Tänään oli aamuvuoro, joten heräsin aiemmin. Huomenna on myös aaumuvuoro.
Tiistaina on iltavuoro, mutta herään vapaaehtoisesti super aikaisin, koska menen taas hiusmalleilemaan.
Ja sitten jee, mulla on koko viikonloppu vapaata!
Tätä ei ole tapahtunut sitten Suomen lomani jälkeen.
Ihanaa.
Muistatteko kun kerroin että mulla on lista juttuja joita mun pitäis tehdä ja joita tahtoisin tehdä.
No se lista sen kun kasvaa kasvamistaan enkä ole vieläkään saanut mitään tehdyksi.
Tekisin nyt edes ne tärkeät jutut, mutta ei. Aina kun olen vapaalla, olen ihan poikki, tai sitten olen kiireinen tapaamaan kavereita, niin ettei aika vaan riitä.
Tiedän, olen tällä tavalla vähän ärsyttävä: en pysty kunnolla rentoutumaan ellen ole saanut kaikkia velvotteitani ennen sitä tehdyksi.
Välillä toivon että olisin työtön lottovoittaja, niin ehkä aika riittäisi kaikkeen mitä tahtoisin tehdä päivän aikana. Ehkä. No raha ei ainakaan olisi ongelma.
Asiasta kolmanteen:
Olen varmaan kertonut että näen aina kausittain jonkin sortin teemaunia. Tosi usein jotenkin veteen liittyen.
Esim veden päällä kävelyä, veneilyä, heikkoja siltoja, virtojen mukana ajelehtimista.
Nyt olen muutamana yönä nähnyt unta, että olen joutunut tilanteeseen jossa mun täytyy mennä uimaan jäisen kylmään veteen.
Viime yönä näin unta että olin isoveljeni kanssa kävelyllä metsässä, ja sitten meidän edessä olikin joki, jonka meidän oli ihan pakko ylittää. Muita vaihtoehtoja ei ollut. Ei ollut siltaa, ja se oli syvä ja musta ja täynnä pyörteitä. Mutta se oli myös melko lyhyt uintimatka. Me nähtiin vastaranta. Mä sanoin mun veljelle: "Mä en tiedä että pystynkö mä uimaan ton yli. Vesi on ihan sika kylmää", veli vastasi " Pystyt pystyt. Muistatko, me ollaan ennenkin uitu ihan yhtä kylmässä vedessä, jossa on ollut yhtä kova virta, ja silloin matka oli vielä pidempi! Ei se kauan kestä, kun me ollaan päästy tuon yli,"
Hämärää oli, että siinä unessa muistin miten me ollaan uitu vielä pitempiä matkoja kylmässä vedessä (varmaan jonkun aiemman unen tapahtumia). On hiukan outo tunne muuten unessa muistaa jonkun aiemman unen tapahtumat, esim menemällä taas samaan paikkaan kuin aiemmassa unessa.
Vesi kuvaa elämää ja sen sanotaan myös liittyvän tunteisiin, elämän koko tunnekirjoon. Myrskyävä vesi taikka tulvat kehottavat kiinnittämään turvavyöt, rankempaa menoa on tiedossa. (netistä etsin selityksiä :D)
Unet on mun mielestä tosi psykologisia ja mielenkiintoisia. Psykologiasta puheen ollen, aloitin just lukemaan tosi kiinnostavia cognitiivisen psykologian kirjoja, esim itsetuntoon tai kiukkuun ja vihaan liittyen. Kiinnostavaa kiinnostavaa...
Taidankin mennä tästä kissan viereen lukemaan itsetunnosta vähän lisää. Moi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti