Ihme viikonloppu takana.
Sunnuntaina meillä oli Drunken Monkeyn pikkujoulu bileet.
En ollut mitenkään hirmu innostunut niistä bileistä.
Vaikka olen tällaisessa suurkaupungissa asunut jo lähes vuoden, en ole vieläkään muuttunut bilehileeksi (joidenkin kavereiden yrityksistä huolimatta).
Menin sinne bileisiin kuitenkin, koska halusin antaa lahjani Cassielle, ja halusin tietää että kuka antaa mulle lahjan (se oli sitten Robin! Hän antoi mulle kaikenlaista taiteellista krääsää sekä kivan kortin).
Kyllähän mulla loppujen lopuksi oli ihan kivaakin siellä. Huono tuuri kävi vain siinä, että sunnuntaina kaikki Monkeyn parhaat tyypit oli töissä iltavuorossa, ja saapui paikalle myöhään.
Tuo ilta, ja kaikki Lontoon yöelämässä viettämäni illat ovat saaneet minut tajuamaan että bilettäminen ei vain ole mun juttuni. Varmaan moni mun työkaveri oudoksuisi tällaista puhetta, jopa ärsyyntyisi.
Hyvä että olen rehellinen itselleni kuitenkin ja hyväksyn itseni sellaisena kuin olen.
Laitetaan asia näin päin: Jos mä tykkäisin bilettämisestä, ja mulla olisi hyvä ystävä joka ei yhtään tykkää, pakottaisinko ystäväni Lontoon yöelämään?
vastaus: en ikinä!
Miksi siis pakottaisin itseni?
Tästä me päästään taas siihen aiheeseen, että on hyvä olla ystävä itsensä kanssa.
On hyvä tuntea itsensä, hyväksyä itsensä, ja opetella elämään itsensä kanssa.
Nyt kukaan muukaan ei pysty enää painostaa mua bilettämään.
Rakastan liikaa itseäni kiduttaakseni itseäni sillä tavalla. Hehe.
Eniten noissa Monkeyn bileissä pidin niistä randomeista ja syvällisistä keskusteluista, joita sain keskustella työkavereitteni kanssa. Mutta niitähän mä tykkään keskustella selvinkin päin!
Näköjään moni muu ei tykkää siitä selvinpäin.
Ehkä olen vähän erilainen, mutta jos sitä miettii, vähän olisi tylsää jos kaikki olisi samanlaisia ja tykkäisi kaikki samoista jutuista: kuten bilettämisestä.
Valvoin siis tuona yönä pitkään, ja seuraavana aamuna heräsin aikaisin, sillä minä olin se huonotuurinen jolla oli maanantain aamuvuoro. Ehdein töihin juuri ja juuri.
Töissä oli kurjaa, ja töiden jälkeen mun piti tavata ystävää kaupungilla, mutta peruin koska olin niin rättiväsynyt.
Ajattelin siis että menenpäs kotiin mielummin rentoutumaan.
No kävikin ilmi, ettei kotona niin vain rentoilla jos erästä äkäpussia kiukuttaa. Joten se siitä rentoilusta. Sai pysytellä varpaillaan loppu illan ettei vain suututa siskoa.
Huono päivä tänään.
Nyt jaan tätä ihanaa negatiivista, pahaa mieltä eteen päin! Olkaa hyvät!
Anteeksi.
Te ootte ihania kun jaksatte mua! Toisaalta, kenelle muulle voisin kertoa kurjasta päivästäni?
Tässä mielenkiintoinen linkki täynnä asiaa!:
http://www.upworthy.com/5-minutes-of-what-the-media-actually-does-to-women-8
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti