Pitkä/pitkästyttävä työpäivä takana. (klo.23.24)
Tänään opein laskostamaan vaatteita täydellisesti hyllyille........ Kyllä. Oikeesti silti, oon aika ylpee ittestäni. Joka on myös vähän surullista. Ei mut ne muut ei osaa yhtä hyvin kuin mä! Vain yks Angie osaa, ja se on mun pomo.
Mun piti tänään tehdä pannukakkua mutta olin niin väsynyt etten jaksanut.
Sain Hannalta rahaa lainaan!! Se kyllä kielsi maksamasta takaisin. Miten ihana ystävä mulla onkaan! Hanna on paras! <3 Tuntuu kauhealta olla tällainen taakka ihmisille.
Eli huomenna saan jälleen metrokortin viikoksi! Jeij.
Hassua... Oon lähipäivinä miettinyt että mitenköhän muut näkee/kokee sen että muutin tänne. Varmaan ihan erilain kuin minä. Varmaan jotenkin niin että se on kovin jännää ja rohkeaa tai jotain. Pelottavaa? Mä koen tän niin, että nyt mä vaan asun täällä. Onhan täällä elämä todella erilaista kuin Suomessa, mutta noihin muutoksiin sopeutuu nopeasti. Nyt kun mietin, kaikki muuttui: Jätin taakseni tutun ja turvallisen porin, perheen, ihanat ystäväni, tutun seurakunnan, harrastukset, ja jopa normaalit rutiinit joihin olin tottunut. Kai siksi eka viikko oli vähän järkytys. Nyt Lontoo ei enää vaikuta niin hullun isolta paikalta. Ja olen oppinut täällä jo vaikka mitä. Kärsivällisyyttä: siskoa kohtaan, joka usein kiukuttelee (tänään ja eilen se on kyllä ollut ihana<3 ), nöyryyttä: En voi olla paras kaikessa. Sen läksyn opein jo ekana päivänä kun muutin tänne. Se että en osaa puhua vielä kovin hyvää englantia,  saa mut tuntemaan itseni lapseksi joka opettelee puhumaan, ja turhaudun usein. Tätä kautta olen myös oppinut olemaan armollisempi itseäni kohtaan. Olen meinaan nolannut itseni jo niin useaan otteeseen. Jos en olisi niitä antanut itselleni anteeksi, ja ottaisin ne tilanteet (ja itseni) liian vakavissaan, joutuisin tappamaan itteni. haha. voin kertoa niitä noloja englanniksipuhumis mokia myöhemmin....... Niin juu, täällä olen oppinut myös arvostamaan yksinkertaisia asioita kuten: ruoka, vaatteet, kahvi, urheilu, sänky (nukun sohvalla yhä), jne. Mitäs vielä? Olen oppinut etten saa murehtia liikaa. Jos nyttenkin antaisin itselleni luvan murehtia vaikkapa ensi viikon asioista, voisin saada sydänkohtauksen. No en... Mutta elämä on nautittavampaa näin. Ja asioilla on tapana järjestyä.
Olen myös oppinut avoimemmaki ihmiseksi. Ja se on hyvä!
Kello on liikaa. Huomenna yli 10 tunnin työpäivä.... Siis hyvää yötä!