Hello.
Kirjoitin eilen tälle päivälle listan juttuja, joita mun pitäisi saada tehdyksi tämän päivän aikana.
Höhöö, en tehnyt niistä yhtäkään.
Listan sijaan hengailin vain koko päivän kotona, lähtemättä ulos tästä talosta.
Tyypillistä.
Tää on just sellainen talo, johon voi helposti jumittua.
" Vois mennä kävelylle... Nääh, siellä on kylmä, ja täällä sisällä on lämmin. Mä jään sisälle." " Vois mennä juoksulenkille,... Hmm, toisaalta voin tehdä kuntoilut kotonakin," "Voisi mennä tapaamaan kavereita jonnekin ulos... Öö, mut, siihen saattaa sisältyä se että mä joudun poistumaan tästä talosta, joo EI! Se idea on hylätty.."
Huomenna sitten on parempi päivä yrittää poistua talosta.........
Onneksi olen niin onnekas, että Lontoon parhaimmat tyypit sattuu asumaan mun kanssani samassa talossa.
Pelkään passiivisuutta. Passiivisuus on mun painajaiseni.
Jos mulla on vapaa-aikaa, tahdon tehdä jotain luovaa, tai jotain fiksua, tai jotain suunniteltua. En halua vain ajelehtia koko päivän läpi miettien että "Öö, mitä tekis, haluisin tehdä jotain," ja sitten en tee mitään.
Me keksittiin hauska peli, jota pelata kämppisten kesken. Se on sellainen arvostele mun illallinen juttu.
Jokainen asukas saa järjestää illallisen. Eli laittaa ruuat ja keksiä illan ohjelman ja muuta sellaista.
Hiukan hauskaa. Ja sitten me ihan oikeasti arvostellaan ne illalliset. Me näytetään tulokset vasta kun kaikki on järjestänyt illallisensa. Voittaja saa palkinnon, ja samoin häviäjä (Jee!).
Sara oli ensimmäinen, ja hän järjesti sen tänään.
Hän teki herkullisen illallisen: Lohta, sienikastiketta, kreikkalaista salaattia ja jälkkäriksi sellasta kiinnostavaa Tsekkiläistä omenapiirakkaa.
Mun mielestä ilta oli aika onnistunut. Ainakin mulla oli hauskaa.
Ilmeisesti mä olen seuraava. En vaan tiiä enää että mitä halusinkaan tehdä.
Aluksi suunnittelin jotain tosi suomalaista tai scandinavialaista, mutten tiedä enää.
Nina kertoi mulle ideansa, ja hänellä on niin vahva teema ja kaikki, että mä haluaisin myös nyt vahvemman teeman.
Sitten myös se facta, että nyt kun mun ruokavalioni on vähän rajoittuneempi, mun pitäisi keksiä kala tai kasvis ruokia. Olin aluksi suunnitellut myös lohta (se on super suomalaista!) mutta nyt kun Sara teki lohta, en voi tehdä sitä myös. :(
Onko mitään herkullisia kasvisruoka ideoita, jotka ei ole liian kesäisiä?
Entä illan teema ideoita?
Yön sanaksi Billy Grahamin sanoja:
"Emme ole oman kohtalomme herroja. Luulemme kyllä hallitsevamme elämäämme, mutta se ei ole totta.
Yhdessä ainoassa silmänräpäyksessä kaikki saattaa muuttua auto-onnettomuuden, sydänkohtauksen, työpaikan menetyksen, lapsen vakavan sairauden yllättäessä.
Turhautuneet tiedemiehet lannistavat yhden viruksen- vain löytääkseen toisen vielä tappavamman.
Psalmin kirjoittaja nosti esille ihmiskunnan perusongelman: "Meidän elinpäivämme ovat 70 taikka enintään 80 vuotta; ja parhaillaankin ne ovat vaiva ja turhuus, sillä ne kiitävät ohitse, niinkuin me lentäisimme pois" (ps.90:10)
Hän sanoo, että vaikka saavuttaisimme korkean iän, saamme vain harvoin kokea rauhaa elämässämme.
Mikään muu kirja ei ole elämän suhteen niin realistinen kuin raamattu. Se ei anna meidän tuudittautua tyhjänpäiväisten latteuksien tai kestämättömän optimismin varaan. Mutta se antaa meille toivon. Se kertoo meille, että Kristus voi muuttaa elämämme.
Jopa seuraava henkäyksesi on lahja Jumalalta. Älä pidä elämää itsestään selvänä."
torstai 28. marraskuuta 2013
sunnuntai 24. marraskuuta 2013
Sähkökatkos
Tänään oli hullu päivä töissä (kuinka usein aloitankaan kirjoittamaan tällä lauseella?)
Olin aamuvuorossa, ja aamuvuorolainen on aina ainoa tarjoilija.
Yleensä aamulla saan aika paljon asiakkaita. Noin 30 pöytää on perus. Joskus 20, joskus jopa 40 koko päivän aikana. Se on jo aika kiireinen päivä se. Arvatkaa kuinka monta pöytää mulla oli tänään?
88. Jee!
Miten tuo toimi?
No yleensä tarjoilijalla on 6 pöytää omalla alueellaan. Mulla oli käytössäni 2 aluetta, eli 12 pöytää. Kaikki täynnä.
Miksi, oi miksi ihmiset haluaa syödä kiinalaista ruokaa lounaakseen sunnuntaina?
Eilen sitten taas oli Mannyn viimeinen työpäivä.
Se oli se työntekijä kenen kanssa en tullut niin hyvin toimeen. Se johtuu vain siitä ettei se ollut alussa mulle mukava. Kyllä se lopussa taas oli.
Sillä on kyllä ilkein huumorintaju ikinä. Hehe. Mä ihan tykkään siitä.
Se aina haukkuu kaikkia, mukaan lukien itseään.
Martina kiusasi sitä aina välillä sanoen että "kyllä mä tiedän että sä oikeesti tykkäät musta ja ajattelet mua kokoajan.." (Marti tietää että Manny on homo). Mannyn vastaus: "Joo niin mä ajattelenkin... Aina kun mä näen ison norsun... tai sinivalaan, sä tuut mun mieleen". (kauheaa! :D)
Mutta ei se puhu kauniimmin itsestäänkään.
Eilen me myös viimein ostettiin lentoliput Thaimaaseen!
En voi uskoa että me ostettiin ne!
Luultavasti mun on vaikea uskoa sitä todeksi edes silloin kun viimein istun lentokoneessa Thaimaan Koh Samui saarta kohti. Jee!
Se tapahtuu tammikuussa sitten.
Jotain tästä päivästä lisää: meille tuli sähkökatkos. Tai siis no joskus klo 21 maissa.
Laitettiin kynttilöitä. Saatiin selville että meidän naapuri taloistakin osasta meni sähköt.
Se oli noin 1,5 tuntia kestävä hiljainen hetki.
Kun kaikki sähkölaitteet menee pois päältä, tulee aika hiljaista. Sitten vaan kynttilänvalossa hengailua.
Ei se ollut ihan niin romanttista kuin annan ymmärtää. Elina meinasi saada hepulin kun ei voinut jatkaa töiden tekoa pimeässä (uusi projekti meneillään hänellä), ja Nina ja Jim vaan pelasi candy crushia kännyköillään. Mutta mulla oli mun hetkeni.
Sitten buum, valot meni takaisin päälle. Mutta laitettiin ne itse pois päältä kun tykättiin enemmän kynttilänvalosta.
Sähkökatkos oli ihanan virkistävä ja rauhallinen hetki, kun kaikki häiriötekijät riisuttiin pois. Oltiin suunniteltu kuka mitäkin mitä tehtäis loppu iltana. Joku olis kattonut leffaa, mä olisin mennyt tietokoneelle. Eipä ehditty.
Ihan niinkuin ennen vanhaan. Silloin joskus ei ollut tällaista teknologiaa. Ei telkkaria tai tietokonetta. Ei mitään, mikä mukavasti harhauttaisi mua, niin että voi hetkeksi irtautua omasta itsestään ja elämästään ja unohtaa. Ei tarvisi ajatella.
Mutta tiettekö mitä. Ellei tuollaisia hiljaisia hetkiä ole lainkaan , ei pysty opettelemaan tuntemaan itseään niin hyvin.
Ei häiriötekijöitä. On vain läsnä.
Väitän että tuosta hiljaisuudesta ja "tylsyydestä" (kun mikään ei ole helposti sua viihdyttämässä), siitä on lähtöisin kaikki suuret ajattelijat ja taiteilijat.
Ihmisistä on tullut laiskoja. He kaipaavat helppoa tyydytystä pahaan oloonsa, sen sijaan että hoitaisivat ongelman kunnolla kuntoon ajan kanssa. Helppo tyydytys on se että sulkee silmänsä asialta tai hukuttaa murheet esim viihteeseen tai toiseen ihmiseen tai mihin ikinä.
Hiljaisuus on erityisen tärkeää opetellessa tuntemaan itseään.
Ja väitän että on aika tärkeää tuntea itsensä hyvin. Ei vain tuntea, vaan olla ystävä itsensä kanssa.
Hyvän ystävän kanssa vietetään aikaa, eikö? Niin myös oman itsensä kanssa pitäisi. Miksei? Elänhän kuitenkin itseni kanssa loppu elämäni. Parempi siis tulla itseni kanssa toimeen.
Olen tajunnut että itse en ole ollut ystävä itseni kanssa. Olen mielumminkin ollut ankara opettaja itselleni.
En ole hyväksynyt itseäni sellaisena kuin olen. Siitä on seurannut, etten ole pystynyt olemaan täysin oma itseni muiden ihmisten edessä, koska en itse ole hyväksynyt omaa itseäni, ja rakastanut itseäni.
Olen myös tavallaan pyrkinyt mielistelemään ihmisiä, koska en nähnyt itseäni oikeassa valossa. Niin olen ajatellut ettei kukaan muukaan voisi rakastaa sitä mitä oikeasti olen. Olen myös pyrkinyt täydellisyyteen kaikessa mitä teen, koska muuten tunsin etten riittäisi.
En tiedä että mitä mulle tapahtui. Se tapahtui juoksulenkillä se "valaistuminen" haha (jostain syystä, kun lähden juoksemaan, myös mun ajatukset lähtee juoksemaan...).
Tajusin että en mä ole ankara kellekään muulle kuin itselleni. En suuttuisi ystävälle kömpelyydestä tai sitä jos hän olisi vähän sosiaalisesti akward tai jotain. Itselleni sen sijaan suutun. On toki hyvä tiedostaa oman heikkoutensa, mutta ne pitää myös hyväksyä ja antaa anteeksi.
Jotain mussa on muuttunut.
Tiedostan etten voi olla täydellinen millään tavalla, ja luultavasti tulen aina kamppailemaan tiettyjen luonteenpiirteitteni kanssa, ja rakastan itseäni silti. Se tuntuu hyvältä.
Ja nyt kun rakastan itseäni, ja tiedostan sen miten arvokas olen, mun ei tarvi mielistellä ketään.
Päivän opetus:
enemmän näitä sähkökatkoksia kiitos.
Pitää opetella viettämään aikaa itsensä kanssa, opetella tuntemaan itsensä, opetella pitämään itsestään.
Opetella rakastamaan itseään.
Raamatussakin sanotaan : "rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi".
Mutta entä jos en rakasta itseäni? Voinko silloin rakastaa muitakaan täydestä sydämestäni?
Entä jos en hyväksy itseäni tällaisenaan, voinko silloin hyväksyä muitakaan sellaisenaan?
Mielestäni käskyn "rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi" voi kääntää myös näin päin "rakasta itseäsi niinkuin lähimmäistäsi".
Hehe. Tässä vielä kotiläksy lukijoille:
Varaa edes pieni hetki itsellesi lähi aikoina. Silloin ei saa katsoa telkkaria tai hukuttautua viihteeseen. Silloin tulee opetella tuntemaan itseään. Aivan kuin opettelesi tuntemaan ystävää. Mikä tekee sut surulliseksi/ vihaiseksi/ iloiseksi, ja miksi? Menneisyyttäkin saa kaivella, sekä tulevaisuutta.
Tuon ajattelu hetken voi tehdä vaikka kävelyllä tai vaikka kirjoittaen. Jos ei tee mieli kaivella ajatuksiaan, voi vain olla hiljaa itsensä kanssa.
Se on hauskaa!
Noniin, nyt nukkumaan meno aika. Ja sopivasti Herra Kissanen palasi juuri kotiin iltakävelyltään.
Moikka.
Olin aamuvuorossa, ja aamuvuorolainen on aina ainoa tarjoilija.
Yleensä aamulla saan aika paljon asiakkaita. Noin 30 pöytää on perus. Joskus 20, joskus jopa 40 koko päivän aikana. Se on jo aika kiireinen päivä se. Arvatkaa kuinka monta pöytää mulla oli tänään?
88. Jee!
Miten tuo toimi?
No yleensä tarjoilijalla on 6 pöytää omalla alueellaan. Mulla oli käytössäni 2 aluetta, eli 12 pöytää. Kaikki täynnä.
Miksi, oi miksi ihmiset haluaa syödä kiinalaista ruokaa lounaakseen sunnuntaina?
Eilen sitten taas oli Mannyn viimeinen työpäivä.
Se oli se työntekijä kenen kanssa en tullut niin hyvin toimeen. Se johtuu vain siitä ettei se ollut alussa mulle mukava. Kyllä se lopussa taas oli.
Sillä on kyllä ilkein huumorintaju ikinä. Hehe. Mä ihan tykkään siitä.
Se aina haukkuu kaikkia, mukaan lukien itseään.
Martina kiusasi sitä aina välillä sanoen että "kyllä mä tiedän että sä oikeesti tykkäät musta ja ajattelet mua kokoajan.." (Marti tietää että Manny on homo). Mannyn vastaus: "Joo niin mä ajattelenkin... Aina kun mä näen ison norsun... tai sinivalaan, sä tuut mun mieleen". (kauheaa! :D)
Mutta ei se puhu kauniimmin itsestäänkään.
Eilen me myös viimein ostettiin lentoliput Thaimaaseen!
En voi uskoa että me ostettiin ne!
Luultavasti mun on vaikea uskoa sitä todeksi edes silloin kun viimein istun lentokoneessa Thaimaan Koh Samui saarta kohti. Jee!
Se tapahtuu tammikuussa sitten.
Jotain tästä päivästä lisää: meille tuli sähkökatkos. Tai siis no joskus klo 21 maissa.
Laitettiin kynttilöitä. Saatiin selville että meidän naapuri taloistakin osasta meni sähköt.
Se oli noin 1,5 tuntia kestävä hiljainen hetki.
Kun kaikki sähkölaitteet menee pois päältä, tulee aika hiljaista. Sitten vaan kynttilänvalossa hengailua.
Ei se ollut ihan niin romanttista kuin annan ymmärtää. Elina meinasi saada hepulin kun ei voinut jatkaa töiden tekoa pimeässä (uusi projekti meneillään hänellä), ja Nina ja Jim vaan pelasi candy crushia kännyköillään. Mutta mulla oli mun hetkeni.
Sitten buum, valot meni takaisin päälle. Mutta laitettiin ne itse pois päältä kun tykättiin enemmän kynttilänvalosta.
Sähkökatkos oli ihanan virkistävä ja rauhallinen hetki, kun kaikki häiriötekijät riisuttiin pois. Oltiin suunniteltu kuka mitäkin mitä tehtäis loppu iltana. Joku olis kattonut leffaa, mä olisin mennyt tietokoneelle. Eipä ehditty.
Ihan niinkuin ennen vanhaan. Silloin joskus ei ollut tällaista teknologiaa. Ei telkkaria tai tietokonetta. Ei mitään, mikä mukavasti harhauttaisi mua, niin että voi hetkeksi irtautua omasta itsestään ja elämästään ja unohtaa. Ei tarvisi ajatella.
Mutta tiettekö mitä. Ellei tuollaisia hiljaisia hetkiä ole lainkaan , ei pysty opettelemaan tuntemaan itseään niin hyvin.
Ei häiriötekijöitä. On vain läsnä.
Väitän että tuosta hiljaisuudesta ja "tylsyydestä" (kun mikään ei ole helposti sua viihdyttämässä), siitä on lähtöisin kaikki suuret ajattelijat ja taiteilijat.
Ihmisistä on tullut laiskoja. He kaipaavat helppoa tyydytystä pahaan oloonsa, sen sijaan että hoitaisivat ongelman kunnolla kuntoon ajan kanssa. Helppo tyydytys on se että sulkee silmänsä asialta tai hukuttaa murheet esim viihteeseen tai toiseen ihmiseen tai mihin ikinä.
Hiljaisuus on erityisen tärkeää opetellessa tuntemaan itseään.
Ja väitän että on aika tärkeää tuntea itsensä hyvin. Ei vain tuntea, vaan olla ystävä itsensä kanssa.
Hyvän ystävän kanssa vietetään aikaa, eikö? Niin myös oman itsensä kanssa pitäisi. Miksei? Elänhän kuitenkin itseni kanssa loppu elämäni. Parempi siis tulla itseni kanssa toimeen.
Olen tajunnut että itse en ole ollut ystävä itseni kanssa. Olen mielumminkin ollut ankara opettaja itselleni.
En ole hyväksynyt itseäni sellaisena kuin olen. Siitä on seurannut, etten ole pystynyt olemaan täysin oma itseni muiden ihmisten edessä, koska en itse ole hyväksynyt omaa itseäni, ja rakastanut itseäni.
Olen myös tavallaan pyrkinyt mielistelemään ihmisiä, koska en nähnyt itseäni oikeassa valossa. Niin olen ajatellut ettei kukaan muukaan voisi rakastaa sitä mitä oikeasti olen. Olen myös pyrkinyt täydellisyyteen kaikessa mitä teen, koska muuten tunsin etten riittäisi.
En tiedä että mitä mulle tapahtui. Se tapahtui juoksulenkillä se "valaistuminen" haha (jostain syystä, kun lähden juoksemaan, myös mun ajatukset lähtee juoksemaan...).
Tajusin että en mä ole ankara kellekään muulle kuin itselleni. En suuttuisi ystävälle kömpelyydestä tai sitä jos hän olisi vähän sosiaalisesti akward tai jotain. Itselleni sen sijaan suutun. On toki hyvä tiedostaa oman heikkoutensa, mutta ne pitää myös hyväksyä ja antaa anteeksi.
Jotain mussa on muuttunut.
Tiedostan etten voi olla täydellinen millään tavalla, ja luultavasti tulen aina kamppailemaan tiettyjen luonteenpiirteitteni kanssa, ja rakastan itseäni silti. Se tuntuu hyvältä.
Ja nyt kun rakastan itseäni, ja tiedostan sen miten arvokas olen, mun ei tarvi mielistellä ketään.
Päivän opetus:
enemmän näitä sähkökatkoksia kiitos.
Pitää opetella viettämään aikaa itsensä kanssa, opetella tuntemaan itsensä, opetella pitämään itsestään.
Opetella rakastamaan itseään.
Raamatussakin sanotaan : "rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi".
Mutta entä jos en rakasta itseäni? Voinko silloin rakastaa muitakaan täydestä sydämestäni?
Entä jos en hyväksy itseäni tällaisenaan, voinko silloin hyväksyä muitakaan sellaisenaan?
Mielestäni käskyn "rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi" voi kääntää myös näin päin "rakasta itseäsi niinkuin lähimmäistäsi".
Hehe. Tässä vielä kotiläksy lukijoille:
Varaa edes pieni hetki itsellesi lähi aikoina. Silloin ei saa katsoa telkkaria tai hukuttautua viihteeseen. Silloin tulee opetella tuntemaan itseään. Aivan kuin opettelesi tuntemaan ystävää. Mikä tekee sut surulliseksi/ vihaiseksi/ iloiseksi, ja miksi? Menneisyyttäkin saa kaivella, sekä tulevaisuutta.
Tuon ajattelu hetken voi tehdä vaikka kävelyllä tai vaikka kirjoittaen. Jos ei tee mieli kaivella ajatuksiaan, voi vain olla hiljaa itsensä kanssa.
Se on hauskaa!
Noniin, nyt nukkumaan meno aika. Ja sopivasti Herra Kissanen palasi juuri kotiin iltakävelyltään.
Moikka.
perjantai 22. marraskuuta 2013
talvi ja kirjoittaminen
Nyt tuntuu siltä että talvi olisi saapunut myös tänne Lontooseen. Ulkona kotimatkalla kävelin tosi nopeasti, jotta veri kiertäisi. Myös ajatus lämpimästä kodista antoi hieman vauhtia.
Wait a minute.
Lämpimästä kodista? Täällä olen huoneessani kahdessa villapaidassa sekä huopaan kääriytyneenä.
No jaa, turhaan marisen. Sama tilanne mulla on aina ollut Suomessakin. Paitsi että täällä ei ole läheskään yhtä kylmä kuin Suomessa. Jos olisi, jäätyisin varmaan sänkyyni kuoliaaksi.
Mulla oli tänään tuplavuoro, koska Martina soitti itsensä kipeäksi.
En jaksa puhua päiväni negatiivisista puolista sen enempää, kuin että nukuin pommiin. Eli en käynyt aamulla suihkussa. Jee.
Positiivisia puolia; musta tuntuu että työkaverit ja pomot arvostais mua enemmän (nyt kun on taas uusia työntekijöitä, ne näkee että olen loistava!) Myös uudet työntekijät arvostaa mua.
Yksi niistä jopa tuntuu luulevan että olisin jonkin sortin pomo siellä. Se aina varmistaa kaiken mun kauttani. Hehe.
Mä tykkään kirjoittamisesta. Tiedän etten ehkä ole kovin harjaantunut tai lahjakas kirjoittaja, mutta ainakin siitä riittää iloa minulle.
Tämä blogi ei suinkaan ole ainoa kirjoitus projektini. Mulla on vaikka mitä kirjoituksia meneillään!
Musta tuntuu että kirjoittaminen on mulle pakollista terapiaa.
Mun on pakko "puhua" mun ajatukset ja huolet ja tunteet ulos, niin että näen ne sanat edessäni paperilla, ja sitten voin tarkastella niitä myöhemminkin, ja ehkä siten tajuta omaa pääkoppaani paremmin.
Päiväkirjan kirjoittaminen on loistavaa.
En välitä siitä, että onko päiväkirjan kirjoittaminen noloa tai teiniä.
Enkä mä ikinä yritä kirjoittaa coolisti päiväkirjaa. Eihän niitä ole muille tarkoitettu luettavaksi.
Se on pätevä terapian muoto josta en voisi luopua. Tuskin ikinä. Olen kirjoittanut päiväkirjoja siitä lähtien kun olin 12 vuotta. Kauemmankin ehkä?
Ehkä päiväkirja on yksi syy miksi musta on kasvanut tällainen ihminen. Mun ei tarvi purkaa pahaa oloani tai tunteitani muihin ihmisiin, voin selvittää ne ihan itse. Joku ei ehkä näkisi tuota niin positiivisena asiana, mutta kun sitä miettii, voi nähdä positiivisiakin puolia. Esim miksi pilata jonkun päivä omalla kiukuttelulla kun voi hoitaa pahan olonsa pois itse, ja sitten antaa läheisilleen vain parasta?
Ehkä tuossa on syy, miksen ole koskaan oikein oppinut jakamaan negatiivisia tunteitani tai kokemuksiani läheisteni kanssa. Jos mulle sattuu jotain kurjaa, tai on tosi paha olla, en sano sitä ääneen, enkä kiukuttele. Piilotan sen parhaani mukaan ihmisiltä. Kyllä silti ihmiset jotka mut tuntee, näkee mun pahan oloni. Koska silloin olen vain hiljaa.
Mä olen kai sulkeutunut ihminen. En jaa juttujani. Mutta esim mun parhaat ystävät ovat vuosien varrella löytäneet keinoja saadakseen mut avautumaan. Moni ihminen ei tiedä sitä taitoa.
Tiedän ettei tuo ole niin hyvä juttu. Kommunikaatio on tärkeää.
Siinä on myös jotain hassua, että aika moni kaveri avautuu mulle huolistaan ja murheistaan, kun mä en avaudu kellekään ihmiselle.
Niin, siinä on myös jotain nurinkurista, etten ikinä paljasta itsestäni liikoja kasvotusten ihmisten kanssa. Mutta kun kirjoitan, saatan kirjoittaa mitä tahansa häpeämättä. (en väitä että kirjoittaisin tänne mitä vain häpeämättä. onhan tämä aika sensuroitukin tämä mun pikku blogini, mutta puhun tänne vain itsestäni, mitä en ikinä tee kasvotusten ihmisten kanssa. Se olisi töykeää. Ja sitten vielä kun en saa mitään reaktiota takaisin, sekin helpottaa... En nyt sano ettette saisi kommentoida jos tekee mieli,. Ihan vapaasti!)
Nyt on puhuttu tarpeeksi taas Milkasta.
Asiasta toiseen:
Olen miettinyt raamattua lukiessa, jo vuosien ajan, että kuinka loistavia leffoja raamatun tarinoista voisi tehdä.
Onhan niistä tehtykin elokuvia, mutta ne tuntuu olevan jotain 2 luokan leffoja. Paitsi passion of the christ ehkä.
Nyt tulee tuo Noah leffa myös.
Mutta esim Joosefista saisi hienon leffan aikaan: se oli se poika joka näki kiinnostavia unia. Hänen veljensä myivät hänet orjaksi Egyptiin, mutta siellä hän pääsi vankilan kautta Faaraon suosioon unenselitys lahjansa kautta, ja siten sai melkein yhtä ison aseman kuin faarao.
Loistavaa! Yksi mun lempi tarinoista.
Sitten on myös Mooses. Mutta siitä taitaa ollakin leffoja? Kuten Egyptin prinssi. Mutta se on piirretty!!!
Daavid on myös aika cool. pieni paimen poika joka voittaa jättiläisen tappelussa, ja sitten siitä tulee kuningas.
Taidan mennä nukkumaan. Oon hullun väsynyt.
Hyvää yötä ja huomenta! :)
Wait a minute.
Lämpimästä kodista? Täällä olen huoneessani kahdessa villapaidassa sekä huopaan kääriytyneenä.
No jaa, turhaan marisen. Sama tilanne mulla on aina ollut Suomessakin. Paitsi että täällä ei ole läheskään yhtä kylmä kuin Suomessa. Jos olisi, jäätyisin varmaan sänkyyni kuoliaaksi.
Mulla oli tänään tuplavuoro, koska Martina soitti itsensä kipeäksi.
En jaksa puhua päiväni negatiivisista puolista sen enempää, kuin että nukuin pommiin. Eli en käynyt aamulla suihkussa. Jee.
Positiivisia puolia; musta tuntuu että työkaverit ja pomot arvostais mua enemmän (nyt kun on taas uusia työntekijöitä, ne näkee että olen loistava!) Myös uudet työntekijät arvostaa mua.
Yksi niistä jopa tuntuu luulevan että olisin jonkin sortin pomo siellä. Se aina varmistaa kaiken mun kauttani. Hehe.
Mä tykkään kirjoittamisesta. Tiedän etten ehkä ole kovin harjaantunut tai lahjakas kirjoittaja, mutta ainakin siitä riittää iloa minulle.
Tämä blogi ei suinkaan ole ainoa kirjoitus projektini. Mulla on vaikka mitä kirjoituksia meneillään!
Musta tuntuu että kirjoittaminen on mulle pakollista terapiaa.
Mun on pakko "puhua" mun ajatukset ja huolet ja tunteet ulos, niin että näen ne sanat edessäni paperilla, ja sitten voin tarkastella niitä myöhemminkin, ja ehkä siten tajuta omaa pääkoppaani paremmin.
Päiväkirjan kirjoittaminen on loistavaa.
En välitä siitä, että onko päiväkirjan kirjoittaminen noloa tai teiniä.
Enkä mä ikinä yritä kirjoittaa coolisti päiväkirjaa. Eihän niitä ole muille tarkoitettu luettavaksi.
Se on pätevä terapian muoto josta en voisi luopua. Tuskin ikinä. Olen kirjoittanut päiväkirjoja siitä lähtien kun olin 12 vuotta. Kauemmankin ehkä?
Ehkä päiväkirja on yksi syy miksi musta on kasvanut tällainen ihminen. Mun ei tarvi purkaa pahaa oloani tai tunteitani muihin ihmisiin, voin selvittää ne ihan itse. Joku ei ehkä näkisi tuota niin positiivisena asiana, mutta kun sitä miettii, voi nähdä positiivisiakin puolia. Esim miksi pilata jonkun päivä omalla kiukuttelulla kun voi hoitaa pahan olonsa pois itse, ja sitten antaa läheisilleen vain parasta?
Ehkä tuossa on syy, miksen ole koskaan oikein oppinut jakamaan negatiivisia tunteitani tai kokemuksiani läheisteni kanssa. Jos mulle sattuu jotain kurjaa, tai on tosi paha olla, en sano sitä ääneen, enkä kiukuttele. Piilotan sen parhaani mukaan ihmisiltä. Kyllä silti ihmiset jotka mut tuntee, näkee mun pahan oloni. Koska silloin olen vain hiljaa.
Mä olen kai sulkeutunut ihminen. En jaa juttujani. Mutta esim mun parhaat ystävät ovat vuosien varrella löytäneet keinoja saadakseen mut avautumaan. Moni ihminen ei tiedä sitä taitoa.
Tiedän ettei tuo ole niin hyvä juttu. Kommunikaatio on tärkeää.
Siinä on myös jotain hassua, että aika moni kaveri avautuu mulle huolistaan ja murheistaan, kun mä en avaudu kellekään ihmiselle.
Niin, siinä on myös jotain nurinkurista, etten ikinä paljasta itsestäni liikoja kasvotusten ihmisten kanssa. Mutta kun kirjoitan, saatan kirjoittaa mitä tahansa häpeämättä. (en väitä että kirjoittaisin tänne mitä vain häpeämättä. onhan tämä aika sensuroitukin tämä mun pikku blogini, mutta puhun tänne vain itsestäni, mitä en ikinä tee kasvotusten ihmisten kanssa. Se olisi töykeää. Ja sitten vielä kun en saa mitään reaktiota takaisin, sekin helpottaa... En nyt sano ettette saisi kommentoida jos tekee mieli,. Ihan vapaasti!)
Nyt on puhuttu tarpeeksi taas Milkasta.
Asiasta toiseen:
Olen miettinyt raamattua lukiessa, jo vuosien ajan, että kuinka loistavia leffoja raamatun tarinoista voisi tehdä.
Onhan niistä tehtykin elokuvia, mutta ne tuntuu olevan jotain 2 luokan leffoja. Paitsi passion of the christ ehkä.
Nyt tulee tuo Noah leffa myös.
Mutta esim Joosefista saisi hienon leffan aikaan: se oli se poika joka näki kiinnostavia unia. Hänen veljensä myivät hänet orjaksi Egyptiin, mutta siellä hän pääsi vankilan kautta Faaraon suosioon unenselitys lahjansa kautta, ja siten sai melkein yhtä ison aseman kuin faarao.
Loistavaa! Yksi mun lempi tarinoista.
Sitten on myös Mooses. Mutta siitä taitaa ollakin leffoja? Kuten Egyptin prinssi. Mutta se on piirretty!!!
Daavid on myös aika cool. pieni paimen poika joka voittaa jättiläisen tappelussa, ja sitten siitä tulee kuningas.
Taidan mennä nukkumaan. Oon hullun väsynyt.
Hyvää yötä ja huomenta! :)
keskiviikko 20. marraskuuta 2013
aika kuluu
Tänään olen pyrkinyt tekemään taiteellisia juttuja.
Kuten kuvan muokkausta sekä muuta sellaista.
Siivoskelin myös kylpyhuonetta, sekä laitoin ruokaa Ninan kanssa.
Ooo! Kerroinko jo? Jimmy antoi mulle aikaisen Joululahjan (kun ei malttanut odottaa Jouluun asti).
Eli kameransa!
Mahtavaa.
Tuossa yksi syy miksi tänään uppouduin vähän kuvien muokkaamiseen ja sen sellaiseen.
Valokuvaus on ihanaa.
Ja kamera lähtee meidän mukaan Thaimaaseen tietysti.
Alan jo uskomaan että tuosta voisi tullakin jotain.
Tästä lähin pistän kaikki rahat säästöön.
Nyt just mulla on sen verran rahaa että voisin maksaa jo nyt ensi kuun vuokran.
Eli tästä lähin kaikki rahat menee (ruuan ja oyster korttien lisäksi) säästöön.
Iik! En ole ikinä käynyt missään lämpimässä maassa, vain Suomessa, Ruotsissa, Virossa ja Englannissa.
Thats it.
Voitteko uskoa? Nyt on jo 21.11.13. Miten aika menee näin nopeasti?
Pian olen asunut Lontoossa jo 11 kuukautta. Pian jo vuoden.
Aika on hassu juttu.
Se menee niin nopeasti. Ja varsinkin kun sitä ei mieti ja elää vaan kiireissään, se kuluu tosi nopeasti.
Siinä on yksi syy, miksi rakastan ja tarvin taidetta. Siis jonkinlaista luomista ja taiteilemista.
Kun valokuvaan, tai muokkaan kuvia, tai piirrän, tai tanssin tai mitä ikinä luon, mä elän hetkessä.
Tuntuu että aika menee, kyllä, silloinkin nopeasti... Mutta silloin olen jotenkin ajan tasalla ja nautin elämästä. Kun taas jos elän joka päiväistä elämääni ilman taiteilemista, aika menee enkä edes huomaa sitä. Elän elämäni parhaita hetkiä enkä edes huomaa sitä.
Luomiseen tarvii vahvaa läsnäoloa. Se on kai se juttu.
Niin, ihanaa että mulla on nyt tuo taiteen hyvä työkalu: kamera.
Mua vähän jännittää, että millaista elämä on sitten Helsingissä taas. Saanko asunnon. Asunko yksin?
Täällä olen jo tottunut tähän perhe meininkiin. Ruuat ostetaan yhdessä, kokataan yhdessä, meillä on yhteinen lemmikkikin! Mr. Catsby.
Kaikesta vaikeudestaan huolimatta, mun Lontoon vuosi on ollut mahtava! Ehkä jopa parhaita aikoja mun elämässäni. Tähän mennessä (olen optimisti).
Tiettekö mikä olisi mahtavaa? Jos voisin asua täällä, ja teleportata itseni joka päivä Helsinkiin töihin ja harrastuksiin ja tapaamaan kavereita, ja sitten teleportata itseni illaksi kotiin.
Miksei tuo voi olla mahdollista?
Silloinhan voisin viettää Joulunikin molempien perheideni kanssa!
Niin Joulusta puheen ollen, mua suoraan sanottuna vähän ärsyttää että siitä ei tule mikään rauhallinen Joulu.Saran sisko tulee tänne 2 viikoksi, ja Elinakin kutsui ystävänsä 4 päiväksi.
Höh.Mä olisin toivonut rauhallista Joulua vain Ninan, Jimmyn ja Kissan kanssa.
Se olisi ollut täydellistä.
Mutta otetaan tuostakin Joulusta kaikki irti.
Olisi tässä vaikka mitä kaikkea kirjoitettavaa vielä, mutta olen aika väsynyt.
Kello on lähemmäs 3 yöllä. Jep. Unirytmi vähän sekaisin.
Menen tästä Kissan viereen nukkumaan. Moi.
ainiin, tässä vielä kiinnostavaa sanomaa joltain lääkäriltä: http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/tiede/2258/pekka_reinikainen_dna_on_avaintodiste_jumalan_olemassaolosta
Kuten kuvan muokkausta sekä muuta sellaista.
Siivoskelin myös kylpyhuonetta, sekä laitoin ruokaa Ninan kanssa.
Ooo! Kerroinko jo? Jimmy antoi mulle aikaisen Joululahjan (kun ei malttanut odottaa Jouluun asti).
Eli kameransa!
Mahtavaa.
Tuossa yksi syy miksi tänään uppouduin vähän kuvien muokkaamiseen ja sen sellaiseen.
Valokuvaus on ihanaa.
Ja kamera lähtee meidän mukaan Thaimaaseen tietysti.
Alan jo uskomaan että tuosta voisi tullakin jotain.
Tästä lähin pistän kaikki rahat säästöön.
Nyt just mulla on sen verran rahaa että voisin maksaa jo nyt ensi kuun vuokran.
Eli tästä lähin kaikki rahat menee (ruuan ja oyster korttien lisäksi) säästöön.
Iik! En ole ikinä käynyt missään lämpimässä maassa, vain Suomessa, Ruotsissa, Virossa ja Englannissa.
Thats it.
Voitteko uskoa? Nyt on jo 21.11.13. Miten aika menee näin nopeasti?
Pian olen asunut Lontoossa jo 11 kuukautta. Pian jo vuoden.
Aika on hassu juttu.
Se menee niin nopeasti. Ja varsinkin kun sitä ei mieti ja elää vaan kiireissään, se kuluu tosi nopeasti.
Siinä on yksi syy, miksi rakastan ja tarvin taidetta. Siis jonkinlaista luomista ja taiteilemista.
Kun valokuvaan, tai muokkaan kuvia, tai piirrän, tai tanssin tai mitä ikinä luon, mä elän hetkessä.
Tuntuu että aika menee, kyllä, silloinkin nopeasti... Mutta silloin olen jotenkin ajan tasalla ja nautin elämästä. Kun taas jos elän joka päiväistä elämääni ilman taiteilemista, aika menee enkä edes huomaa sitä. Elän elämäni parhaita hetkiä enkä edes huomaa sitä.
Luomiseen tarvii vahvaa läsnäoloa. Se on kai se juttu.
Niin, ihanaa että mulla on nyt tuo taiteen hyvä työkalu: kamera.
Mua vähän jännittää, että millaista elämä on sitten Helsingissä taas. Saanko asunnon. Asunko yksin?
Täällä olen jo tottunut tähän perhe meininkiin. Ruuat ostetaan yhdessä, kokataan yhdessä, meillä on yhteinen lemmikkikin! Mr. Catsby.
Kaikesta vaikeudestaan huolimatta, mun Lontoon vuosi on ollut mahtava! Ehkä jopa parhaita aikoja mun elämässäni. Tähän mennessä (olen optimisti).
Tiettekö mikä olisi mahtavaa? Jos voisin asua täällä, ja teleportata itseni joka päivä Helsinkiin töihin ja harrastuksiin ja tapaamaan kavereita, ja sitten teleportata itseni illaksi kotiin.
Miksei tuo voi olla mahdollista?
Silloinhan voisin viettää Joulunikin molempien perheideni kanssa!
Niin Joulusta puheen ollen, mua suoraan sanottuna vähän ärsyttää että siitä ei tule mikään rauhallinen Joulu.Saran sisko tulee tänne 2 viikoksi, ja Elinakin kutsui ystävänsä 4 päiväksi.
Höh.Mä olisin toivonut rauhallista Joulua vain Ninan, Jimmyn ja Kissan kanssa.
Se olisi ollut täydellistä.
Mutta otetaan tuostakin Joulusta kaikki irti.
Olisi tässä vaikka mitä kaikkea kirjoitettavaa vielä, mutta olen aika väsynyt.
Kello on lähemmäs 3 yöllä. Jep. Unirytmi vähän sekaisin.
Menen tästä Kissan viereen nukkumaan. Moi.
ainiin, tässä vielä kiinnostavaa sanomaa joltain lääkäriltä: http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/tiede/2258/pekka_reinikainen_dna_on_avaintodiste_jumalan_olemassaolosta
maanantai 18. marraskuuta 2013
Missä se lottovoitto on kun sitä tarvitaan?
Hei.
Ajattelin tulla tänne vähän moikkaamaan, vaikka kello onkin 00.55, ja olen kuumeessa!
Kissa ei ole mun huoneessa nukkumassa, joka on outoa. Se varmaan nukkuu jonkun muun huoneessa.
Mulla oli tänään vapaa päivä ja eilen myös. Lauantaina mulla oli pitkä työpäivä.
Hassua on, että mun pomo nyt kutsui mut toimistoonsa ja sanoi että " Milka, sähän halusit vähemmän tunteja, no nyt mä annan sulle vähemmän niitä"... Just. Olinhan mä sitä pyytänyt. Jotain yli kuukausi sitten, ja silloin hän sanoi ettei se ole mitenkään mahdollista. Ironista on, että nyt kun totuin tilateeseen ja löysin motivaatiota työskentelyyn,.. Nyt hän päättää antaa mulle vähemmän tunteja.
Nooo... En ala valittamaan tästä. Nyt mulla on enemmän aikaa elää töiden ulkopuolella.
Niin... Ninan ja Jimmyn kanssa olemme alkaneet unelmoimaan matkailusta, lomasta jossain lämpimässä.
Thaimaassa!
En viitsi tästä vielä liikaa innostua, koska olen realisti, ja tarvin nähdä ensin ison seteli nipun edessäni, että voisin uskoa että matka Thaimaaseen voisi olla mahdollista.
Kämppikseni ovat kuitenkin niin innoissaan ja varmoja matkasta, että se saa minutkin vähän innostumaan ja uskomaan koko juttuun.
Juttu on niin,että matka tapahtuisi niinkin pian kuin tammikuussa.
Kyllä me saataisiin siihen säästettyä rahaa, mutta mietin tässä myös muuttoani. Sekään ei ole ilmaista. Ja mietin myös muuttoni ajankohtaa. Ajattelin muuttaa Joulun jälkeen. Ensinhän mun piti mennä Jouluksi kotiin Suomeen, mutta sitten päätinkin viettää Joulun täällä tämän perheen kanssa.
Mutta sitten kyllä haluan aika pian Suomeen, koska en jaksa enkä aio työskennellä Joulun jälkeen.
Jos en työskentele Joulun jälkeen, mä vaan hengailen täällä pari viikkoa, ja sitten menen vaan lomalle.
Kuulostaa liian luksukselta ollakseen mun elämääni.
Pitää jotenkin organisoida tuo koko juttu.
Jos ollaan rehellisiä, mua helpottaisi jos Thaimaan matka olisi heti Joulun jälkeen, tai sitten joskus helmikuussa. Ystäväni ovat vain niin innokkaita siitä tammikuun puolesta välistä.
No, katsotaan miten käy.
Thaimaa. Kyllä se kiinnostaisi.
Kiinnostaa myös moni muu kohde, kuten Israel, Egypti, Kiina, Intia, Eurooppa.
Sanoin että olen kiinnostunut lähiaikoina enemmän historiasta. Välillä tutkiskelen internetistä historian juttuja uusiksi. Koulussahan olen oppinut samat jutut, mutta tiettehän, on ihan eri asia opiskella jotain mistä on tosi kiinnostunut. Silloin en ollut niin kiinnostunut historiasta, nyt olen. Ah.
Olen vasta lukenut jonkin verran Suomen sodista sekä maailmansodista.
Jotenkin nyt päädyin lukemaan jotenkin aivan erilaisia historian juttuja tänään. Niistä mulle ei ole opetettu koulussa. Ei ainakaan näin.
Seuraavasta linkistä löytyvä artikkeli on vähän pitkä, mutta jos on aikaa ja mielenkiintoa, niin se on aika cool. Siis minua kiinnostaa.
http://creation.com/egyptian-history-and-the-biblical-record-a-perfect-match-finnish
Ajattelin tulla tänne vähän moikkaamaan, vaikka kello onkin 00.55, ja olen kuumeessa!
Kissa ei ole mun huoneessa nukkumassa, joka on outoa. Se varmaan nukkuu jonkun muun huoneessa.
Mulla oli tänään vapaa päivä ja eilen myös. Lauantaina mulla oli pitkä työpäivä.
Hassua on, että mun pomo nyt kutsui mut toimistoonsa ja sanoi että " Milka, sähän halusit vähemmän tunteja, no nyt mä annan sulle vähemmän niitä"... Just. Olinhan mä sitä pyytänyt. Jotain yli kuukausi sitten, ja silloin hän sanoi ettei se ole mitenkään mahdollista. Ironista on, että nyt kun totuin tilateeseen ja löysin motivaatiota työskentelyyn,.. Nyt hän päättää antaa mulle vähemmän tunteja.
Nooo... En ala valittamaan tästä. Nyt mulla on enemmän aikaa elää töiden ulkopuolella.
Niin... Ninan ja Jimmyn kanssa olemme alkaneet unelmoimaan matkailusta, lomasta jossain lämpimässä.
Thaimaassa!
En viitsi tästä vielä liikaa innostua, koska olen realisti, ja tarvin nähdä ensin ison seteli nipun edessäni, että voisin uskoa että matka Thaimaaseen voisi olla mahdollista.
Kämppikseni ovat kuitenkin niin innoissaan ja varmoja matkasta, että se saa minutkin vähän innostumaan ja uskomaan koko juttuun.
Juttu on niin,että matka tapahtuisi niinkin pian kuin tammikuussa.
Kyllä me saataisiin siihen säästettyä rahaa, mutta mietin tässä myös muuttoani. Sekään ei ole ilmaista. Ja mietin myös muuttoni ajankohtaa. Ajattelin muuttaa Joulun jälkeen. Ensinhän mun piti mennä Jouluksi kotiin Suomeen, mutta sitten päätinkin viettää Joulun täällä tämän perheen kanssa.
Mutta sitten kyllä haluan aika pian Suomeen, koska en jaksa enkä aio työskennellä Joulun jälkeen.
Jos en työskentele Joulun jälkeen, mä vaan hengailen täällä pari viikkoa, ja sitten menen vaan lomalle.
Kuulostaa liian luksukselta ollakseen mun elämääni.
Pitää jotenkin organisoida tuo koko juttu.
Jos ollaan rehellisiä, mua helpottaisi jos Thaimaan matka olisi heti Joulun jälkeen, tai sitten joskus helmikuussa. Ystäväni ovat vain niin innokkaita siitä tammikuun puolesta välistä.
No, katsotaan miten käy.
Thaimaa. Kyllä se kiinnostaisi.
Kiinnostaa myös moni muu kohde, kuten Israel, Egypti, Kiina, Intia, Eurooppa.
Sanoin että olen kiinnostunut lähiaikoina enemmän historiasta. Välillä tutkiskelen internetistä historian juttuja uusiksi. Koulussahan olen oppinut samat jutut, mutta tiettehän, on ihan eri asia opiskella jotain mistä on tosi kiinnostunut. Silloin en ollut niin kiinnostunut historiasta, nyt olen. Ah.
Olen vasta lukenut jonkin verran Suomen sodista sekä maailmansodista.
Jotenkin nyt päädyin lukemaan jotenkin aivan erilaisia historian juttuja tänään. Niistä mulle ei ole opetettu koulussa. Ei ainakaan näin.
Seuraavasta linkistä löytyvä artikkeli on vähän pitkä, mutta jos on aikaa ja mielenkiintoa, niin se on aika cool. Siis minua kiinnostaa.
http://creation.com/egyptian-history-and-the-biblical-record-a-perfect-match-finnish
perjantai 15. marraskuuta 2013
Mikon klooni ja muuta
Höhöö.
Ihme päivä taas vaihteeks.
En tiedä että miksi jollain mun työpaikalla on sellainen käsitys että alakerrassa työskentely on jotenkin helpompaa kuin yläkerrassa.
Yläkerrassa jokainen tarjoilija on vastuussa vain 6 pöydästä. Alakerrassa oleva tarjoilija on vastuussa 9 pöydästä. Plus korttikone ei toimi siellä, joten maksuja ottaessa joutuu aina menemään yläkertaan.
Tänään yksi mun asiakkaistani näytti niin paljon näyttelijä Mikko Leppilammelta, että melkein kysyin siltä että onko hän Mikko. Tunnin verran katselin sen naamaa aina kun mahdollista, miettien, mutta lopulta tulin siihen johtopäätökseen ettei hän ole Mikko. Hän on vain Mikon klooni.
Hän oli saksalainen, eikä suomalainen.
Hassua oli, että kun hän lähti ystävineen, hän tuli sanomaan mulle että" tää on nyt vähän outoa varmaan, mutta minä ja mun ystävä pelataan usein sellaista peliä, että me yritetään arvata ihmisten kansallisuus. Mistä sä oot kotoisin?" (englanniksi siis kysyi :D), Kerroin että olen suomalainen. Tyyppi oli silleen että "Jes!!! mä voitin!" sitten se selitti että mä näytän ja kuulostan Suomalaiselta. (Hänen ystävänsä on Suomalainen. )
Mitä mieltä ootte? Voinko nyt tämän tapahtuman perusteella sanoa ihmisille että olen törmännyt Mikko Leppilampeen Lontoossa, ja hän tuli kysymään multa että oonko mä Suomalainen?
Itseasiassa mulla oli tänään myös Suomalaisia asiakkaita. Ryhmä tyttöjä. Ne oli mukavia.
Jätti paljon tippejä.
Kuten moni muukin! Ansaitsin varmaan 20 puntaa yhteensä, mutta ajattelin nyt tänään olla reilu, ja jakaa tipit kaikkien kanssa, ajatellen että nyt on perjantai muutenkin, varmaan saadaan hyvin tippejä.
Hitot. Muut ei ilmeisesti saaneet yhtään tippejä. Mun tipit jaettiin, ja jokainen sai 1,5 puntaa. Jee!
Huomenna mulla alkaa työt kolmelta. Yhyy. Mutta onneksi sunnuntai on vapaapäivä :)
Hyvää yötä!
Tässä vielä linkki uuden Noah elokuvan traileriin. (ohjaajana Darren Aronofsky: esim Requiem for a dream, Black Swan) Ainakin itse odotan tuota innolla:
http://www.youtube.com/watch?v=_OSaJE2rqxU
Ihme päivä taas vaihteeks.
En tiedä että miksi jollain mun työpaikalla on sellainen käsitys että alakerrassa työskentely on jotenkin helpompaa kuin yläkerrassa.
Yläkerrassa jokainen tarjoilija on vastuussa vain 6 pöydästä. Alakerrassa oleva tarjoilija on vastuussa 9 pöydästä. Plus korttikone ei toimi siellä, joten maksuja ottaessa joutuu aina menemään yläkertaan.
Tänään yksi mun asiakkaistani näytti niin paljon näyttelijä Mikko Leppilammelta, että melkein kysyin siltä että onko hän Mikko. Tunnin verran katselin sen naamaa aina kun mahdollista, miettien, mutta lopulta tulin siihen johtopäätökseen ettei hän ole Mikko. Hän on vain Mikon klooni.
Hän oli saksalainen, eikä suomalainen.
Hassua oli, että kun hän lähti ystävineen, hän tuli sanomaan mulle että" tää on nyt vähän outoa varmaan, mutta minä ja mun ystävä pelataan usein sellaista peliä, että me yritetään arvata ihmisten kansallisuus. Mistä sä oot kotoisin?" (englanniksi siis kysyi :D), Kerroin että olen suomalainen. Tyyppi oli silleen että "Jes!!! mä voitin!" sitten se selitti että mä näytän ja kuulostan Suomalaiselta. (Hänen ystävänsä on Suomalainen. )
Mitä mieltä ootte? Voinko nyt tämän tapahtuman perusteella sanoa ihmisille että olen törmännyt Mikko Leppilampeen Lontoossa, ja hän tuli kysymään multa että oonko mä Suomalainen?
Itseasiassa mulla oli tänään myös Suomalaisia asiakkaita. Ryhmä tyttöjä. Ne oli mukavia.
Jätti paljon tippejä.
Kuten moni muukin! Ansaitsin varmaan 20 puntaa yhteensä, mutta ajattelin nyt tänään olla reilu, ja jakaa tipit kaikkien kanssa, ajatellen että nyt on perjantai muutenkin, varmaan saadaan hyvin tippejä.
Hitot. Muut ei ilmeisesti saaneet yhtään tippejä. Mun tipit jaettiin, ja jokainen sai 1,5 puntaa. Jee!
Huomenna mulla alkaa työt kolmelta. Yhyy. Mutta onneksi sunnuntai on vapaapäivä :)
Hyvää yötä!
Tässä vielä linkki uuden Noah elokuvan traileriin. (ohjaajana Darren Aronofsky: esim Requiem for a dream, Black Swan) Ainakin itse odotan tuota innolla:
http://www.youtube.com/watch?v=_OSaJE2rqxU
torstai 14. marraskuuta 2013
15.11.13. Klo.01:23
Tänään oli hassu työpäivä. En osaa määritellä että miten. Se vaan oli hassu.
Tiettekö, musta tuntuu paljon paremmalta nyt, kun otan vähän rennommin urheilemisen kanssa.
Ennen urheilin aina kun oli aikaa, eli noin 5 kertaa viikossa: menin lenkille sekä jumppasin.
Tiettekö yhtään paljon tuohon kuluu aikaa, jos molemmat tekee?
Jotain puoltoista tuntia varmaan.
Nyt päätin, että yhtenä päivänä menen lenkille, toisena päivänä jumppaan, kolmantena menen taas lenkille, ja sitten lepään, ja uudestaan.
Se toimii!!
Ruokavaliossani olen myös vähän joustanut. Mutta se on ollut virhe.
Siis punaista lihaa en ole syönyt, mutta kanaa ja ankkaa jo parina päivänä.
Kanasta en edes hirveästi pidä enää.
Huii, enää pari kuukautta. Siis muuttoon. Tarkkaa aikaa en siis tiedä.
Lontoosta lähteminen tulee olemaan vaikeampaa kuin Suomesta lähteminen oli alunperin.
Varmaan, koska Suomesta lähtiessä ajattelin että palaan joskus takaisin.
Toisaalta, miksen voisi Lontooseenkin palata joskus takaisin?
Miksiköhän koen aina tarvetta olla se joka lähtee?
Tätä olen miettinyt ennenkin.
Varmaan, koska mulla on aina ollut hylätyksi tulemisen pelko.
Jos siis minä olen se, joka lähtee, silloin kukaan ei hylkää mua vaan mä hylkään.
Se on mun päätös.
Mihinköhän mä oikeen päädyn tän mun ihmeellisen persoonani kanssa?
Juttu on niin, että mä en halua hylätä näitä ihmisiä. (en yleensä ketään ihmisiä tahdo hylätä, mutta asuinpaikat tahdon hylätä)
Enkö mä vaan voisi voittaa lotossa, ja asua Suomessa ja Lontoossa yhtä aikaa, aina vaikka pari kuukautta kerrallaan?
Joo. Tuo on mun suunnitelmani nyt.
Good night.
Tässä seuraavassa linkissä viisauden sanoja:
http://www.mtv.fi/lifestyle/hyvinvointi.shtml/raplaatko-alypuhelintasi-jatkuvasti-asiantuntija-et-ole-lasna-itsessasi/2013/11/1831118
Yön sana:
Joh.14:27 Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.
Matt.16:26 Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman, mutta menettää sielunsa? Millä ihminen voi ostaa sielunsa takaisin?
Joh.1:11-12 Hän tuli omaan maailmaansa, mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan. Mutta kaikille jotka ottivat hänet vastaaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskovat häneen.
( hehe, nuo raamatun kohdat on aika randomeja nyt)
Tiettekö, musta tuntuu paljon paremmalta nyt, kun otan vähän rennommin urheilemisen kanssa.
Ennen urheilin aina kun oli aikaa, eli noin 5 kertaa viikossa: menin lenkille sekä jumppasin.
Tiettekö yhtään paljon tuohon kuluu aikaa, jos molemmat tekee?
Jotain puoltoista tuntia varmaan.
Nyt päätin, että yhtenä päivänä menen lenkille, toisena päivänä jumppaan, kolmantena menen taas lenkille, ja sitten lepään, ja uudestaan.
Se toimii!!
Ruokavaliossani olen myös vähän joustanut. Mutta se on ollut virhe.
Siis punaista lihaa en ole syönyt, mutta kanaa ja ankkaa jo parina päivänä.
Kanasta en edes hirveästi pidä enää.
Huii, enää pari kuukautta. Siis muuttoon. Tarkkaa aikaa en siis tiedä.
Lontoosta lähteminen tulee olemaan vaikeampaa kuin Suomesta lähteminen oli alunperin.
Varmaan, koska Suomesta lähtiessä ajattelin että palaan joskus takaisin.
Toisaalta, miksen voisi Lontooseenkin palata joskus takaisin?
Miksiköhän koen aina tarvetta olla se joka lähtee?
Tätä olen miettinyt ennenkin.
Varmaan, koska mulla on aina ollut hylätyksi tulemisen pelko.
Jos siis minä olen se, joka lähtee, silloin kukaan ei hylkää mua vaan mä hylkään.
Se on mun päätös.
Mihinköhän mä oikeen päädyn tän mun ihmeellisen persoonani kanssa?
Juttu on niin, että mä en halua hylätä näitä ihmisiä. (en yleensä ketään ihmisiä tahdo hylätä, mutta asuinpaikat tahdon hylätä)
Enkö mä vaan voisi voittaa lotossa, ja asua Suomessa ja Lontoossa yhtä aikaa, aina vaikka pari kuukautta kerrallaan?
Joo. Tuo on mun suunnitelmani nyt.
Good night.
Tässä seuraavassa linkissä viisauden sanoja:
http://www.mtv.fi/lifestyle/hyvinvointi.shtml/raplaatko-alypuhelintasi-jatkuvasti-asiantuntija-et-ole-lasna-itsessasi/2013/11/1831118
Yön sana:
Joh.14:27 Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.
Matt.16:26 Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman, mutta menettää sielunsa? Millä ihminen voi ostaa sielunsa takaisin?
Joh.1:11-12 Hän tuli omaan maailmaansa, mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan. Mutta kaikille jotka ottivat hänet vastaaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskovat häneen.
( hehe, nuo raamatun kohdat on aika randomeja nyt)
tiistai 12. marraskuuta 2013
Mä rakastan mun tylsiä juttuja
Tiettekö sen tunteen, kun päässä liikkuu liian monia juttuja samaan aikaan?
Eikä mitään kevyitä juttuja, vaan epäilyksiä ja päätöksen tekoja.
Mulla nyt ajatukset liittyy tulevaisuuteen (tietysti), uran valintaan ja muuhun.
Mä saan jatkuvasti neuvoja ystäviltä. "kuuntele sydäntäsi" jne, ja samalla kuitenkin "joo, kuuntele sydäntäs, mut jos se sanoo jotain mistä mä en tykkää, niin älä kuuntele sitä, vaan kuuntele silloin mua!" Heh.
Tajusin eilen, kun kävelin Liverpool streetillä töihin, ja katselin niitä kaikkia kiireisiä bisnesmiehiä ja naisia hienoissa puvuissaan, etten ainakaan ikinä tahdo päätyä heidän asemaansa.
He näyttivät niin onnettomilta, väsyneiltä, stressaantuneilta mutta myös ylpeiltä.
He ovat rahan sätkynukkeja. Työnsä orjia.
Ja miksi? Koska he tahtovat ylläpitää luksuselämäänsä, joka ei edes tee heitä onnelliseksi.
Onko siinä järkeä? Rahalla ei ole tunteita. Se ei rakasta sua takaisin, vaikka niin joku voisi luulla, koska rahalla voi ostaa hienoja juttuja. Mutta rakastaako ne jututkaan sua takaisin?
He palvovat rahaa.
Tajusin, että mä en tahdo rahan olevan motiivi uran valintaani.
Tahdon opiskella ja tehdä töitä intohimosta siihen juttuun.
Koska mä elän vain yhden elämän maan päällä. Ja se on mun elämäni ja mun päätökseni miten elän.
Ja mä päätän tehdä jotain mistä mä tykkään. Hieno logiikka eikö?
Mä en aio olla rahan orja. Mä en aio olla myöskään työni orja. Työ ei saa olla isoin juttu mun elämässäni, ellei se ole ihan hiton mahtava työ, josta nautin suuresti.
Mitä mä sitten tahtoisin tehdä elämässäni? Tuo on jo vaikea kysymys.
Mulla on pari juttua joihin oon törmännyt uudestaan ja uudestaan. Ne on juttuja jotka antaa mulle iloa ja tyydytystä.
1. Ihmisten auttaminen. Tavalla tai toisella, en ole vielä ihan varma että miten.
Eniten tahdon saada ihmiset ajattelemaan. Tuntuu että moni ihminen ei ajattele, tai jos ajattelee, he ajattelevat liian kapeasti, eivätkä näe kaikkia mahdollisuuksia. Olisi kiva saada ihmiset näkemään asioita toisin, ajattelemaan uudella tavalla, saada heidät kasvamaan. Sitten joidenkin mieli on myös sairastunut, ja olisi mahtavaa löytää ratkaisu, miten parantaa se.
Tuosta tulisi mieleen, että voisin opiskella psykologiaa. Ihmisen mieli on tosi kiinnostava. Ja ihmiset tykkää puhua mulle jutuistaan. Tai sitten voisin opiskella opettajaksi, kerran tahdon saada ihmiset oppimaan?
2. Taide:
musiikki, tanssi, teatteri, valokuvaus, kuvataide, kirjoittaminen, meikit, vaatteet, you name it.
Tykkään tuosta kaikesta niin paljon. Tanssiminen on aivan ihanaa. Musiikista ei ikinä tule mulle uraa, siitä olen aika varma, vaikka osaankin hyvin soittaa pianoa. Yksi joka antaa mulle paljon iloa, on maskeerata joku ja stailata myös ja laittaa hiukset, sitten etsiä hieno kuvauspaikka ja ottaa valokuvia, ja sitten vielä muokata niitä kuvia. Mutta siitäkö työ? Enpä tiedä.
Nyt lähiaikoina mua on alkanut myös kiinnostamaan toisenlaiset jutut, esim historia. On tosi kiinnostavaa lukea historian juttuja netistä, ja sitten ihan nykypäivän uutisia ja muuta. Mutta sekin voi olla vain harrastus.
Mitä mieltä te olette? Hehe.
Uran valinta on siis yksi joka pyörii mielessä ihan päivittäin.
Toinen juttu on mun Suomeen muutto.
Se tavallaan surettaa, mutta myös odotan sitä.
Oon siis iloinen siitä, että jätän tämän elämäntyylin taakseni parin kuukauden päästä. Ehdottomasti.
Jos jäisin tänne pidemmäksi aikaa ja tekisin vaan töitä, tulisin hulluksi. No, vähintään masentuneeksi.
Minähän tiesin jo ennen kuin muutin Lontooseen, etten jäisi pitemmäksi aikaa tänne.
Olen tiennyt sen myös koko sen ajan kun olen asunut täällä.
Aina olen ajatellut että "no, kyllä mä muutaman kuukauden päästä asun taas Suomessa, ja siellä voin taas hengittää"
Surullisinta mulle on jättää mun ihanat ystävät ja sisko tänne. (sekä kissa, ja tämä talo!)
Töiden jättäminen ei sureta yhtään.
Lontoo on nuorten ja opiskelijoiden bilettämiskaupunki, enkä mä ole hyvä bilettämään.
Mä rakastan mun tylsiä juttuja.
Epäilen että Nina ja Jim ajattelee, ettei mulla ole tarpeeksi hyviä syitä muuttaa Suomeen.
Mutta mä sanoisin, ettei mulla ole tarpeeksi hyviä syitä jäädä Lontooseen. (eikä sen pitäisi olla mitenkään loukkaus heille. He ovat mulle niin rakkaita, mutten voi elää täällä elämää, joka ei sovi mulle, vain heidän vuokseen)
Juttu on niin, että kun elin Suomessa, mulla oli aikaa olla luova. Ja vieläpä ystävieni kanssa! Miten mahtavaa.
Mun tarvii saada olla luova, se tekee mut onnelliseksi. Tarvin aikaa ihan itselleni, pianon kanssa, tai kynän ja paperin kanssa, tai maalaillen, tai jopa lauleskellen (jep), tai kehitellen koreografioita, tai ottaen valokuvia, tai muuta sellaista. Rakastan myös kirjojen lukemista, ja kaikkea "tylsää ja rauhallista".
Suomi on täydellinen tuohon. Mulla oli siellä aikaa.
Täällä olen aina töissä, ja jos en ole, mä nukun kun mua väsyttää. Jos mulla on vapaapäivä ja tahdon tavata kavereita, se ei ole niin helppoa, he ovat myös kiireisiä, ja ovat vapaalla ainoastaan viikonloppuisin, jolloin mä olen hyvin kiireinen töissä.
Kun muutin tänne, sanoin hyvästit luovuudelleni.
Elämä oli heti niin erilaista, että ajattelin jo tammikuussa, kun muutin tänne, etten tule asumaan täällä paria kuukautta pidempään.
Parin kuukauden päästä mulla oli kuitenkin työpaikka, ja olin just tutustunut uusiin ihmisiin, ja ajattelin että no, ehkä pysyn täällä kesään asti, ja sitten palaan.
Keväällä kuitenkin kaikki sanoi mulle että "Milka sun täytyy viettää kesä Lontoossa. Lontoo on parhaimmillaan kesällä", ja mä ajattelin että "Nooo, might as well..." en ollut koskaan käynyt Lontoossa kesällä.Ja olin just oppinut puhumaan englantiakin paljon paremmin.
Ajattelin koko kesän että muutan kesän jälkeen Suomeen, mutta sitten mun kaverit tuli täällä käymään.
Juttelin heidän kanssaan asiasta, ja päätin että jään Jouluun asti. Ja se olikin mun maksimi aika täällä, mitä olin Suomessa suunnitellut. Olin suunnitellut että vähintään 3 kuukautta, enintään vuosi.
Uskon kyllä että rakkaat kämppikseni tiesi koko ajan että tulen muuttamaan ennemmin tai myöhemmin, ne vaan toivoi että myöhemmin.
Enkä mä voinut ottaa asiaa usein puheeksi, koska jos vihjasin jotain että olisin pian muuttamassa ehkä, niin reaktio oli jotenkin niin.... vaikea.
Joten päätin kertoa heille Suomen matkani jälkeen. Ajattelin että se kävisi järkeen, ja että sitten ne voisi ymmärtää paremmin miksi tahdon muuttaa. Asiahan kävi selväksi, mutta musta tuntuu ettei ne ihan ymmärtäneet että olin suunnitellut muuttoa koko tämän ajan .
Varmasti he ajattelevat mun parastani. He vain näkevät oman versionsa tästä jutusta. Osaltaan se on mun syytäni, kun en koko ajan tehnyt heille selväksi että viimeistään Jouluna muutan. Vaikka olisin niin tehnyt, he eivät olisi tykänneet mun valinnastani yhtään.
Mun mielestä mun pitää ajatella sitä, että oonko mä onnellinen täällä vai en. Suoraan voin sanoa, etten ole.
Olen kyllä yrittänyt koko ajan. En ole avautunut onnettomuudestani heille, koska en tahdo tehdä heitä surulliseksi.
Kuulostaa typerältä, ja ehkä olenkin tässä vähän typerä, mutten pysty jakamaan ihmisille negatiivisia tunteita tai tapahtumia. (paria harvaa poikkeusta lukuun ottamatta. Blogiin on myös helpompi kirjoittaa juttuja, kun en saa suoraa reaktiota keltään takaisin. haha, kiitos.
Olen tottunut hoitamaan negatiiviset tunteeni itse ilman apua.
Olen myös tottunut mielummin olemaan se, joka kuuntelee muiden huolia, kuin itse kertoa huolistaan.
Se diili sopii ihan mulle, en valita, mutta silloin ihmiset eivät myöskään opi täysin tuntemaan mua, tai en päästä heitä lähelleni.
En vain tahdo murehduttaa ihmisiä sellaisella mitättömällä yksityiskohdalla, että jos mua vaikka masentaa.
Olen kyllä oppinut täällä paljon, esim pyrkimään positiiviseen ajatteluuun vaikeissa olosuhteissa.
Lontoo on ihana kaupunki, tavallaan. Mulla on ihan huippu kavereita täällä (joita näen harvoin), Kirkko on aivan m a h t a v a ( sinnekin menen harvoin). Mulla on ihana koti täällä, jossa musta jopa tuntuu että musta pidetään huolta. (Mutta kotonakin olen aika harvoin, tai jos olen, olen usein yksin, kun muut on töissä.)
Mille mulla sitten riittää aikaa täällä? No töilleni. Ihkua. Se olikin se ainoa asia josta en todellakaan pidä täällä.
Töiden vaihtaminen ei enää kiinnosta. Mun useat työkaverit, jotka on asunut Lontoossa vuosia (osa on jopa brittiläisiä), sanovat että tämä työ on paras työ mitä heillä on Lontoossa ollut. Ja he ovat olleet monessa paikassa. Epäilen siis, etten ole niin onnekas, että löytäisin mitään parempaa. Ja jos löytäisinkin, silloinkin tahtoisin muuttaa Helsinkiin.
Olen sanonut tämän ennenkin, mutta jos olisin muuttanut jonkun muun katon alle Lontoossa, olisin lähtenyt aikoja sitten takaisin Suomeen.
Ja nyt varoitan teitä Suomalaisia jo etukäteen,( etten tee taas samaa virhettä,) että luultavasti en jää Suomeen ikuisesti.
Hartaimpien blogini lukijoiden pitäisi muistaa, että mä tulen levottomaksi ja masentuneeksi, jos pysyn yhdessä ja samassa paikassa liian kauan.
Näyttää siltä, että vuosi on se aika.
Kuka tietää, jos sinnittelisin yli vuoden tietyssä paikassa, voisin ehkä kotiutuakin ja jämähtää sinne loppu elämäkseni. Epäilen silti vahvasti. Rakastan muutoksia.
Miksi koin tarvetta jakaa tämän kaiken tänne?
Lähinnä, koska tahdoin nähdä edessäni tekstinä ajatukseni, ja organisoida ne, jotta ehkä löytäisin vastauksen, tai löytäisin uskon ja luottamuksen päätöksiini, tai tuleviin päätöksiini.
Tässä vähän linkkejä, jotka kevensi mun mieltäni:
sunnuntai 10. marraskuuta 2013
väsymys ja viattomuus
Huh, kyllä väsyttää.
Oon vähän huolestunut, koska mua ei ole väsyttänyt 3 viikkoon lainkaan (koko sen ajan kun olen ollut syömättä lihaa).
En tiedä että mikä nyt on. Toisaalta, nyt olen parina päivänä ollut vähän huolimaton ruoka/juoma valiostani.
Esim töissä olen välillä vähän napsinut ankkaa. (anna kun selitän! En syö possua tai punaista lihaa, koska ajattelen ettei se ole terveellistä. En syö kanaa, koska niitä kasvatetaan hemmetti jollain hormooneilla, mutta ankka... se on kuin kana, muttei yhtä suosittu, eli tuskin niitä kasvatetaan hormoneilla). Mutta toisaalta, vaikka mitä selityksiä mulla olisi tuon ankan syöntiin, tunsin kyllä heti että se ei ole terveellistä, kun sitä söin.
Taidan jättää sen. Ei se edes loppujen lopuksi ole niin hyvää.
Nyt mun ruokavalio hulluuttani vain yllyttää se, että yksi mun työkaveri kertoi, että hänen äitinsä on ollut kasvissyöjä 12 vuotiaasta asti (on nyt 45), ja hän on tosi nuorekas ja energinen ja kaunis.
Onhan se tutkittua että kasvissyöjät elää pitempään. Jos osaa syödä oikein.
Asiasta toiseen.
Mulla on lähipäivinä ollut sydämellä sellainen aihe kuin viattomuus.
Viattomuus ei ole muodissa.
Sen näkee jo ihan siitä, kun seuraa lapsia/teinejä, kun ne yrittää uskotella toisilleen, etteivät ole viattomia enää. On coolia, että on paljon kaikenlaisia kokemuksia.
Useille saattaa tulla sanasta viaton mieleen joko lapsi, tai lapsellinen. Ehkä jopa tyhmä.
Siksi varhaisnuoret haluaa päästä viattoman maineestaan nopeasti, koska tahtovat osoittaa etteivät ole lapsia enää.
Itse ajattelen viattomuudesta toisin. Mielestäni se ei ole typeryyden tai lapsellisuuden merkki, vaan päin vastoin, se on merkki vastuullisuudesta ja kypsyydestä, sekä merkki siitä, että pitää itseään arvokkaana: tuntee oman arvonsa, eikä tingi siitä. Viattomuus on vähän kuin puhtautta.
Viaton ajattelee puhtaasti muista ihmisistä sekä itsestään. Se voi olla myös korkeaa moraalia.
Koska "viattomat" koetaan nuoriksi ja lapsellisiksi, heitä pyritään aina opettamaan: annetaan elämän neuvoja (eikä mitään hyviä sellaisia yleensä).
Viattomista ajatellaan, etteivät he ole kovinkaan fiksuja.
Mietin että miksi?
Miksei viattomuus ja kypsä viisaus voisi olla samassa paketissa?
Entä miksei korkean moraalin omaava ihminen voisi olla kaunis ja puoleensa vetävä?
Miksei viisaus ja kauneus voisi asua samassa ihmisessä??
Noihin kysymyksiin päädyn aina välillä. Varsinkin jotkut sellaiset miehet(en nyt tahdo yleistää!) jotka pitävät minua kauniina, eivät pysty hyväksymään sitä, etten ole mikään tyhjäpää. Usein nuo miehet eivät myöskään pysty hyväksymään sitä, etten ole heistä kiinnostunut. Haha. (en tiedä miksi nauroin. Se ei oikeastaan ole hauskaa. Yhyy.) Mutta sitten taas miehet, jotka eivät ole minusta sillä tavalla kiinnostuneita, itseasiassa hyväksyvät luonteeni ja pitävät siitä. Noihin edellä kuvattuihin miehiin sisältyy kaikki työpaikkani miehet.
Enkä ole ainoa joka marisee tästä aiheesta. Minulla on kavereita, joiden kanssa olen jutellut aiheesta.
Varmaan arvaatte että tänään sain taas taistella hermojeni kanssa töissä, kun jotkut työkaverit käyttäytyi idioottimaisesti.
Olen oppinut arvostamaa itseäni enemmän. Tiedän nyt, ettei mun tarvi miellyttää ihmisiä ollakseni arvokas. Mun ei tarvi kestää kaikenlaista käytöstä. Mun ei tarvi myöskään ottaa ihmisten "opetusta" vastaan, koska se on usein vastoin mun arvojani ja uskoai, sekä itse tiedän mielestäni paremmin.
Tunnen suorastaan jonkinlaista pyhää suuttumusta tästä asiasta :D
Jos on viaton, ja omaa vahvan moraalisen selkärangan, se ei tarkoita sitä että on vähän tyhmä ja hukassa, ja kaipaisi kovasti jonkun (siis miehen) lempeää opastusta sekä elämän neuvoja.
No joo, pitäis varmaan mennä nukkumaa. Huomenna aamuvuoro. Kissa nukkuu tällä kertaa täsmälleen keskellä sänkyä, peiton päällä.........
Nyt en löydä mitään hauskaa videota tai mitään muutakaan :D hyvää yötä sitten vaan.
Oon vähän huolestunut, koska mua ei ole väsyttänyt 3 viikkoon lainkaan (koko sen ajan kun olen ollut syömättä lihaa).
En tiedä että mikä nyt on. Toisaalta, nyt olen parina päivänä ollut vähän huolimaton ruoka/juoma valiostani.
Esim töissä olen välillä vähän napsinut ankkaa. (anna kun selitän! En syö possua tai punaista lihaa, koska ajattelen ettei se ole terveellistä. En syö kanaa, koska niitä kasvatetaan hemmetti jollain hormooneilla, mutta ankka... se on kuin kana, muttei yhtä suosittu, eli tuskin niitä kasvatetaan hormoneilla). Mutta toisaalta, vaikka mitä selityksiä mulla olisi tuon ankan syöntiin, tunsin kyllä heti että se ei ole terveellistä, kun sitä söin.
Taidan jättää sen. Ei se edes loppujen lopuksi ole niin hyvää.
Nyt mun ruokavalio hulluuttani vain yllyttää se, että yksi mun työkaveri kertoi, että hänen äitinsä on ollut kasvissyöjä 12 vuotiaasta asti (on nyt 45), ja hän on tosi nuorekas ja energinen ja kaunis.
Onhan se tutkittua että kasvissyöjät elää pitempään. Jos osaa syödä oikein.
Asiasta toiseen.
Mulla on lähipäivinä ollut sydämellä sellainen aihe kuin viattomuus.
Viattomuus ei ole muodissa.
Sen näkee jo ihan siitä, kun seuraa lapsia/teinejä, kun ne yrittää uskotella toisilleen, etteivät ole viattomia enää. On coolia, että on paljon kaikenlaisia kokemuksia.
Useille saattaa tulla sanasta viaton mieleen joko lapsi, tai lapsellinen. Ehkä jopa tyhmä.
Siksi varhaisnuoret haluaa päästä viattoman maineestaan nopeasti, koska tahtovat osoittaa etteivät ole lapsia enää.
Itse ajattelen viattomuudesta toisin. Mielestäni se ei ole typeryyden tai lapsellisuuden merkki, vaan päin vastoin, se on merkki vastuullisuudesta ja kypsyydestä, sekä merkki siitä, että pitää itseään arvokkaana: tuntee oman arvonsa, eikä tingi siitä. Viattomuus on vähän kuin puhtautta.
Viaton ajattelee puhtaasti muista ihmisistä sekä itsestään. Se voi olla myös korkeaa moraalia.
Koska "viattomat" koetaan nuoriksi ja lapsellisiksi, heitä pyritään aina opettamaan: annetaan elämän neuvoja (eikä mitään hyviä sellaisia yleensä).
Viattomista ajatellaan, etteivät he ole kovinkaan fiksuja.
Mietin että miksi?
Miksei viattomuus ja kypsä viisaus voisi olla samassa paketissa?
Entä miksei korkean moraalin omaava ihminen voisi olla kaunis ja puoleensa vetävä?
Miksei viisaus ja kauneus voisi asua samassa ihmisessä??
Noihin kysymyksiin päädyn aina välillä. Varsinkin jotkut sellaiset miehet(en nyt tahdo yleistää!) jotka pitävät minua kauniina, eivät pysty hyväksymään sitä, etten ole mikään tyhjäpää. Usein nuo miehet eivät myöskään pysty hyväksymään sitä, etten ole heistä kiinnostunut. Haha. (en tiedä miksi nauroin. Se ei oikeastaan ole hauskaa. Yhyy.) Mutta sitten taas miehet, jotka eivät ole minusta sillä tavalla kiinnostuneita, itseasiassa hyväksyvät luonteeni ja pitävät siitä. Noihin edellä kuvattuihin miehiin sisältyy kaikki työpaikkani miehet.
Enkä ole ainoa joka marisee tästä aiheesta. Minulla on kavereita, joiden kanssa olen jutellut aiheesta.
Varmaan arvaatte että tänään sain taas taistella hermojeni kanssa töissä, kun jotkut työkaverit käyttäytyi idioottimaisesti.
Olen oppinut arvostamaa itseäni enemmän. Tiedän nyt, ettei mun tarvi miellyttää ihmisiä ollakseni arvokas. Mun ei tarvi kestää kaikenlaista käytöstä. Mun ei tarvi myöskään ottaa ihmisten "opetusta" vastaan, koska se on usein vastoin mun arvojani ja uskoai, sekä itse tiedän mielestäni paremmin.
Tunnen suorastaan jonkinlaista pyhää suuttumusta tästä asiasta :D
Jos on viaton, ja omaa vahvan moraalisen selkärangan, se ei tarkoita sitä että on vähän tyhmä ja hukassa, ja kaipaisi kovasti jonkun (siis miehen) lempeää opastusta sekä elämän neuvoja.
No joo, pitäis varmaan mennä nukkumaa. Huomenna aamuvuoro. Kissa nukkuu tällä kertaa täsmälleen keskellä sänkyä, peiton päällä.........
Nyt en löydä mitään hauskaa videota tai mitään muutakaan :D hyvää yötä sitten vaan.
lauantai 9. marraskuuta 2013
Fenton
No niin!
Mä en olekaan ainoa joka jättää Drunken Monkeyn pian. Mun lisäksi kaksi parasta työntekijää lähtee menemään: Manny ja Vero.
Manny 2 viikon päästä, minä noin 5 viikon päästä ja Vero noin 6 viikon päästä.
Voi Monkey... Mitä teet ilman meitä?
Töissä oli ihan perus. Kiireistä.
Mulla on taas jostain syystä voimaa tehdä töitä vaikka kuinka paljon, kun jotkut mun työkaverit valittaa joka päivä ettei ne jaksa enää.
Tai siis, en mä siitä työstä nauti, mutta musta tuntuu etten ole jatkuvasti hermoromahduksen partaalla enää.
Ja oikeasti, musta tuntuu että moni Monkeyssä on hermoromahduksen partaalla.
Tänään työskentelin Veron kanssa keittiöllä. Juteltiin, että tämä työ kehittää jotain vihanhallinta kykyjä.
Aina on pakko pitää pää kylmänä, koska vaikka sitä saisi jonkun sekokohtauksen, se ei auta mitään.
Alan pitämään enemmän mun työkavereista. Oon aina vähän hidas tutustumaan ihmisiin, mutta kun tutustun, tutustun kunnolla.
Nyt olen kotona. Kissa nukkuu jälleen mun sängyssä. Se aina valitsee sängyn vasemman päädyn, just sen puolen jolla mä tykkään nukkua. Nyt olen nukkunut sängyn oikealla puolella muutaman päivän Kissan takia.
http://www.youtube.com/watch?v=3GRSbr0EYYU
hihi
Psalmi 4.7 sinä annat sydämeeni suuremman ilon kuin heillä on runsaasta viljasta ja viinistä. :)
Mä en olekaan ainoa joka jättää Drunken Monkeyn pian. Mun lisäksi kaksi parasta työntekijää lähtee menemään: Manny ja Vero.
Manny 2 viikon päästä, minä noin 5 viikon päästä ja Vero noin 6 viikon päästä.
Voi Monkey... Mitä teet ilman meitä?
Töissä oli ihan perus. Kiireistä.
Mulla on taas jostain syystä voimaa tehdä töitä vaikka kuinka paljon, kun jotkut mun työkaverit valittaa joka päivä ettei ne jaksa enää.
Tai siis, en mä siitä työstä nauti, mutta musta tuntuu etten ole jatkuvasti hermoromahduksen partaalla enää.
Ja oikeasti, musta tuntuu että moni Monkeyssä on hermoromahduksen partaalla.
Tänään työskentelin Veron kanssa keittiöllä. Juteltiin, että tämä työ kehittää jotain vihanhallinta kykyjä.
Aina on pakko pitää pää kylmänä, koska vaikka sitä saisi jonkun sekokohtauksen, se ei auta mitään.
Alan pitämään enemmän mun työkavereista. Oon aina vähän hidas tutustumaan ihmisiin, mutta kun tutustun, tutustun kunnolla.
Nyt olen kotona. Kissa nukkuu jälleen mun sängyssä. Se aina valitsee sängyn vasemman päädyn, just sen puolen jolla mä tykkään nukkua. Nyt olen nukkunut sängyn oikealla puolella muutaman päivän Kissan takia.
http://www.youtube.com/watch?v=3GRSbr0EYYU
hihi
Psalmi 4.7 sinä annat sydämeeni suuremman ilon kuin heillä on runsaasta viljasta ja viinistä. :)
perjantai 8. marraskuuta 2013
Hello
Eipä tässä mitään tärkeää tai edes kiinnostavaa sanottavaa ole, kunhan tulin sanomaan että moi.
Töistä en jaksa edes puhua. Ei ollut paha päivä, mutta ei vaan kiinnosta puhua töistä.
Poltin tänään sormeni. Ylikuuma tuikkukippa.
Kun pääsin kotiin, herra Kissa oli mun huoneessa. Ketään muuta ei ollut kotona kylläkään. Keittiössä oli ikkuna auki, joka tarkoittaa sitä, että joku oli päästänyt Kissan ulos ennen kuin lähti kotona, ja ikkunan sitä varten auki että Kissa voi hypätä siitä sisälle. Niin hän oli myös tehnyt. Mikä fiksu kissa.
Niin, kun tulin kotiin, ehdein hetken rentoutua omassa huoneessa, kunnes ulko-ovi kävi, ja Nina ja Elina tuli kotiin drinkeiltä. Sitten ne pyysikin mut jo alakertaan. Hauskaa oli seurata iloisia kämppiksiä. Jim on myös jossain teema pippaloissa. Ei ole vielä tullut kotiin.
Mun mielestä vähän harvinaisempaa että tämän talon asukkaat käy ulkona. Heh. Just saying.
Nyt mun pitäis olla jo nukkumassa, mutten jaksa. Oon niin väsynyt etten jaksa mennä nukkumaan. Höhöö.
http://www.youtube.com/watch?v=varlFj0W6UA
Nyt nukkumaan Milka, hyvänen aika!
Töistä en jaksa edes puhua. Ei ollut paha päivä, mutta ei vaan kiinnosta puhua töistä.
Poltin tänään sormeni. Ylikuuma tuikkukippa.
Kun pääsin kotiin, herra Kissa oli mun huoneessa. Ketään muuta ei ollut kotona kylläkään. Keittiössä oli ikkuna auki, joka tarkoittaa sitä, että joku oli päästänyt Kissan ulos ennen kuin lähti kotona, ja ikkunan sitä varten auki että Kissa voi hypätä siitä sisälle. Niin hän oli myös tehnyt. Mikä fiksu kissa.
Niin, kun tulin kotiin, ehdein hetken rentoutua omassa huoneessa, kunnes ulko-ovi kävi, ja Nina ja Elina tuli kotiin drinkeiltä. Sitten ne pyysikin mut jo alakertaan. Hauskaa oli seurata iloisia kämppiksiä. Jim on myös jossain teema pippaloissa. Ei ole vielä tullut kotiin.
Mun mielestä vähän harvinaisempaa että tämän talon asukkaat käy ulkona. Heh. Just saying.
Nyt mun pitäis olla jo nukkumassa, mutten jaksa. Oon niin väsynyt etten jaksa mennä nukkumaan. Höhöö.
http://www.youtube.com/watch?v=varlFj0W6UA
Nyt nukkumaan Milka, hyvänen aika!
keskiviikko 6. marraskuuta 2013
vapaapäivän juhlintaa
Voi olinkin unohtanut miten kiva Agne on!
En ollut nähnyt sitä tyttöä 5 kuukauteen, ja tänään päätettiin mennä kahville Covent Gardeniin.
Tiettekö, on sellasia kavereita, joita voi olla näkemättä useita kuukausia, ja kun taas tapaa hänet, se ei ole mitenkään kankeaa tai akwardia, vaan täysin luonnollista ja hauskaa!
Agne on mulle yksi niistä ihmisistä.
Agne on ujo ihminen. Samoin kuin minä. Mutta me ollaankin molemmat jo vähän voitettu ujouttamme.
Tajusin, että kaikki mun parhaimmat ystävät on jokainen omalla tavallaan tosi ujoja ihmisiä.
Sitten on sellaisia ihmisiä, jotka ei ole lainkaan ujoja. En voi tajuta heitä.
Usein en päädy heidän ystäväkseen, koska hekään eivät ymmärrä minua.
Tänään oli tosiaan mun vapaapäivä..
Tein Ninalle smoky eye meikin. Siitä tuli ihan kiva, vaikka valaistus olisi voinut olla parempi.
Aion harjoitella meikkaustaitojani Ninaan tästä lähin useammin.
Kissa nukkuu jälleen mun sängyssäni. Tiedän, että tuo elävä herätyskello tulee herättämään mut joskus viiden, kuuden aikaan aamulla, mutten siltikään voi vastustaa sen söpöyttä.
Tämä on nyt asiasta toiseen, mutta lähiaikoina olen pistänyt merkille, miten onnettoman näköisiä ihmisiä Lontoossa on. Esim ihan central linella kun matkustaa, ja jos avaa silmänsä ja katselee salaa ympärilleen, näkee vain onnettomia ihmisiä.
Ehkä se, että mä en ole onneton enää, saa mut kääntämään katseeni omasta kurjuudestani, ja näkemään muiden kurjuuden.
Mulla on teoria, että jokainen ihminen on rikki.
Jokaisella ihmisellä on oma aivan uniikki tarinansa, mikä heidät onkaan rikkonut.
Useat ihmiset rikkoo ihan oma perhe, lapsuudessa.
Myös ihmissuhteet rikkoo monia.
Sitten jotkut myös rikkoo itseään.
Kun vauva syntyy tähän maailmaan, hän on vielä viaton, ehjä ja puhdas. Mutta hän on myös äärettömän haavoittuvainen. Siksi lähes saman tien, moni pikku asia (tai suurempikin asia) alkaa rikkomaan häntä.
Oma perhe, vanhemmat. Ihmiset ympärillä (tekemillään ja tekemättömillään asioilla)
Tällä rikkinäisyydellä voi olla monia nimiä: ujous, masennus, mielenterveys ongelmat jne.
Useat ihmiset kaipaa jonkinlaista pelastajaa itselleen. Esim kumppanin, joka pelastaa yksinäisyydeltä ja masennukselta... Kumppanin joka on täydellisen epäitsekäs, rakastaa pyyteettömästi, omistautuu tälle ihmiselle täysin, sekä täyttää hänen elämänsä, ja sen sydämessä olevan tyhjän aukon (jollaisen väitän jokaisella olevan. Sitä voi yrittää täyttää millä vain ,mutta siellä se on ja pysyy)
Esim leffat voi saada ihmiset unelmoimaan tuollaisesta.
Mutta tuo ei ole todellisuudessa mahdollista! Koska ihmiset on vain ihmisiä.
Kaikki ovat rikkoutuneet jossain vaiheessa elämää.
Miten ihminen, joka on myös rikkinäinen, eikä välttämättä ole osannut hoitaa haavojaan, voisi rakastaa täydellisen epäitsekkäästi ja pyyteettömästi?
Väitän että tuossa on yksi syy miksi nykyään ihmiset eroaa niin helposti.
Kaikki on rikkinäisiä, ja tuntuu että nykyään vielä rikkinäisempiä.
Ja elokuvista ja muusta ollaan saatu sellainen idea, että kumppanin tulisi olla täydellinen.
Mutta minun itseni ei tarvitse muuttua.
Ja sitten tuntuu että ihmiset olisi nykyään myös paljon lyhyt hermoisempia.
Ensimmäinen kunnon riita, ja sitten jo erotaan.
Väitän että jokainen ihminen haluaa palvoa jotain.
Kuulostaa aika rajulta, mutta niin meidät on luotu.
Usein ihmiset haluaa palvoa joko itseään, tai toista ihmistä.
Joko ajattelee itsensä olevan maailman napa, tai joku, tai jokin muu on.
Ongelma on se, että niin kauan kuin ihminen palvoo itseään tai toista ihmistä tai vaikkapa rahaa, hän ei parannu, ja se tyhjä aukko sydämessä pysyy tyhjänä.
Mutta jos hän palvoo Jumalaa, se tyhjä aukko sydämessä täyttyy,
Silloin pääsee myös paranemaan haavoistaan (huom,. henk.koht. kokemuksia!)
tällaisia ajatuksia tänä iltana. Kello on jo hurjan paljon, menen Kissan seuraksi nukkuu. Öit.
En ollut nähnyt sitä tyttöä 5 kuukauteen, ja tänään päätettiin mennä kahville Covent Gardeniin.
Tiettekö, on sellasia kavereita, joita voi olla näkemättä useita kuukausia, ja kun taas tapaa hänet, se ei ole mitenkään kankeaa tai akwardia, vaan täysin luonnollista ja hauskaa!
Agne on mulle yksi niistä ihmisistä.
Agne on ujo ihminen. Samoin kuin minä. Mutta me ollaankin molemmat jo vähän voitettu ujouttamme.
Tajusin, että kaikki mun parhaimmat ystävät on jokainen omalla tavallaan tosi ujoja ihmisiä.
Sitten on sellaisia ihmisiä, jotka ei ole lainkaan ujoja. En voi tajuta heitä.
Usein en päädy heidän ystäväkseen, koska hekään eivät ymmärrä minua.
Tänään oli tosiaan mun vapaapäivä..
Tein Ninalle smoky eye meikin. Siitä tuli ihan kiva, vaikka valaistus olisi voinut olla parempi.
Aion harjoitella meikkaustaitojani Ninaan tästä lähin useammin.
Kissa nukkuu jälleen mun sängyssäni. Tiedän, että tuo elävä herätyskello tulee herättämään mut joskus viiden, kuuden aikaan aamulla, mutten siltikään voi vastustaa sen söpöyttä.
Tämä on nyt asiasta toiseen, mutta lähiaikoina olen pistänyt merkille, miten onnettoman näköisiä ihmisiä Lontoossa on. Esim ihan central linella kun matkustaa, ja jos avaa silmänsä ja katselee salaa ympärilleen, näkee vain onnettomia ihmisiä.
Ehkä se, että mä en ole onneton enää, saa mut kääntämään katseeni omasta kurjuudestani, ja näkemään muiden kurjuuden.
Mulla on teoria, että jokainen ihminen on rikki.
Jokaisella ihmisellä on oma aivan uniikki tarinansa, mikä heidät onkaan rikkonut.
Useat ihmiset rikkoo ihan oma perhe, lapsuudessa.
Myös ihmissuhteet rikkoo monia.
Sitten jotkut myös rikkoo itseään.
Kun vauva syntyy tähän maailmaan, hän on vielä viaton, ehjä ja puhdas. Mutta hän on myös äärettömän haavoittuvainen. Siksi lähes saman tien, moni pikku asia (tai suurempikin asia) alkaa rikkomaan häntä.
Oma perhe, vanhemmat. Ihmiset ympärillä (tekemillään ja tekemättömillään asioilla)
Tällä rikkinäisyydellä voi olla monia nimiä: ujous, masennus, mielenterveys ongelmat jne.
Useat ihmiset kaipaa jonkinlaista pelastajaa itselleen. Esim kumppanin, joka pelastaa yksinäisyydeltä ja masennukselta... Kumppanin joka on täydellisen epäitsekäs, rakastaa pyyteettömästi, omistautuu tälle ihmiselle täysin, sekä täyttää hänen elämänsä, ja sen sydämessä olevan tyhjän aukon (jollaisen väitän jokaisella olevan. Sitä voi yrittää täyttää millä vain ,mutta siellä se on ja pysyy)
Esim leffat voi saada ihmiset unelmoimaan tuollaisesta.
Mutta tuo ei ole todellisuudessa mahdollista! Koska ihmiset on vain ihmisiä.
Kaikki ovat rikkoutuneet jossain vaiheessa elämää.
Miten ihminen, joka on myös rikkinäinen, eikä välttämättä ole osannut hoitaa haavojaan, voisi rakastaa täydellisen epäitsekkäästi ja pyyteettömästi?
Väitän että tuossa on yksi syy miksi nykyään ihmiset eroaa niin helposti.
Kaikki on rikkinäisiä, ja tuntuu että nykyään vielä rikkinäisempiä.
Ja elokuvista ja muusta ollaan saatu sellainen idea, että kumppanin tulisi olla täydellinen.
Mutta minun itseni ei tarvitse muuttua.
Ja sitten tuntuu että ihmiset olisi nykyään myös paljon lyhyt hermoisempia.
Ensimmäinen kunnon riita, ja sitten jo erotaan.
Väitän että jokainen ihminen haluaa palvoa jotain.
Kuulostaa aika rajulta, mutta niin meidät on luotu.
Usein ihmiset haluaa palvoa joko itseään, tai toista ihmistä.
Joko ajattelee itsensä olevan maailman napa, tai joku, tai jokin muu on.
Ongelma on se, että niin kauan kuin ihminen palvoo itseään tai toista ihmistä tai vaikkapa rahaa, hän ei parannu, ja se tyhjä aukko sydämessä pysyy tyhjänä.
Mutta jos hän palvoo Jumalaa, se tyhjä aukko sydämessä täyttyy,
Silloin pääsee myös paranemaan haavoistaan (huom,. henk.koht. kokemuksia!)
tällaisia ajatuksia tänä iltana. Kello on jo hurjan paljon, menen Kissan seuraksi nukkuu. Öit.
tiistai 5. marraskuuta 2013
Coffee+cake+Linn=lovely
Ah! Vihdoin kotona. <3
Tänään mulla oli iltavuoro, mutta menin ennen sitä kahville Linnin kanssa.
Olipas ihanaa nähdä ystävää pitkästä aikaa.
Menimme tapamme mukaan söpöön kahvilaan, ja istuimme siellä pari tuntia juoruillen.
Lovely.
Töissä oli suht rauhallinen päivä. Siis muille tarjoilijoille.
Minä olin vapaaehtoisesti päättänyt työskennellä keittiöllä tänään, kun tiesin ettei kukaan muu halua.
Huomenna meille tulee joku ruoka-terveys-tarkistaja, joten siitä syystä sain siivota koko päivän keittiötä.
Se keittiö ei menisi ikinä läpi Suomessa tuollaisesta tarkastuksesta, haha, mutta luulen että täällä se kelpaa.
Jotkut mun työkaverit vihaa siivoamista. Mulle siivoaminen ei ole ongelma laisinkaan. Siinä on jotain tyydyttävää tehdä asioista nättejä ja puhtaita. Ehkä olen vähän outoa siivousfriikki. Vielä oudommalta se teistä voisi kuulostaa, jos näkisitte makuuhuoneeni. Heh. En itsekään ymmärrä että miksi sitä on niin vaikea pitää siistinä. Keittiötä ja kylpyhuonetta sekä yleisiä tiloja siivoan jatkuvasti, mutta oma huone.....
Työporukka oli ihan kiva tänään, paitsi assistant manageri joka tänään oli töissä, käyttäytyy välillä tosi hassusti. Siis pidän siitä ihmisestä, ja siksi olen huolissaan hänestä. Musta tuntuu että sillä on oikeasti jakautunut persoonallisuus. Tai sitten se on maanisdepressiivinen. Kun välillä se on ihan eri ihminen.
No joo, ehkä en juorua hänestä tänne. Sanon vaan että oon mielenkiinnolla seurannut sitä ihmistä töissä.
Nyt olen ihanalla säkkituolillani istumassa, läppäri sylissäni. Olen vaihtanut päälleni valtavan, ruman villapaidan, vetänyt hiukset pannalla taakse, pessyt meikkini ja pistänyt kakkulat nenälle. Jos työkaverit näkisi mut, ne ei tunnistaisi samaksi tytöksi. (Elän kaksoiselämää: olen salaisesti ruma nörtti)
Nyt aion syödä muroja, ja katsoa sarjoja läppäriltä.
Tässä vielä pari kiinnostavaa linkkiä teille:
http://www.viralnova.com/marriage-is-not-for-you/
http://www.uskonet.fi/palvelut/blogi/artikkelit/24/oletko_tietamattasi_muslimi
Huvaa uota! <3
Tänään mulla oli iltavuoro, mutta menin ennen sitä kahville Linnin kanssa.
Olipas ihanaa nähdä ystävää pitkästä aikaa.
Menimme tapamme mukaan söpöön kahvilaan, ja istuimme siellä pari tuntia juoruillen.
Lovely.
Töissä oli suht rauhallinen päivä. Siis muille tarjoilijoille.
Minä olin vapaaehtoisesti päättänyt työskennellä keittiöllä tänään, kun tiesin ettei kukaan muu halua.
Huomenna meille tulee joku ruoka-terveys-tarkistaja, joten siitä syystä sain siivota koko päivän keittiötä.
Se keittiö ei menisi ikinä läpi Suomessa tuollaisesta tarkastuksesta, haha, mutta luulen että täällä se kelpaa.
Jotkut mun työkaverit vihaa siivoamista. Mulle siivoaminen ei ole ongelma laisinkaan. Siinä on jotain tyydyttävää tehdä asioista nättejä ja puhtaita. Ehkä olen vähän outoa siivousfriikki. Vielä oudommalta se teistä voisi kuulostaa, jos näkisitte makuuhuoneeni. Heh. En itsekään ymmärrä että miksi sitä on niin vaikea pitää siistinä. Keittiötä ja kylpyhuonetta sekä yleisiä tiloja siivoan jatkuvasti, mutta oma huone.....
Työporukka oli ihan kiva tänään, paitsi assistant manageri joka tänään oli töissä, käyttäytyy välillä tosi hassusti. Siis pidän siitä ihmisestä, ja siksi olen huolissaan hänestä. Musta tuntuu että sillä on oikeasti jakautunut persoonallisuus. Tai sitten se on maanisdepressiivinen. Kun välillä se on ihan eri ihminen.
No joo, ehkä en juorua hänestä tänne. Sanon vaan että oon mielenkiinnolla seurannut sitä ihmistä töissä.
Nyt olen ihanalla säkkituolillani istumassa, läppäri sylissäni. Olen vaihtanut päälleni valtavan, ruman villapaidan, vetänyt hiukset pannalla taakse, pessyt meikkini ja pistänyt kakkulat nenälle. Jos työkaverit näkisi mut, ne ei tunnistaisi samaksi tytöksi. (Elän kaksoiselämää: olen salaisesti ruma nörtti)
Nyt aion syödä muroja, ja katsoa sarjoja läppäriltä.
Tässä vielä pari kiinnostavaa linkkiä teille:
http://www.viralnova.com/marriage-is-not-for-you/
http://www.uskonet.fi/palvelut/blogi/artikkelit/24/oletko_tietamattasi_muslimi
Huvaa uota! <3
sunnuntai 3. marraskuuta 2013
Kahdet oharit ja Kissapatsas.
Tänään olin luvannut mennä Lidiyan seuraksi kirkkoon.
Me oltiin sovittu että tavataan kirkossa kello 13.15.
Tekstasin aamulla Lidiyalle että vieläkö hän on tulossa siihen tilaisuuteen, mutten saanut vastausta.
Niinpä lähdin itse kiireellä kirkkoon (heräsin myöhään), ja ajattelin että ehkä en itse niin paljon tahtoisi tällä kertaa mennä sinne, koska matkakin on ongelma (kun central line ei toimi).
Menin kuitenkin.
Matkalla kun olin jo puolessa välissä matkaa Lidiya tekstaa mulle että "sori, mutta mä en pääsekään tänään..."
Ajattelin että, no miksen menisi yksin kerran olen jo matkalla. Kivaa siitä tulee silti.
Tilaisuus oli ihana! En todellakaan kadu että menin sinne yksin. En ikinä kadu sitä. Hehe.
Siellä oli tosi hauska puhuja, joka on myös psykologi. Yhdisti hienosti uskon ja tieteen ja taiteen.
Tilaisuuden jälkeen lähdin suoraa päätä takaisin kotiin päin. Katsos tiesin että Nina ja Jim palaa lomaltaan tänään, ja on kotona joskus 19 aikaan.
Olimme vieläpä suunnitelleet Saran kanssa, että Sara kokkaa heille, ja minä siivoan koko talon.
Alunperin olin suunnitellut että teen itse molemmat, mutta kun Sara vaati että saisi kokata heille, niin suostuin.
Kun pääsin kotiin, siivosin kaiken, ja siinä lähemmäs kuuden aikaan rupesin miettimään että "missäs Sara on..." Se ei ollut vielä kotona, joten soitin sille.
Sara sanoi ettei pääsekään kotiin ajoissa, koska oli missannut jonkun bussin, ja siksi ei tule kotiin pitkään aikaan.
Niinpä mulla oli se tunti aikaa keksiä jotain syötävää kotiin saapuville kämppiksille.
EIhän mun olisi tarvinnut, mutta halusin.
Joten tein jotain mihin kaapista löytyi ainekset: makaroonilaatikkoa.
Oli tosi ihanaa nähdä taas Ninaa ja Jimmyä.
Ne toi mulle tuliaiseksi milka suklaata, sekä upean kissapatsaan! Sellainen super värikäs istuva kissa, joka katsoo kieroon ja näyttää kiukkuiselta. Mahtavaa!!!
