Chriss heti paikalla sanoi mulle etta " sori mutta tanaan me ei tarvita sua taalla, voit menna takaisin kotiin. Liian vahan asiakkaita."
Ajattelin etta jes! Vapaapaiva, viimein!
Sitten Chriss muutti yllattaen mielensa ja kysyi jos voisin tyoskennella pari tuntia, pesten ikkunoita. Sanoin etta totta kai... (Saanhan siita rahaa, plus tykkaan ikkunoiden pesemisesta seka kaikenlaisesta asioiden puhdistamisesta. En tieda miksi.)
Oma vikani kun jain sinne vapaaehtoisesti, silla kun olin juuri pessyt ikkunat ja lahdossa kotiin, ravintolaan ryntasi kamala maara ihmisia syomaan. Se sama perus, mita aina tapahtuu.
Joten jainkin loppupaivaksi toihin. Eihan se olisi arsyttanyt tippaakaan, ellei Chriss olisi lupaillut aiemmin etta paasisin kotiin. Heh.
Tykkaan silti tyoskennella Mile endissa. Se on paljon rennompaa jollain tavalla.
Yhyy olen hammentynyt. En tieda enaa yhtaan mita haluan. Tosi arsyttava tunne.
En tieda haluanko muuttaa Helsinkiin vai jaada tanne vai menna jonnekin muualle.
Taalla on talla hetkella ihan mukavaa... Silti myos ajatus Helsingista on aika vetoava. Arsyttava epatietoisuuden tunne.
En ole koskaan ennen ollut tallaisessa tilanteessa.
Tykkaan siita kun tiedan kaiken mita haluan, ja voin suunnitella kaiken valmiiksi. Tiedan, vahan ehka tylsaa, mutta sellainen olen. Nyt en tieda yhtaan mitaan.
Tunnen itseni kylla, ja tiedan etta millaista elamaa tahdon elaa... Tahdon elaa just niinkuin tahdon. Jos se tarkoittaa sita etta opiskelen jotain outoa ja taiteellista, mista ei toden nakoisesti saa hyvapalkkaista tyota, niin teen sen. Onhan tama minun elamani, ja teen just niin kuin minua huvittaa, koska tama on minun elamani. Tai jos se tarkoittaa etten opiskele, vaan teen toita kuin hullu saastaakseni vaikka matkusteluun, teen just niin, koska tama on mun elamani ja tahdon nauttia elamasta viela kun elan taalla. Heh. Tai jos se tarkoittaa sita etta hankin itselleni sellaisen elaman kuin kaikilla muillakin tuntuu olevan, niin sekin on tervetullutta (vaikkakin epatodennakoista)... Tuntuu vain etta yhteiskunta nykyaan painostaa kaikenlaisiin juttuihin... Ja ihmiset elaa jonkinlaisen ihme pelon alla, ja tottelee yhteiskunnan "vaatimuksia"...
Yhteiskunta painostaa siihen etta pitaa olla menestynyt. Pitaa opiskella monta vuotta ja ankea tietoa ja taitoja aivoihinsa mahdollisimman paljon, jotta sitten myohemmin voisi saada mahdollisimman suuripalkkaisen tyon, ja voisi menestya urallaan. Ja sitten kun tuo on hallussa, pitaa menna naimisiin ja hankkia lapsi tai kaksi, ja kasvattaa heidatkin siihen uskoon etta kannattaa tehda toita kuin hullu ja opiskella kuin hullu. Mutta miksi kaikki tuo vaiva? Varsinkin jos ei nauti siita. Eiko olisikin mahtavaa jos kaikki tekisi sellaista tyota josta nauttii tai iloitsee? Maailmassa on monenlaisia ihmisia. On ihmisia jotka nauttii siivoamisesta (jossain maarin. Esim mina.) ihmisia jotka nauttii vanhusten hoitamisesta, ihmisia jotka nauttii opettamisesta jne. Ja sitten jos olisi jokin paskaduuni jota kukaan ei tahdo tehda, jokaisen pitaisi tehda vaikkapa tunnin sita per viikko.
Olen nero!
Valitettavasti maailma ei toimi nain.
En oikeastaan edes tieda miten maailma toimii. Tuntuu kuin "maailma" olisi ottanut ohjat kasiinsa, ja ihmiset olisi menettanyt otteensa, ja tottelee nyt vain kiltisti maailmaa.
Ma oon ottanut sellaisen elaman asenteen, etten oikein valita rahasta pakollista enempaa.
Miksi tuhlaisin koko elamani juosten rahan perassa. Tekeeko se minut onnelliseksi?
Mielummin tahdon ottaa selvaa, mita tahdon oikeasti tehda tyokseni, tai mita ylipaansa tahdon tehda elamani aikana. Silla elama on tosi lyhyt. Se on kuin yksi lyhyt hetki, joka vierahtaa vain ohi. Mita tahdon siina lyhyessa ajassa tehda?
Se on se juttu. En tieda.
Tuntuu etta juoksentelisin ympariinsa etsien mita tahdon tehda. Toivottavasti loydan sen ennen kuin kuolen.
Mita jarkea siina sitten olisi, elaa koko elamansa etsien kutsumustaan. Sitten kuolee pois eika toista mahdollisuutta ole. Hyi mika ajatus.
No, onneksi sentaan osaan iloita ja nauttia elamasta, vaikken "kutsumustani" ole viela loytanytkaan.
Se loytyy viela, odotan karsivallisesti. Ja jos kuolenkin huomenna, ei se mitaan, silla onhan minulla aika upea elama ollut (kaikki ei ehka sanoisi elamastani noin, mutta itse osaan arvostaa, plus mielestani se on jo nyt kokonaisuutena hieno tarina) ...
Jalleen kerran... yon jarkevat mietiskelyt. Kello on 01.58, menenpas tasta nukkumaan.
Tassa randomisti valittu sana: Hepr. 4:12-13
Jumalan sana on elava ja vakeva. Se on teravampi kuin mikaan kaksiterainen miekka, se iskee syvaan ja viiltaa halki sielun ja hengen, nivelet ja luiden ytimet, se paljastaa sisimmat aikeemme ja ajatuksemme. Jumalalta ei voi salata mitaan. Kaikki, mika on luotu, on avointa ja alastonta hanelle, jolle meidan on tehtava tili.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti