Tänään olen pyrkinyt tekemään taiteellisia juttuja.
Kuten kuvan muokkausta sekä muuta sellaista.
Siivoskelin myös kylpyhuonetta, sekä laitoin ruokaa Ninan kanssa.
Ooo! Kerroinko jo? Jimmy antoi mulle aikaisen Joululahjan (kun ei malttanut odottaa Jouluun asti).
Eli kameransa!
Mahtavaa.
Tuossa yksi syy miksi tänään uppouduin vähän kuvien muokkaamiseen ja sen sellaiseen.
Valokuvaus on ihanaa.
Ja kamera lähtee meidän mukaan Thaimaaseen tietysti.
Alan jo uskomaan että tuosta voisi tullakin jotain.
Tästä lähin pistän kaikki rahat säästöön.
Nyt just mulla on sen verran rahaa että voisin maksaa jo nyt ensi kuun vuokran.
Eli tästä lähin kaikki rahat menee (ruuan ja oyster korttien lisäksi) säästöön.
Iik! En ole ikinä käynyt missään lämpimässä maassa, vain Suomessa, Ruotsissa, Virossa ja Englannissa.
Thats it.
Voitteko uskoa? Nyt on jo 21.11.13. Miten aika menee näin nopeasti?
Pian olen asunut Lontoossa jo 11 kuukautta. Pian jo vuoden.
Aika on hassu juttu.
Se menee niin nopeasti. Ja varsinkin kun sitä ei mieti ja elää vaan kiireissään, se kuluu tosi nopeasti.
Siinä on yksi syy, miksi rakastan ja tarvin taidetta. Siis jonkinlaista luomista ja taiteilemista.
Kun valokuvaan, tai muokkaan kuvia, tai piirrän, tai tanssin tai mitä ikinä luon, mä elän hetkessä.
Tuntuu että aika menee, kyllä, silloinkin nopeasti... Mutta silloin olen jotenkin ajan tasalla ja nautin elämästä. Kun taas jos elän joka päiväistä elämääni ilman taiteilemista, aika menee enkä edes huomaa sitä. Elän elämäni parhaita hetkiä enkä edes huomaa sitä.
Luomiseen tarvii vahvaa läsnäoloa. Se on kai se juttu.
Niin, ihanaa että mulla on nyt tuo taiteen hyvä työkalu: kamera.
Mua vähän jännittää, että millaista elämä on sitten Helsingissä taas. Saanko asunnon. Asunko yksin?
Täällä olen jo tottunut tähän perhe meininkiin. Ruuat ostetaan yhdessä, kokataan yhdessä, meillä on yhteinen lemmikkikin! Mr. Catsby.
Kaikesta vaikeudestaan huolimatta, mun Lontoon vuosi on ollut mahtava! Ehkä jopa parhaita aikoja mun elämässäni. Tähän mennessä (olen optimisti).
Tiettekö mikä olisi mahtavaa? Jos voisin asua täällä, ja teleportata itseni joka päivä Helsinkiin töihin ja harrastuksiin ja tapaamaan kavereita, ja sitten teleportata itseni illaksi kotiin.
Miksei tuo voi olla mahdollista?
Silloinhan voisin viettää Joulunikin molempien perheideni kanssa!
Niin Joulusta puheen ollen, mua suoraan sanottuna vähän ärsyttää että siitä ei tule mikään rauhallinen Joulu.Saran sisko tulee tänne 2 viikoksi, ja Elinakin kutsui ystävänsä 4 päiväksi.
Höh.Mä olisin toivonut rauhallista Joulua vain Ninan, Jimmyn ja Kissan kanssa.
Se olisi ollut täydellistä.
Mutta otetaan tuostakin Joulusta kaikki irti.
Olisi tässä vaikka mitä kaikkea kirjoitettavaa vielä, mutta olen aika väsynyt.
Kello on lähemmäs 3 yöllä. Jep. Unirytmi vähän sekaisin.
Menen tästä Kissan viereen nukkumaan. Moi.
ainiin, tässä vielä kiinnostavaa sanomaa joltain lääkäriltä: http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/tiede/2258/pekka_reinikainen_dna_on_avaintodiste_jumalan_olemassaolosta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti