uni

Nyt se sitte on, se pitka viikonloppu kun olen aivan yksin kotona.
Nina ja Jim lahti sinne Amsterdamiin, ja Ida lahti mallimatkalleen Sydneyyn.

Etukateen ajattelin etta voi miten tylsaa ja ahdistavaa, olen yksin nelja paivaa...
Mutta tana aamuna kun herasin, mulla olikin niiiiiin vapaa olo!
Tajusin tassa, etta tamahan on kuin pieni loma minullekin!
Selitan: Suomessa rakastin omaa asuntoani, koska se oli mun oma pieni paratiisi, minne muilla ei ollut asiaa, ellen kutsunut heita kylaan. Taysin yksityinen ja ihanan rauhallinen paikka.
Nyt mulla on tuo sama, neljan paivan ajan! Voin vaikka nukkua olkkarissa jos silta tuntuu (ihan kuin en voisi tehda niin muutenkin... mutta...), voin jumpata missa tahansa talon yleisista tiloista pelkaamatta etta joku tulee kotiin ja sitten se olis noloa (ei se oikeesti nyt ihan noloa olis mutta....), voin hengailla puol alasti, ottaa aurinkoa bikineissa meidan puutarhassa, kuunnella ihan oman tyylista musaa taysilla, syoda super epaterveellista ruokaa (haha, en kylla tieda haluanko tehda tuota), voin laulaa!!!!!!! (En ikina laula niin etta joku kuulisi, ja rakastan laulamista. Siina teille pieni informaatio minusta) Voin vaikka tanssiakin.
Elama on aika ihanaa nyt just.

Viime yona nain mielenkiintoisen unen. Unessa olin yhtakkia Suomessa. Herasin aitin asunnosta, ja tiesin heti etta asuin siella. Olin ihan hammentynyt ja kysyin aitilta etta miksi ma olen taalla. Aiti sanoi etta "sa muutit tanne takaisin eilen". Ma menin ihan paniikkiin. En  viitsinyt sanoa kellekaan etta miten surullinen olin kun jatin Lontoon. Yritin elaa ja sopeutua Suomeen parhaani mukaan. Oli toki mukavaa hengailla taas perheen kanssa , ja tietaa etta hyvat ystavat ei ole kaukana.... Mutta mua masensi niin paljon. En aloittanut tanssimista Suomessa, koska ajattelin etta siita on liian kauan aikaa kun viimeksi tanssein. Kaikki oli ihan erilain, ja Suomessa jopa satoi lunta vaikka oli kesa! Lopulta vaan itkin siina unessa, enka suostunut puhumaan kellekaan Suomea, vaan pelkkaa englantia!!! Hahha.

Voin sanoa etta olin hammentynyt kun herasin aamulla, koska olen jo jonkin aikaa miettinyt Suomeen palaamista. Ja kun herasin, mulla oli niin helpottunut olo kun herasin Lontoosta.
No...  Tuo oli vain uni...  Mutta jos jotain positiivista, se sai mut tajuamaan, etta ihan turhaan olen hylannyt tanssimisen ja muut ihanat harrastukseni: piirtaminen, laulaminen, pianon soittaminen (no, mulla ei ole pianoa nyt), voin yhta hyvin harrastaa noita taalla! Varsinkin nyt kun mulla on tama tyo. Mulla on enemman aikaa paivisin menna vaikka tanssitunneille ennen toita, ja koska olen aina aamuisin yksin, voin rauhassa lauleskella ja muuta! Ja tyoni takia saan pian enemman rahaakin, joten jee!!!! Miksi luopuisin niin isosta osasta itseani vain sen takia, missa asun, ja pienien raha ongelmien takia. Suomessakin maksoin itseni aina kipeaksi laadukkaista tanssitunneista.

Joo, piti viela sanoa, etta vaikka nain tuollaisen ahdistavan unen, mulla on ihan hurjan ikava mun perhetta ja ystavia!!!  Jotenkin luulin etta ikava helpottaisi ajan myota, mutta tuntuu etta ikava vain kasvaa ja kasvaa. Kunpa vain osaisin teleportata itseni Suomeen, niin voisin asua molemmissa maissa.  Koska en halua hylata Ninaa ja Jimmya ja ihania ystaviani taalla, mutta ikavoin liikaa perhetta ja kavereita. Ymmarran toki, etten voi perustaa omaa elamaani toisten ihmisten varaan.... Mutta olen aina ollut sellainen, etta kiinnyn liikaa joihinkin ihmisiin. Niin aikamoinen koti-ikava on, mutta samalla tama on mun koti. Raastavaa.

Ei enempaa angstausta!!! Tanaan on kaunis ja aurinkoinen paiva, ja tunnen olevani niin vapaa!

Tassa taman tekstin teemaan sopiva raamatunkohta! (pahoittelut niille lukijoille, joita ei raamattu kiinnosta, voitte skipata seuraavan yli. Mutta varoitan etta naita saattaa tulla jatkossa lisaa paljonkin!! :) )

San.20:24 Herra ohjaa ihmisen askeleita, kukapa arvaa tiensa suunnan?