Sitten vietettiin loppuilta yhdessä. Syötiin mun erikoista kasvismakaroonilaatikkoa, johon vahingossa olin pistänyt erikoisia mausteita (tulisten mausteitten lisäksi kanelia ja sen sellaista.), kokkasin niin kiireellä, että hutiloin vähän. Heh.
Kissa on sekoillut tänään. Ensinnäkin heräsin yöllä siihen että se oli mun sääressäni kiinni kynsin ja hampain.
Heitin sen sitten ulos mun huoneesta. Koko päivän se on mua kiusannut! Hyökkäillyt mun kimppuuni.
Elina kertoi myös, että oli kuullut tänään kovaa maukumista meidän vessasta. Siis sellaista maukumista, että se ajatteli että nyt on elämästä ja kuolemasta kyse. Meni sitten katsomaan, ja löysi kissan vessanpytystä.
Siis niin että sen yläruumis oli sisällä vessanpytyssä, ja takaruumis oli vielä istuimella. Ei päässyt sieltä itse ylös.
Tyhmä Kissa.
Sitten tänään vielä, kun kokkasin kauheella kiireellä, se hyppi häiritsevästi aina siihen pöydälle, jossa tein milloin mitäkin. Laskin sen aina alas, ja sanoin että "EI". Viimeisen kerran kun laskin sen alas, se maukaisi tosi vihaisesti, ja lähti kävelemään hitaasti pois keittiöstä. Selkeästi loukkaantuneena.
Sanoin sitten sen perään että "anteeks Kissa! En mä tarkoittanut sitä." mutta se ei edes kääntynyt katsomaan mua, vaan käveli kylmästi pois. Meni ihan yläkertaan asti, mun pimeään huoneeseen angstaamaan.
Anyway, nyt aion valvoa myöhään ja piirtää ja lueskella ja mietiskellä elämän suuria mysteerejä.
Vai katsoisko telkkaria?
Moi.
Me oltiin sovittu että tavataan kirkossa kello 13.15.
Tekstasin aamulla Lidiyalle että vieläkö hän on tulossa siihen tilaisuuteen, mutten saanut vastausta.
Niinpä lähdin itse kiireellä kirkkoon (heräsin myöhään), ja ajattelin että ehkä en itse niin paljon tahtoisi tällä kertaa mennä sinne, koska matkakin on ongelma (kun central line ei toimi).
Menin kuitenkin.
Matkalla kun olin jo puolessa välissä matkaa Lidiya tekstaa mulle että "sori, mutta mä en pääsekään tänään..."
Ajattelin että, no miksen menisi yksin kerran olen jo matkalla. Kivaa siitä tulee silti.
Tilaisuus oli ihana! En todellakaan kadu että menin sinne yksin. En ikinä kadu sitä. Hehe.
Siellä oli tosi hauska puhuja, joka on myös psykologi. Yhdisti hienosti uskon ja tieteen ja taiteen.
Tilaisuuden jälkeen lähdin suoraa päätä takaisin kotiin päin. Katsos tiesin että Nina ja Jim palaa lomaltaan tänään, ja on kotona joskus 19 aikaan.
Olimme vieläpä suunnitelleet Saran kanssa, että Sara kokkaa heille, ja minä siivoan koko talon.
Alunperin olin suunnitellut että teen itse molemmat, mutta kun Sara vaati että saisi kokata heille, niin suostuin.
Kun pääsin kotiin, siivosin kaiken, ja siinä lähemmäs kuuden aikaan rupesin miettimään että "missäs Sara on..." Se ei ollut vielä kotona, joten soitin sille.
Sara sanoi ettei pääsekään kotiin ajoissa, koska oli missannut jonkun bussin, ja siksi ei tule kotiin pitkään aikaan.
Niinpä mulla oli se tunti aikaa keksiä jotain syötävää kotiin saapuville kämppiksille.
EIhän mun olisi tarvinnut, mutta halusin.
Joten tein jotain mihin kaapista löytyi ainekset: makaroonilaatikkoa.
Oli tosi ihanaa nähdä taas Ninaa ja Jimmyä.
Ne toi mulle tuliaiseksi milka suklaata, sekä upean kissapatsaan! Sellainen super värikäs istuva kissa, joka katsoo kieroon ja näyttää kiukkuiselta. Mahtavaa!!!
Sitten vietettiin loppuilta yhdessä. Syötiin mun erikoista kasvismakaroonilaatikkoa, johon vahingossa olin pistänyt erikoisia mausteita (tulisten mausteitten lisäksi kanelia ja sen sellaista.), kokkasin niin kiireellä, että hutiloin vähän. Heh.
Kissa on sekoillut tänään. Ensinnäkin heräsin yöllä siihen että se oli mun sääressäni kiinni kynsin ja hampain.
Heitin sen sitten ulos mun huoneesta. Koko päivän se on mua kiusannut! Hyökkäillyt mun kimppuuni.
Elina kertoi myös, että oli kuullut tänään kovaa maukumista meidän vessasta. Siis sellaista maukumista, että se ajatteli että nyt on elämästä ja kuolemasta kyse. Meni sitten katsomaan, ja löysi kissan vessanpytystä.
Siis niin että sen yläruumis oli sisällä vessanpytyssä, ja takaruumis oli vielä istuimella. Ei päässyt sieltä itse ylös.
Tyhmä Kissa.
Sitten tänään vielä, kun kokkasin kauheella kiireellä, se hyppi häiritsevästi aina siihen pöydälle, jossa tein milloin mitäkin. Laskin sen aina alas, ja sanoin että "EI". Viimeisen kerran kun laskin sen alas, se maukaisi tosi vihaisesti, ja lähti kävelemään hitaasti pois keittiöstä. Selkeästi loukkaantuneena.
Sanoin sitten sen perään että "anteeks Kissa! En mä tarkoittanut sitä." mutta se ei edes kääntynyt katsomaan mua, vaan käveli kylmästi pois. Meni ihan yläkertaan asti, mun pimeään huoneeseen angstaamaan.
Anyway, nyt aion valvoa myöhään ja piirtää ja lueskella ja mietiskellä elämän suuria mysteerejä.
Vai katsoisko telkkaria?
Moi.
perjantai 1. marraskuuta 2013
MISSÄ KISSA ON?!
Voi ei, en löydä Kissaa mistään!
Ei vaan, kunhan halusin säikäyttää teidät. (ihan kuin kukaan teistä säikähtäisi tuosta. Pitäisikö säikäyttää Nina tekstiviestillä? Ei kannata... Nina on herkkä kissan suhteen.)
Päästin sen tänään ulos kun pääsin töistä. Oli jo ihan pimeää, mutta kun se maukui niin surkeasti oven edessä.
Sitten kun huhuilin sitä jonkin ajan päästä, sitä ei näkynyt eikä kuulunut missään. Säikähdin vähän, koska oli niin pimeää, ja ajattelin että on ihan mahdotonta löytää se niin pimeällä. Vielä kun se on musta.
Kyllä mä sitten sain sen sisälle houkuteltua loppujen lopuksi.
Otin kissan viereeni nukkumaan toissa yönä. En yleensä tee sitä koska se herää yöllä ja alkaa riehumaan.
Nyt se käyttäytyi aika kiltisti koko yön. Kyllä mä kerran heräsin siihen että se nuoli mun naamaani.
Huhhuh, kiva kasvokuorinta.Sen kieli on niin karhea että tuntuu kuin joku hieroisi mun naamaa hiekkapaperilla.
Sitten kun se sai pussailusta tarpeeksensa, se halusi leikkiä. Se napautti mua naamaan tassullaan ja juoksi karkuun, kuin sanoen "jahtaa mua! jahtaa mua!"
Lopulta menetin hermoni ja vein sen keittiöön. Niin, sehän olikin se syy miksen yleensä ota sitä viereeni.
Kissasta tuli mieleen: Mun työkaveri otti ihanan kissatatuoinnin ranteeseensa. Kokonaan musta kissa sivuprofiilista. Se näyttää IHAN meidän Kissalta. Sillä oli jopa samalainen hassu möhömaha kuin meidän Kissalla.
Tiettekö, mulla on outo olo ollut nyt muutaman päivän. Sanotaanko jotain viikon.
Ihan hyvällä tavalla outo.
Tuntuu että päivät menisi hitaammin. Tuntuu että en murehtisi mistään, ja eläisin vain hetkessä.
En tiedä mitä mulle on tapahtunut. Olen ollut niin kova murehtimaan aina.
En enää edes stressaa töissä melkein mitään. Vaikka olisi ihan hullun kiireinen päivä, en jaksa sitä stressata.
Ja arvatkaa mitä! Nyt mulla on myös loppunut ne sydämen ylikierros kohtaukset! Hyvä yhteen sattuma?
Nyt jotain viikon olen myös ruvennut ajattelemaan enemmän.
Tehän tiedätte että mä oon ennenkin tykännyt ajatella paljon. Mutta nyt tuntuu eriltä ajatella.
En ajattele enää stressaavia asioita hermostuneesti, vaan yhtä rauhallisesti kuin muitakin asioita. Tuntuu että mun ajatukset olisi kirkkaammat ja selkeämmät.
Voi olla että tämä on kytköksissä siihen ettei mua väsytä enää. Väsyneenähän ajatteleminen voi tuntua raskaalta. Ja voi helposti tulla negatiiviseksi tai kiukkuiseksi jos on väsynyt.
Ja miksi mua ei enää väsytä?
Koska olen muuttanut ruokavaliotani! Tadaa!
Eli jälleen, kaikki mun dieettini ansiota. Kun siis jätin muut lihat kuin kalan.
Voiko olla?
Tänään olin töissä Mile endissä taas pitkästä aikaa.
En ole ainakaan 6 viikkoon työskennellyt siellä.
Siellä on koko työporukka vaihtunut.
Ja nyt siellä on hirveän kivoja työntekijöitä.
On ihmeellistä miten joidenkin ihmisten kanssa vaan tulee toimeen niin hyvin, ja joidenkin kanssa ei lainkaan.
Mun mielestä sen huomaa tosi helposti jos ihminen on kiinnostunut yhtään tutustumaan, tai edes olemaan kohtelias. Jotkut on niin omissa maailmoissaan ettei ne jaksa. Tai sitten ne jopa ajattelee olevansa niin mun yläpuolella ettei viitsi vaivautua tutustumaan paremmin. Shorditchin Monkeyssä on pari tuollaista tyyppiä.
Mile endissä kaikki uudet tyypit oli hirveän kivoja!
Nyt mietin että olis kiva työskennellä siellä taas useammin.
Nyt aion leipoa leipää ja jumpata! Jee! Moikka?
Ps. missä Kissa oikeasti on? Varmaan mun huoneessa hengailemassa.
Ei vaan, kunhan halusin säikäyttää teidät. (ihan kuin kukaan teistä säikähtäisi tuosta. Pitäisikö säikäyttää Nina tekstiviestillä? Ei kannata... Nina on herkkä kissan suhteen.)
Päästin sen tänään ulos kun pääsin töistä. Oli jo ihan pimeää, mutta kun se maukui niin surkeasti oven edessä.
Sitten kun huhuilin sitä jonkin ajan päästä, sitä ei näkynyt eikä kuulunut missään. Säikähdin vähän, koska oli niin pimeää, ja ajattelin että on ihan mahdotonta löytää se niin pimeällä. Vielä kun se on musta.
Kyllä mä sitten sain sen sisälle houkuteltua loppujen lopuksi.
Otin kissan viereeni nukkumaan toissa yönä. En yleensä tee sitä koska se herää yöllä ja alkaa riehumaan.
Nyt se käyttäytyi aika kiltisti koko yön. Kyllä mä kerran heräsin siihen että se nuoli mun naamaani.
Huhhuh, kiva kasvokuorinta.Sen kieli on niin karhea että tuntuu kuin joku hieroisi mun naamaa hiekkapaperilla.
Sitten kun se sai pussailusta tarpeeksensa, se halusi leikkiä. Se napautti mua naamaan tassullaan ja juoksi karkuun, kuin sanoen "jahtaa mua! jahtaa mua!"
Lopulta menetin hermoni ja vein sen keittiöön. Niin, sehän olikin se syy miksen yleensä ota sitä viereeni.
Kissasta tuli mieleen: Mun työkaveri otti ihanan kissatatuoinnin ranteeseensa. Kokonaan musta kissa sivuprofiilista. Se näyttää IHAN meidän Kissalta. Sillä oli jopa samalainen hassu möhömaha kuin meidän Kissalla.
Tiettekö, mulla on outo olo ollut nyt muutaman päivän. Sanotaanko jotain viikon.
Ihan hyvällä tavalla outo.
Tuntuu että päivät menisi hitaammin. Tuntuu että en murehtisi mistään, ja eläisin vain hetkessä.
En tiedä mitä mulle on tapahtunut. Olen ollut niin kova murehtimaan aina.
En enää edes stressaa töissä melkein mitään. Vaikka olisi ihan hullun kiireinen päivä, en jaksa sitä stressata.
Ja arvatkaa mitä! Nyt mulla on myös loppunut ne sydämen ylikierros kohtaukset! Hyvä yhteen sattuma?
Nyt jotain viikon olen myös ruvennut ajattelemaan enemmän.
Tehän tiedätte että mä oon ennenkin tykännyt ajatella paljon. Mutta nyt tuntuu eriltä ajatella.
En ajattele enää stressaavia asioita hermostuneesti, vaan yhtä rauhallisesti kuin muitakin asioita. Tuntuu että mun ajatukset olisi kirkkaammat ja selkeämmät.
Voi olla että tämä on kytköksissä siihen ettei mua väsytä enää. Väsyneenähän ajatteleminen voi tuntua raskaalta. Ja voi helposti tulla negatiiviseksi tai kiukkuiseksi jos on väsynyt.
Ja miksi mua ei enää väsytä?
Koska olen muuttanut ruokavaliotani! Tadaa!
Eli jälleen, kaikki mun dieettini ansiota. Kun siis jätin muut lihat kuin kalan.
Voiko olla?
Tänään olin töissä Mile endissä taas pitkästä aikaa.
En ole ainakaan 6 viikkoon työskennellyt siellä.
Siellä on koko työporukka vaihtunut.
Ja nyt siellä on hirveän kivoja työntekijöitä.
On ihmeellistä miten joidenkin ihmisten kanssa vaan tulee toimeen niin hyvin, ja joidenkin kanssa ei lainkaan.
Mun mielestä sen huomaa tosi helposti jos ihminen on kiinnostunut yhtään tutustumaan, tai edes olemaan kohtelias. Jotkut on niin omissa maailmoissaan ettei ne jaksa. Tai sitten ne jopa ajattelee olevansa niin mun yläpuolella ettei viitsi vaivautua tutustumaan paremmin. Shorditchin Monkeyssä on pari tuollaista tyyppiä.
Mile endissä kaikki uudet tyypit oli hirveän kivoja!
Nyt mietin että olis kiva työskennellä siellä taas useammin.
Nyt aion leipoa leipää ja jumpata! Jee! Moikka?
Ps. missä Kissa oikeasti on? Varmaan mun huoneessa hengailemassa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)