin mitäkin. Laskin sen aina alas, ja sanoin että "EI". Viimeisen kerran kun laskin sen alas, se maukaisi tosi vihaisesti, ja lähti kävelemään hitaasti pois keittiöstä. Selkeästi loukkaantuneena.
Sanoin sitten sen perään että "anteeks Kissa! En mä tarkoittanut sitä." mutta se ei edes kääntynyt katsomaan mua, vaan käveli kylmästi pois. Meni ihan yläkertaan asti, mun pimeään huoneeseen angstaamaan.



Anyway, nyt aion valvoa myöhään ja piirtää ja lueskella ja mietiskellä elämän suuria mysteerejä.
Vai katsoisko telkkaria?

Moi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti