dididi

Vapaapäivä on lopuillaan. (klo 21.45)
Heräsin suht. myöhään. Söin aamupalan Ninan ja Jimmyn kanssa... Suoraan sanottuna oon jo niin tottunut syömään aamupalan yksin, että on jopa ärsyttävää jos saankin yllättäen aamupalaseuraa.
Tiedän. Aika hirveää. Täytyy opetella pois tästä tavasta.
Sitten lähdin aamupalan, jumpan ja suihkun jälkeen ulos cv:itteni kanssa. Ensin kävin Stratfordissa kiertelemässä, sitten St. Paulissa, sitten se perus kävelyreitti Tottenhamcourt Roadin asemalta Oxford circusille, sieltä Bond streetille ja sieltä Marble Archille. Miksi edes kerron kaikki nämä paikat teille?  No voitte "käydä" noissa paikoissa Google Mapsilla.
Hain lähinnä kahvila töitä, mutta kävin muutamassa vaatekaupassakin. Sitten palasin kotiin suklaalevyn kera. Sen ostin keksejä varten, katsos kun kerroin teille että tein niitä suklaakeksejä, ja ne meni ihan pieleen...En kuitenkaan heittänyt keksejä menemään, enkä taikinaa. Keksit laitoin vain lautaselle, josta ne ihme kyllä katosi parissa päivässä! Loput taikinasta meni jääkaappiin säästöön, kun mietein että voisin jotenkin "parantaa" sen taikinan ja sitten tehdä loput keksit. Huvittavaa kyllä, taikinaakin oltiin selkeästi syöty. Ongelmana kekseissä oli mun mielestä se ettei niissä ollut tarpeeksi suklaata eikä sokeria. Joten lisäsin taikinaan yhden suklaalevyn ja vähän sokeria, ja ne oli todellakin paljon parempia! Ei enempää kekseistä! Jos joku lukee tätä, se varmaan nukahtaa tuon keksiselityksen aikana!
Niin kun tulin kotiin, nuo rakkaat kämppikseni laittoi ruokaa. Syötiin ja katottiin joku surkea Vin Diesel elokuva.... Sitten kaikki meni nukkumaan. Kaiken järjen mukaan meillä piti olla oikein kiva päivä, mutta jostain syystä tunnelma oli jäätävä. En tiedä tunsiko kukaan muu sitä niin vahvasti kuin minä. Yleensä jos tunnelma on jäätävä,  sanoisin sen johtuvan mun ja Ninan draamoista, mutta tällä kertaa mun mielestä Jim oli se jäätävä. Ei se ole niin dramaattinen kuin jotkut on kiukkusina tässä talossa, se oli vain superhiljainen tänään, ja ei niin huumorintajuinen. Silti se vaikuttaa muhun yhtä voimakkaasti kuin että se olis ollut supertöykeä... Sama tapahtuu mulle aina, jos jollain läheisellä ihmisellä on paha olo. Tunnen sen pahan olon myös. Enkä pääse siitä pahasta olosta eroon, ennen kuin tiedän että se "läheinen ihminen" voi jo paremmin. Olen outo.
Juttelen täs samal, kun kirjotan, Nikon kanssa facebookissa. Hehe, ajatus katkesi.

Oon lähipäivinä mietiskellyt paljon tulevaisuuttani. Ensisijaisena olisi hankkia uusityö, sellanen työ jossa olis säännöllisemmät työajat ja parempi palkka. Mutta entä opiskelu? Mitä edes tahtoisin opiskella? Aiheesta lisää myöhemmin... :D