Työbileitä ja kirkkoa

Huomenta! Kello on 00.30!

Istun tavalliseen tapaani keittiössä Ninan läppärin kera.
Kissa tuijottelee mua sohvalta kiukkuisen näköisenä. Sitä ärsyttää kun lopetin sen silittämisen ja käänsin huomioni tietokoneeseen.
Huh mikä viikonloppu takana! Kaikella tapaa... Perjantai, lauantai ja sunnuntai!
Nyt alkaa mun oikea viikonloppu! Eli maanantai ja tiistai vapaa. Täydellistä.
Tai no... Enpä tiedä, tuosta syystä he kai antoivat mulle tuplavuoron sekä tulevalle perjantaille että lauantaille.
Aika hullua, sanon minä.

Perjantaina oli ihan hirveä päivä Monkeyssä. Kaikki oli huonolla tuulella, sekä asiakkaat että työntekijät. Onneksi se on jo menneisyydessä. Perjantain kohokohta oli kai se, kun törmäsin Johniin, kun olin lähdössä töistä! Sille kuuluu ihan hyvää kuulemma! Se sai sen työpaikan ja sillä menee siellä ihan hyvinkin!
(John on se kaveri joka asuu kadulla)
Junassa myös kotimatkalla tein uuden tuttavan. Sellanen hassu mies rupesi juttelemaan mulle kun näki mun katselevan hiiriä, jotka etsi ruokaa Liverpoolstreet stationin lattialta. Se sanoi pitävänsä eläimistä, ja mä sanoin että mun käy sääliksi niitä hiiriä... Siitä hauskaa juttuseuraa junamatkallekin! Ja oli oikein virkistävää ettei se pyytänyt mun yhteystietoja. Just tuollaisesta mä pidän. Spontaani keskustelu tuntemattoman kanssa, eikä tarvi edes vaihtaa numeroja! Toivottaa vain hyvää loppuelämää. Heh. Saatiin siihen hiirikeskusteluun muitakin ihmisiä mukaan... Eräs mies sanoi "On erittäin epäenglantilaista jutella näin tuntemattomalle junassa, mutta mun on pakko liittyä tähän keskusteluun..."

Lauantaina mulla oli tuplavuoro Mile endissä. Kokonaisuutena päivä siellä oli tylsä ja pitkä. Yksi parhaita asioita Mile endissä on sen paikan hassu kokki. Hänen nimensä on Dong. Hänellä on tosi outo huumorintaju sekä tyttömäinen tapa nauraa. Ja siinä on kokki, joka rakastaa työtään aidosti. jos pyydän siltä, että voisko se antaa mulle syötäväksi vaikkapa vain pelkkää riisiä, niin se tekee siitä aivan taideteoksen näköisen, koristellen sen kaikenlaisilla vihanneksilla ja muuta. Viimeksi se teki mulle munakkaan, johon se piirsi hymynaaman.
 Työpäivän jälkeen mun piti mennä ulos työkavereiden kanssa, koska Silvialla oli läksiäiset. Hän muuttaa takaisin Italiaan. Eli matkustin Chrisin kanssa Shorditchiin Monkeyhin, jossa pirskeet aloitettiin. Hmm.
2 viikkoa olin juomatta alkoholia, ja nyt kun otin pari drinkkiä, menin ihan naurettavan sekaisin. Oi voi. Varmaan se saattoi vähän vaikuttaa asiaan, kun en syönyt kunnolla koko päivään, ja olin muutenkin ihan puhki töiden takia. En silti ollut aivan yhtä nolo kuin Martina, joka oksensi julkisella paikalla, tai Fanni.... Ne näytti mulle videon tänään... Mä olin jo mennyt kotiin, kun he jatkoivat juhlia Fannin luona. Video todisti, että kaikki olivat super väsyneitä ja kiukkuisia ja melkein jo selvinpäin. Kaikki istui sohvilla hiljaa puoliunessa, kaikki paitsi Fanni, joka tanssi ympäri huonetta kaikkien edessä yrittäen saada muut mukaan. En osaa kuvailla miten hauska se video oli. Se pitäis pistää youtubeen oikeasti.
Niin... tuo ilta oli ihan hauska.
(Jälleen.. Ei alkoholia mulle enää, kiitos.)


Sunnuntaina, eli tänään kaikilla oli krapula. Töissä oli tylsää.
Ennen töitä mulla oli kuitenkin ihan loistopäivä!
Heräsin suhteellisen ajoissa (Kiitos siskolle), aamupalan ja suihkun jälkeen lähdin tapaamaan Lidiyaa. Lidiya on niin paras. Hän on vasta 18 vuotta, kovin fiksu ja hauska tyttö! Me aina jutellaan kaikesta maan ja taivaan välillä.  Me mentiin myös kirkkoon. Olipas taas virkistävää. 2 vai 3 viikkoa on jäänyt välistä! (liian kiireinen  kun olen...)
Aina ehdin jo unohtamaan, miten ihania ne kokoukset on. Hyvät musiikit ja puheet ja kivat ihmiset. Kävisin siellä vaikken olisi uskovainen.
Oon niin iloinen että oon uskovainen (ei millään pahalla kaikille ei-uskoville! ), se vaan tuo niin paljon iloa mun elämään. Tiedän eron, koska en ole aina ollut uskovainen (kyllä!).
Eikä mua enää kiinnosta, mitä ihmiset ajattelee mun uskostani!
Vaikka Jumalaa ei olisikaan olemassa, ja saisin sen tietää kun kuolen, niin en katuisi lainkaan elämääni uskovana. Ajattelisin vain että, "No... Ainakin se teki mut onnelliseksi...Mitä sitten jos ihmiset ajattelee että olen hölmö uskoessani jotain hullua. Onko sillä väliä?"
Huvittavaa, että joku voisi ajatella että usko rajoittaa mun elämääni jotenkin.
Se on yksi tapa nähdä asiat. Mulle ne "rajat" on kuitenkin vain ohjeita onnellisempaan ja parempaan ja terveempään elämään. Siinä ei ole mitään vikaa.
Ei ihmekään kun niin moni ihminen voi huonosti. Siis kun niillä ei ole tätä samaa kuin mulla on.
Kuulostaa omahyväiseltä, mutta enhän mä siitä kiitäkään itseäni.
En enää palaisi ei-uskovan elämään vaikka millainen tarjous tulisi. Maailmasta ei löydy mitään, mihin voisin verrata tätä rauhaa joka mulla on. Mun ei tarvi pelätä mitään. Mun ei tarvi yrittää etsiä elämälleni tarkoitusta. Tuntuu että mulla olisi maailman paras isä/ ystävä joka pitää musta huolen.
Sori kun mainostan, mutta sitten taas, miksen mainostaisi aina välillä?
Mulla on vain jotain niin siistiä elämässäni, että tahdon jakaa sen muiden kanssa. Tuntuisi kovin itsekkäältä pitää tämä kaikki onni vain itselläni, kuin salaisuutena.

Taidan mennä nukkumaan. Kissa on nukahtanut sohvalle.
Tässä vielä illan kevennys:
http://www.youtube.com/watch?v=0Bmhjf0rKe8